Kirkkokalenteri

Athanasios syntyi konstantinopolilaiseen ylimysperheeseen 700-luvun puolivälissä. Hänen isänsä toivoi hänestä valtion varainhallinnon virkamiestä, mutta nuori Athanasios pakeni bitynialaiseen luostariin, sillä hän tahtoi mieluummin palvella taivaan Kuningasta ja saada katoamattomia rikkauksia. Hänen isänsä löysi hänet, mutta ei saanut häntä muuttamaan mieltään. Myöhemmin pyhät Nikeforos (4.5.) ja Niketas (3.4.) pyysivät häntä veljestöönsä Medikionin luostariin Hellespontoksen rannikolle. Athanasioksesta tuli Niketaksen hengellinen lapsi, apulainen, neuvoja ja lopulta luostarin taloudenhoitaja. Hän palveli pappina, ja hänen intoaan ja hartauttaan ihailtiin laajalti. Pyhittäjä Athanasios kuoli vuonna 814.

Pyhä Quadragesimus oli hurskas paimen, joka palveli alidiakonina Policastron kirkossa. Gregorius Suuren todistuksen mukaan Quadragesimus herätti kuolleen rukouksillaan. Kun hänen vaimonsa olisi tahtonut puhua tapahtuneesta kaupungilla, Quadragesimus sanoi: ”Pysy vaiti. Jos joku kyselee jotain, sano ettei meillä ole mitään tekemistä tämän asian kanssa. Herra teki sen omaksi ilokseen.” Pyhä Quadragesimus kuoli vuoden 590 tienoilla.

Kelttiläinen pyhä Cedd (Cedda) syntyi Pohjois-Englannin Northumbriassa. Hänen veljensä oli pyhä Chad (2.3.). Cedd vihittiin munkiksi Lindisfarnessa. Kun keski-anglien kuningas Peada oli saanut kasteen pyhältä Finianilta, Cedd lähetettiin vuonna 653 kolmen muun pappismunkin kanssa Merciaan evankelioimaan keski-angleja. Työ sujui menestyksekkäästi. Pian Ceddille avautui kuitenkin uusi hengellinen vainio. Itä-anglien kuningas Sigbert pyysi Ceddiä omalle alueelleen. Cedd kävi tutustumassa seutuun ja palasi pyhän Finianin luokse, joka siunasi Ceddin suunnitelmat, vihki hänet piispaksi ja lähetti hänet työhön.

Jumala siunasi Ceddin työn. Pyhä Cedd vietti koko loppuelämänsä Essexin alueella rakennuttaen kirkkoja, perustaen kelttiläisiä luostareita, vihkien pappeja ja diakoneja. Kuuluisimman luostarin hän rakennutti Bradwell-on-the-Sean vanhan roomalaisen linnakkeen raunioihin. Tilburyssa on säilynyt upotuskasteallas, jota pyhä Cedd lienee itse käyttänyt. Kun Cedd perusti luostarin Lastinghamiin (Laestingaeu), hän vietti paikalla 40 päivää rukouksessa ja paastossa paikan pyhittämiseksi. Tämä oli Lindisfarnen tapa, joka oli peräisin pyhältä Columbalta (9.6.). Myöhemmin tanskalaiset hävittivät Ceddin perustamat luostarit.

Whitbyn kirkolliskokouksessa vuonna 664 Ceddillä oli tärkeä rooli kelttien ja roomalaisten välien sovittelijana. Hän itse oli kelttiläisen riituksen kasvatti, mutta hyväksyi roomalais-kreikkalaisen pääsiäiskalenterin (paschalion) käyttöönoton.

Pyhä Cedd kuoli ruttoon Lastinghamissa lokakuun 26. päivänä vuonna 664. Samaan aikaan Ionan luostarisaarella eräs mies näki enkelien laskeutuvan taivaasta, ottavan Ceddin sielun mukaansa ja kohoavan takaisin taivaaseen. Kuultuaan pyhän Ceddin kuolemasta kolmisenkymmentä munkkia tuli kunnioittamaan hänen pyhiä jäännöksiään. He kaikki jäivät asumaan loppuelämäkseen paikalle, jossa heidän hengellinen isänsä oli päättänyt kilvoituksensa. He kuitenkin kuolivat ruttoon lukuun ottamatta yhtä nuorta poikaa, jota ei vielä tuolloin ollut edes kastettu mutta josta tuli myöhemmin pappi ja innokas lähetystyöntekijä. Pyhä Cedd on kuvattu ikoneissa ja maalauksissa piispana, joka pitelee käsissään ehtoollismaljaa ja apotin sauvaa.

