Pyhittäjä Nefon Athosvuorelainen

Pyhittäjä Nefon (Nifon) syntyi papin poikana vuoden 1315 tienoilla Lukovin kylässä Epeiroksessa nykyisen Kreikan ja Albanian välimailla. Kymmenvuotiaana hänet annettiin munkkina kilvoittelevan setänsä hoiviin Mesopotamonin Pyhän Nikolaoksen luostariin. Hän oli sekä oppivainen että kuuliainen, ja niin hänet vihittiin munkiksi varsin nuorena. Myös pappisvihkimyksen hän sai jo ennen kanonien säätämää ikää. Jumalan rakkauden valtaamana ja kaivaten elämää hiljaisuudessa Nefon alkoi vierailla iäkkään erakkomunkin luona, joka oli kilvoitellut Siinain luostarissa ennen asettumistaan Geromerionin luostariin Epeiroksessa. Tämä neuvoi nuorelle munkille erakkoelämän sääntöjä, sydämen varjelemista ja sisäistä rukousta.

Athosvuoren hesykasti-isien maine sai Nefonin siirtymään Athosvuorelle, jossa hän asettui Suuren lavran alaiseen Pyhän Pietari Athosvuorelaisen erakkokeljaan. Siellä asui jo tunnettu erakkokilvoittelija Teognostos, jonka oppilaaksi Nefon tuli. Vasta kolmen vuoden kuluttua Teognostos sai tietää, että Nefon oli pappismunkki. Hän esitti Nefonille, että he kilvoittelisivat tästä lähtien tasa-arvoisina veljinä. Nefon piti lujasti kiinni siitä, että hänen on palveltava vielä kuuliaisuusveljenä, jotta hän pystyisi joskus viettämään erakkoelämää. Teognostos ei kuitenkaan voinut suostua pitämään pappismunkkia noviisina. Silloin Nefon lähti Athoksen eteläiselle kallioniemekkeelle ja asettui siellä Pyhän Basileioksen erakkokeljaan. Siellä hän asui yksin 14 vuotta syöden vain kuivaa leipää ja yrttejä.

Noihin aikoihin Athosvuorella riehui ruttoepidemia, ja lähes kaikki Suuren lavran pappismunkit menehtyivät siihen. Silloin lavran igumeni kutsui Nefonin luostariin ja antoi hänelle kuuliaisuustehtäväksi toimittaa liturgioita Athoksen eteläosien Suurelle lavralle kuuluvissa erakkokeljoissa ja skiitoissa. Nefon hoiti tehtävää kolme vuotta, mutta hänen sydämensä kaipasi koko ajan hesykastista elämää. Niinpä hän jätti luostariyhteisön ja asettui nykyisen Pyhän Annan skiitan alueelle. Siellä hän eli monta vuotta enimmäkseen ulkosalla ilman asumusta ja söi pelkästään villikasveja.

Jotkut munkit alkoivat kadehtia Nefonin kilvoitusintoa ja väittivät igumenille, että hän oli Paholaisen eksyttämä. Igumeni kielsi häneltä yksinäisen kilvoituksen ja teki hänestä Vapahtajan kirkon papin.[1] Monet munkit tahtoivat ryhtyä hänen kuuliaisuusveljikseen. Nefon vältti tällaista kuuluisuutta ja löysi turvapaikan pyhän Maksimos Kausokalybialaisen luota, jonka kanssa hän vietti hesykastista elämää monta vuotta. Hän jäljitteli tämän äärimmäistä askeesia ja sai nähdä, millaisia armonosoituksia tuo kuuluisa kilvoittelija sai Jumalalta. Niinpä hän myöhemmin pystyi kirjoittamaan hänen elämäkertansa.

Vähän ennen kuolemaansa pyhä Maksimos luovutti erakkomajansa Nefonille ja rakensi itselleen uuden lähistölle. Nefon ei kuitenkaan jäänyt paikalle vaan asettui Maksimoksen siunauksella kauemmaksi erääseen luolaan vastapäätä Pyhän Kristoforoksen keljamajaa.

Tuossa luolassa Nefon vietti elämänsä loppuajan kuuliaisuusveljinään illyrialainen Markus ja oma veljensä Gabriel. Hän auttoi luonaan käyviä munkkeja profetoimisen ja selvänäkemisen lahjoillaan, kun he tulivat pyytämään hänen neuvoaan. Tapahtui myös monia ihmeparantumisia.

Kun turkkilaiset olivat kukistaneet Serbian valtiaan Johannes Uglešin vuonna 1371 ja heidän laivastonsa uhkasi Athosvuorta, Suuren lavran igumeni kääntyi pyhän Nefonin puoleen pyytäen esirukouksia. Muutaman päivän kuluttua kolme venetsialaista sotalaivaa ajoi turkkilaiset pois ja luovutti Suurelle lavralle osan saamastaan sotasaaliista. Loistettuaan kirkkaana tähtenä Pyhällä vuorella pyhittäjä Nefon vaipui kuolonuneen 96 vuoden ikäisenä vuonna 1411.