Uudistettu Charta Oecumenica -asiakirja allekirjoitetaan Roomassa 5.11.
Euroopan kirkkojen konferenssi (EKK) ja Euroopan katolisten piispainkokousten neuvosto (CCEE) allekirjoittavat Roomassa 5.11. uudistetun Charta Oecumenica -asiakirjan. Kirkkojen ja ekumeenisten neuvostojen johtajat eri puolilta Eurooppaa kokoontuvat vahvistamaan yhteistä sitoutumista yhteistyöhön, vuoropuheluun ja rauhan rakentamiseen.
Suomesta allekirjoitustilaisuuden kutsuvieraisiin kuuluvat Suomen Ekumeenisen Neuvoston pääsihteeri Laura Häkli, Suomen evankelis-luterilaisen kirkon edustaja Pamela Slotte Russo ja Suomen ortodoksisen kirkon edustaja Maria Mountraki. Allekirjoitusseremonian yhteydessä he osallistuvat myös Paavi Leo XIV:n audienssiin torstaina 6. marraskuuta.
Ensimmäisen kerran vuonna 2001 allekirjoitettu Charta Oecumenica yhdistää Euroopan protestanttisia, ortodoksisia, anglikaanisia ja vanhakatolisia kirkkoja sekä katolista kirkkoa, ja se on yli kahden vuosikymmenen ajan toiminut eurooppalaisen ekumeenisen yhteistyön kulmakivenä.
– Uudistettu Charta Oecumenica vastaa tämän päivän haasteisiin ja heijastaa Euroopan muuttuvaa yhteiskunnallista ja hengellistä todellisuutta. Se korostaa kirkkojen välistä yhteyttä, rauhan rakentamista ja yhteisiä toimia Euroopan hyväksi, sanoo Ekumeenisen Neuvoston pääsihteeri Laura Häkli.
Roomassa kokoontuvat kirkkojen johtajat haluavat viestittää, että kristittyjen yhteys ja yhteistyö ovat edelleen elintärkeitä Euroopan tulevaisuudelle. Yhteisen ekumeenisen asiakirjan tarkoituksena on vahvistaa kristillistä yhteisymmärrystä ja rohkaista kirkkoja toimimaan yhdessä maailmanlaajuisen vastuunkannon ja oikeudenmukaisuuden edistämiseksi.