Jaakobin liturgia toimitetaan jälleen monissa seurakunnissa pyhän muistopäivänä 23.10.
Apostoli Jaakob oli Jerusalemin seurakunnan ensimmäinen patriarkka eli johtaja. Häntä kutsutaan Herran veljeksi, sillä hän oli Jumalansynnyttäjän kihlaajan Joosefin poika ensimmäisestä avioliitosta Salomen kanssa. Jaakob liittyi Herran apostolien joukkoon vasta Jeesuksen Kristuksen kuoleman jälkeen. Hän on kirjoittanut Uuden testamentin nimeään kantavan kirjeen. Koko elämäkerran voit lukea Kirkkovuosi -osiosta.
Apostoli Jaakobin muistopäivänä monissa seurakunnissa toimitetaan pyhän nimeä kantava ehtoollisjumalanpalvelus, Jaakobin liturgia.
Pyhän apostoli Jaakobin jumalallista liturgiaa kutsutaan yleensä vanhimmaksi käytössä olevaksi liturgiatekstiksi. Tarkalleen ottaen liturgian nykyinen muoto on peräisin 1800-luvun lopulta varhaisesta Jerusalemilaisesta liturgiasta. Antiokiassa, Kyproksella ja Aleksandriassa liturgia oli paikoitellen käytössä 1100-luvulle saakka, mutta muualla Jaakobin liturgian toimittaminen loppui jo aikaisemmin Johannes Krysostomoksen liturgian vakiinnuttua asemansa niin sanottuna tavallisena liturgiana. Orientaalisissa kirkoissa Jaakobin nimeä kantava liturgia on edelleen käytössä.
Jaakobin liturgia eroaa tavanomaisesta kirkossamme vakiintuneesta Johannes Krysostomoksen liturgiasta muun muassa ehtoollisen vietossa. Ehtoollislahjat jaetaan uskoville erillisinä.
Palvelus alkaa saatolla, jossa papisto saapuu kirkkoon, kuten lännen perinteissä nykyäänkin. Liturgia toimitetaan kasvot kirkkokansaa päin, kun taas Johannes Krysostomoksen liturgiassa toimittajien kasvot ovat kohti alttaria ja itää. Liturgiassa on myös enemmän papin rukouksia ja vähemmän kuorolaulua. Palveluksessa on jäljellä esimerkiksi mittava muisteluosa, jossa rukoillaan muun muassa maailman hädässä olevien ja läheistemme puolesta.
Jaakobin liturgia toimitetaan torstaina 23.10. ainakin seuraavissa pyhäköissä:
Joensuu
Pyhän apostoli ja evankelista Johannes Teologin ja Karjalan valistajien kirkko (Ortodoksinen seminaari) klo 7.15
Pyhän Nikolaoksen kirkko klo 9
Helsinki
Apostoli Jaakobin, Herran veljen, ja suurmarttyyri Katariinan muistolle pyhitetty Pappilatalon kirkko (Liisankadun Kotikirkko), vedenpyhitys ja Jaakobin liturgia klo 8 (pyhäkön 120-vuotisjuhla)
Kristuksen taivaaseenastumisen kirkko, Tikkurila klo 9
Kuopio
Pyhän Nikolaoksen katedraali klo 9
Oulu
Pyhän Kolminaisuuden katedraali klo 10
Seinäjoki
Jumalanäidin suojeluksen rukoushuone klo 17
Pietarsaari
Pyhän profeetta Eliaan ja pyhän Annan rukoushuone klo 10
Nurmes
Pyhien apostolien Pietarin ja Paavalin kirkko klo 9.15