Euarestos oli syntyjään juutalainen Jerusalemin-Betlehemin alueelta. Hänen nimensä merkitsee ’mieluista’, ’otollista’. Euarestoksen vanhemmat lähettivät hänet opiskelemaan Antiokiaan, jossa hän kuitenkin kääntyi kristityksi ja omisti elämänsä Kristuksen palvelemiseen. Euarestos päätyi Roomaan, jossa hän sai toimia seurakunnan johtajana ne kolme vuotta, jotka pyhä Clemens (25.11.) oli karkotettuna Krimillä. Clemensin kuoleman jälkeen Euarestos valittiin virallisesti Rooman kirkon johtajan vaikeaan ja vaaralliseen tehtävään vuoden 97 tienoilla. Kirkko kasvoi Euarestoksen aikana voimakkaasti. Hän kehitti sen hallinnollista rakennetta jakamalla Rooman seurakunnan seitsemään osaan ja nimittämällä seurakuntayksikköjen johtoon vanhempia pappeja, joita alettiin myöhemmin nimittää kardinaaleiksi. Apostolien tapaan hän vihki seitsemän diakonia palvelemaan kirkkoa sekä kirjoittamaan muistiin mitä piispa oli sanonut, jotta erimielisyyksiä voitaisiin välttää. Pyhä Euarestos kärsi marttyyrikuoleman vuonna 105.

Novgorodilaiset valitsivat vuonna 1470 kansankokouksessa arkkipiispakseen protodiakoni Feofilin, nöyrän munkin Otenskin erakkolasta. Piispanvirka tuotti Feofilille pelkkää murhetta, sillä novgorodilaiset kapinoivat Moskovan ruhtinasta Iivana III:ta vastaan ja monet olivat valmiit liittoutumaan Liettuan kanssa ja luopumaan ortodoksisesta uskostaan. Pitkien taistelujen jälkeen suuriruhtinas valloitti Novgorodin vuonna 1478. Kahden vuoden kuluttua Feofil joutui väärien syytösten uhriksi, ja hänet karkotettiin Moskovaan Tšudovin luostariin, jossa hän sairastui. Novgorodin edesmennyt esipaimen, Kiovan luolaluostariin haudattu pyhä Nifont (8.4.) ilmestyi hänelle muistuttaen häntä vanhasta lupauksesta käydä kunnioittamassa luolaluostarin pyhittäjäisiä. Sairaudestaan huolimatta Feofil lähti matkaan. Saavuttuaan Dneprin varrelle hän sai Jumalalta ilmoituksen, että hän ei pääse elävänä luolaluostariin mutta tulee haudatuksi sinne. Pyhä Feofil antoi sielunsa Herralle vuonna 1482.

Pyhä Demetrios eli Tessalonikassa keisari Galerius Maximianuksen (305–311) aikana. Hän kuului yhteen Makedonian tunnetuimmista suvuista ja oli suuresti ihailtu ei ainoastaan ylhäisen syntyperänsä ja komean ulkomuotonsa vaan myös hyveittensä, viisautensa ja hyväsydämisyytensä vuoksi.

Demetrioksen sotilaallinen asiantuntemus sai Galeriuksen nimittämään hänet Thessaliassa olevien roomalaisten joukkojen komentajaksi ja Kreikan prokonsuliksi. Korkea arvo ei kuitenkaan pannut Demetrioksen päätä pyörälle. Usko Kristukseen oli koskettanut hänen sydäntään eikä tämän maailman kunnia merkinnyt hänelle enää mitään. Kaikista mieluisinta hänelle oli saarnata Kristuksesta ja opettaa Jumalan sanaa.

Vaikka kristittyjä vainottiin, Demetrios sai suuren määrän epäjumalanpalvelijoita kääntymään kristinuskoon. Hänen sanojaan vahvisti hänen oma hurskas, oikeudenmukainen ja ihmisrakas elämänsä.

Keisari oli juuri saanut useita näyttäviä voittoja skyyteistä. Paluumatkalla Roomaan hän pysähtyi Tessalonikassa ottaakseen vastaan kansan suosionosoitukset ja kantaakseen kiitosuhreja jumalille. Silloin jotkut pakanat ilmiantoivat Demetrioksen keisarille kristittynä. Galeriuksen hämmästystä seurasi suuttumus, kun hän tajusi Demetrioksen käyttäneen hyväksi korkeaa asemaansa kristinuskon levittämiseksi.

