Kun Venäjä aloitti täysimittaisen hyökkäyksen Ukrainaan vuonna 2022, viisi Liettuan pappia asettui avoimesti vastustamaan patriarkka Kirillin sodan tukemista. Moskovan patriarkaatti erotti heidät vastatoimena.
Erotetut papit vetosivat Konstantinopolin ekumeeniseen patriarkkaan, ortodoksisen maailman ensisijaiseen paimeneen. Helmikuussa 2023 patriarkka Bartolomeos vapautti heidät syytteistä ja palautti heidän pappisoikeutensa. Maaliskuussa 2023 patriarkka Bartolomeos vieraili Liettuassa ja allekirjoitti Liettuan hallituksen kanssa sopimuksen, joka mahdollisti ekumeenisen patriarkaatin oman kirkollisen hallinnon perustamisen. Vuonna 2024 Viron ortodoksisen kirkon pappi Justinus Kiviloo nimitettiin Liettuan eksarkiksi. Hän toimitti ensimmäisen jumalanpalveluksen Vilnassa tammikuussa 2024.
Eksarkaatti toimii Konstantinopolin patriarkaatin alaisuudessa palvellen liettuaa, ukrainaa, venäjää ja valkovenäjää puhuvia. Siihen kuuluu kymmenen seurakuntaa, jotka kokoavat Moskovan patriarkaatista erotettuja tai Venäjän sotatoimien vuoksi Moskovan patriarkaatin alaisista seurakunnista lähteneitä ortodokseja. Liettua on rekisteröinyt 85 000 ukrainalaista pakolaista tilapäistä suojelua varten, ja eksarkaatti tarjoaa heille pastoraalista tukea heidän omalla kielellään. Eksarkaatti toimii enimmäkseen roomalaiskatolisen kirkon tarjoamissa tiloissa. Omien tilojen kunnostustyöt ovat keskeytyneet rahanpuutteen vuoksi.
Yhteensä yli 18 000 euron tuki eksarkaatin toimintaan
Ortodoksisten pappien liitto järjesti 28.7.–27.10. pienkeräyksen eksarkaatin tukemiseksi. Keräyksen ohella pappien liitto esitti Suomen ortodoksiselle kirkolle ja sen seurakunnille toiveen, että ne tukisivat eksarkaattia suorin lahjoituksin.
Keräys tuotti yli 7000 euroa, Suomen ortodoksinen kirkko teki 10 000 euron lahjoituksen ja tiedossa on, että seurakunnat ovat lahjoittaneet ainakin 1500 euroa. Näin ollen eksarkaatille on Ortodoksisten pappien liiton aloitteesta saatu kokoon yli 18 000 euron lahjoitussumma. Pappien liitto haluaa kiittää jokaista tukensa osoittanutta!
Eksarkaatin edustaja vieraili Joensuussa syyskuussa, vastavierailu suunnitteilla ensi syksyyn
Rovasti Vladimiras Seliavko vieraili Suomessa Joensuussa 24.–26.9. satavuotista taivaltaan juhlineen Ortodoksisten pappien liiton syyspäivillä. Erityisen tärkeänä isä Vladimiras koki sen, että sai vuosien jälkeen jälleen kokea kuuluvansa yhteisöön.
”Vaikka en ole suurten virallisten tilaisuuksien ystävä, tämä oli sekä kiinnostavaa että hyödyllistä. Kaiken aikaa vallitsi lämmin ja perheellinen juhlatunnelma, ei jäykkä tai muodollinen. Paikalla olleista vain Suomen ortodoksisen kirkon johtaja arkkipiispa Elia tunsi minut ennestään, mutta kaikki ottivat minut vastaan kuin vanhan ystävän. Se oli todella ilahduttava yllätys. Ja se ei rajoittunut pelkkiin sanoihin – ihmiset tulivat juttusille jopa kahvitauoilla, ruokailuissa tai siirtyessämme kokoussaliin tai kirkkoon, aivan kuin olisimme tunteneet vuosia. Niinpä voi kyllä unohtaa puheet skandinaavien kylmyydestä ja varautuneisuudesta!
Erityisesti haluan mainita tilaisuuden virallisen osion, jossa kuultiin useita mielenkiintoisia esitelmiä eri aiheista – naisten asemasta kirkossa, väestökehityksestä sekä tilanteesta Ukrainassa ja Liettuassa. Kaikki esitykset olivat tasapainoisia, sisällöllisesti vahvoja ja ilman turhaa paatosta – juuri sellaista pohjoismaista selkeyttä ja ytimekkyyttä, jota arvostan suuresti. Keskustelutkin olivat avoimia ja vilkkaita: papit ja maallikot uskalsivat esittää eriäviä mielipiteitä piispoillekin, mutta ilman loukkaavaa sävyä. Piispojen vastaukset olivat usein nokkelia, mutta ilman närkästystä tai ylemmyydentuntoa. Kirsikkana kakun päällä oli nuorten ja papiston välinen keskustelu: nuori tyttö ja poika kertoivat rehellisesti, mitä he toivovat papistolta – esimerkiksi: ”Tulkaa pelaamaan kanssamme jalkapalloa” tai ”Tulkaa alas pilvistä ja olkaa vähemmän tärkeileviä.” Kaikki tämä tapahtui lämpimässä, perheellisessä hengessä. Se oli todella upeaa! Vaikka olen palvellut kirkossa 30 vuotta, joista 20 hallinnollisissa tehtävissä, tämä ”virallinen” tapaaminen oli minulle erityisen mieleinen. En voi kutsua sitä muuksi kuin kohtaamiseksi – sukulaisten, samanhenkisten, perheen kohtaamiseksi. Toivon, että mekin pystymme rakentamaan jotain samanlaista. Meillä on hyvä esimerkki aivan vieressä”, kirjoitti isä Vladimiras sosiaalisen median julkaisussaan vierailun jälkeen.
Ortodoksisten pappien liitto valmistelee papiston matkaa Vilnaan syyskuussa 2026.