Demetrios vangittiin ja vietiin kosteaan tyrmään, joka oli kylpylän yhteydessä amfiteatterin lähistöllä. Tyrmässä oli skorpioni valmiina pistämään häntä, mutta sisään astuessaan Demetrios teki ristinmerkin ja se katosi. Ilo täytti Demetrioksen sydämen hänen ajatellessaan, että hän saa pian osallistua Kristuksen kärsimyksiin. Hänen oli vain odotettava, kunnes keisarin triumfijuhlallisuudet olisivat ohi.

Tavan mukaan Galerius järjesti amfiteatterissa gladiaattoritaistelun. Hänellä oli mukanaan jättiläiskokoinen vandaali Lyaios, jonka voimia ja taistelutaitoa ei kukaan ollut pystynyt siihen mennessä vastustamaan. Kaupungissa oli tuolloin nuori kristitty nimeltä Nestor, jota keisarin kerskailut Lyaioksen voittamattomuudesta ärsyttivät. Hän päätti näyttää, että todellinen voima kuuluu vain Kristukselle. Kiireesti hän juoksi Demetrioksen luokse vankilaan ja pyysi tämän rukousapua mennessään areenalle kohtaamaan jättiä. Demetrios siunasi nuorukaisen otsan ja rinnan ristinmerkillä ja lähetti hänet kuin Daavidin Goljatia vastaan. Nestor saapui amfiteatteriin juuri, kun kuuluttajat huusivat joka taholle, onko ketään joka tahtoo taistella Lyaiosta vastaan. Nestor heitti tunikansa pois ja juoksi keisarin eteen huutaen: ”Demetrioksen Jumala, auta minua!”

Ensimmäisessä yhteenotossa Nestor väisti Lyaioksen hyökkäyksen ja onnistui lyömään tätä tikarilla sydämeen. Katsojat olivat ihmeissään, kuinka nuori poika oli saattanut iskeä maahan tähän asti voittamattoman barbaaritaistelijan.

Keisari suuttui tapauksesta ja määräsi Nestorin vietäväksi kaupungin ulkopuolelle mestattavaksi. Hän oli kuullut Nestorin kutsuvan avukseen Demetrioksen Jumalaa ja pelkäsi, että Demetrioksella oli käytössään joitakin taikavoimia. Niinpä hän lähetti sotilaansa vankilaselliin lävistämään tämän keihäällä ilman minkäänlaista oikeudenkäyntiä. Tämä tapahtui vuoden 306 tienoilla.

Vankilassa oli muutamia kristittyjä, myös Demetrioksen palvelija Lupus. Kun sotilaat olivat poistuneet, nämä hautasivat kunnioittavasti marttyyrin ruumiin. Lupus otti itselleen hänen verisen tunikansa ja kuninkaallisen sormuksensa. Niiden kautta tapahtui monia parantumisia ja ihmeitä. Kun Galerius sai kuulla tästä, hän lähetti sotilaita mestaamaan myös Lupuksen.

Jumala tahtoi marttyyrissa asuneen armon vaikuttavan hänen kuolemansa jälkeenkin. Niinpä monen vuosisadan ajan pyhän marttyyrin jäännöksistä vuoti hyväntuoksuista mirhaa. Pyhä Demetrios Mirhanvuodattaja on Tessalonikan suojeluspyhä, joka on monin tavoin suojellut kaupunkiaan sen eri vaiheissa. Lopulta Tessalonika jopa vapautui turkkilaisvallasta juuri pyhän Demetrioksen päivänä vuonna 1912.

Pyhän Demetrioksen jäännökset oli välillä ryöstetty länteen, mutta roomalaiskatolinen kirkko palautti ne 1900-luvun lopussa takaisin Tessalonikaan. Niitä säilytetään pyhän Demetrioksen nimeä kantavassa vanhassa basilikassa. Sen vanhimmat osat on rakennettu 400-luvulla sen kylpylän paikalle, jossa pyhä oli vangittuna. Pyhän Demetrioksen juhlaa ja kaupungin vapautumisen muistoa vietetään nykyisin Tessalonikassa koko viikon kestävin juhlallisuuksin.