Kirkkokalenteri

Autuas Matrona syntyi vuonna 1864 Anemnjasevon kylässä Rjazanin hiippakunnassa. Hänen vanhempansa olivat köyhiä ja isä juopotteli. Perheessä oli monta lasta, ja jostakin syystä vanhemmat eivät pitäneet Matronasta. Seitsemänvuotiaana hän sairastui rokkoon ja sokeutui. Sen jälkeen hänen tehtäväkseen tuli huolehtia nuoremmista sisaruksistaan. Kerran pikkusisko pääsi putoamaan Matronan sylistä. Hän säikähti ja yritti nostaa lapsen, mutta samassa äiti tuli paikalle ja alkoi lyödä Matronaa. Pieksemisen aikana Matrona näki näyssä kolme kertaa Jumalanäidin. Kun hän yritti kertoa äidilleen ilmestyksestä, tämä löi häntä entistä kovemmin. Aamulla Matrona ei kyennyt nousemaan sängystä eikä enää koskaan pystynyt kävelemään. Hänen kasvunsa pysähtyi ja hän oli loppuelämänsä vuoteeseen sidottu.

Aluksi Matrona eli vanhempiensa talossa, sitten sisarensa luona ja lopuksi sisarenpoikansa Matvein kodissa. Hän kesti valittamatta osakseen tulleet murheet ja vääryydet ja kantoi kärsivällisesti Jumalan hänelle antamaa ristiä. Kyläläiset tiesivät, miten vaikeaa hänen elämänsä oli ja suhtautuivat häneen kunnioittavasti. Kun Matrona oli 17-vuotias, eräs selkäkivuista kärsivä kyläläinen tuli hänen luokseen ja sanoi: ”Matrona, sinä olet sairastanut niin monta vuotta, että olet varmaan otollinen Jumalalle. Kosketa kipeää selkääni, ehkä se helpottaa särkyä.” Matrona täytti hänen pyyntönsä ja mies parani.

Tuosta lähtien lähiseudun asukkaat alkoivat käydä Matronan luona pyytämässä häneltä apua. Ajan myötä hänen maineensa levisi ympäri Venäjää. Yli viidenkymmenen vuoden ajan hän otti vastaan kymmeniä ihmisiä päivässä. Äärimmäisessä ulkonaisessa ahdingossa Herra avasi hänelle uuden sisäisen maailman, joka oli täynnä merkitystä. Hänen lapsesta asti kestämänsä koettelemukset olivat hänelle kilvoituksen koulu, joka irrotti hänen sydämensä kaikesta maallisesta ja täytti hänet elävällä uskolla ja luottamuksella Jumalaan. Ihmisiin hän suhtautui tavattoman myötätuntoisesti.

Matronalla ei ollut mahdollisuutta käydä kirkossa, mutta hän oppi nopeasti ulkoa rukoukset ja akatistokset, joita hänelle luettiin. Hän rukoili lakkaamatta ja sanoi ihmisille, että lakkaamaton rukous voi kaiken. Ehtoolliseen hän osallistui ainakin kerran kuukaudessa. Pappi kävi tuomassa ehtoollisen hänelle kotiin ja tuo päivä oli hänelle erityisen ilon päivä. Paastoja Matrona noudatti tarkkaan.

Ihmisiä kohdatessaan Matrona ikään kuin näki heidän lävitseen ja osoitti heille heidän kipeimmän kohtansa. Hän osoitti kullekin vain yhden paheen vaatien kiinnittämään huomiota juuri siihen. Opetuksissaan hän siteerasi usein evankeliumia ja muita Raamatun kirjoja.

Vuonna 1935 nostettiin oikeusjuttu ”pappi Nikolai Pravdoljubovia ja sairasta epäsikiö Matrona Beljakovaa” vastaan. Se sai alkunsa, kun eräs Kasimovin kaupungin asukas teki ilmiannon liittyen isä Nikolain käsikirjoitukseen, johon tämä oli koonnut lähiseudun asukkaiden kertomuksia Matronasta. Kymmenen ihmistä pidätettiin. Matronaan ei ensin uskallettu koskea. Lopulta kolhoosin aktivistit kutsuivat koolle kokouksen, jossa kylän 300 asukkaasta 24 allekirjoitti vaatimuksen Matronan pidättämiseksi. Häntä luonnehdittiin ”haitalliseksi elementiksi, joka pyhyydellään vaikuttaa voimakkaasti pimeään kansaan.” Oikeudessa Matronaa puolusti rohkeasti hänen rippi-isänsä Aleksander Orlov, joka tuomittiin viideksi vuodeksi Solovetskin keskitysleirille.

Matrona vietiin ensin Rjazaniin ja sieltä edelleen Moskovaan Butyrkan vankilaan. Hän ei kuitenkaan ollut siellä pitkään, sillä vangit alkoivat kunnioittaa häntä niin, että monet alkoivat avoimesti rukoilla ja laulaa akatistoksia. Eräiden tietojen mukaan tutkintatuomarin toivottomasti sairas äiti parani Matronan rukousten avulla. Hänen onnistui vapauttaa Matrona tämän sairauteen vedoten ja sijoittaa hänet kroonikkojen vanhainkotiin Vladykinoon. Siellä Matrona menehtyi sydämen vajaatoimintaan heinäkuussa 1936. Todennäköisesti hänet haudattiin läheiselle hautausmaalle, mutta hautapaikkaa ei ole löydetty. Venäjän kirkko kanonisoi autuaan Matronan vuonna 2000.

Keisari Galerius (305‒311) jatkoi kristittyjen vainoa, jonka keisari Diocletianus oli aloittanut koko Rooman valtakun- nan laajuisena. Jopa lapsia kehotettiin ilmiantamaan kristityt vanhempansa, ja verta ja kauhua oli kaikkialla. Tällöin maaherra Filemakhos saapui Sebasteian¹ kaupunkiin Vähään-Armeniaan. Pakanapapit olivat ottamassa häntä vastaan harpuin ja kantelein. Hän asettui heti tuomarin istuimelleen julistaen, että kaikkien asukkaiden oli tultava uhraamaan keisarin jumalille. Mutta kansanjoukko huusi yhteen ääneen: ”Me olemme kristittyjä emmekä uhraa epäjumalille!” Heti alkoi suuri teurastus, ja monia uusia urheita marttyyreja nousi Jumalan luokse.

Mies nimeltä Nikolaos ilmiantoi maaherralle, että maaseutupiispa (khorepiskopos) Athenogenes rohkaisi ihmisiä olemaan tottelematta keisarin määräystä. Athenogenes asui kilvoittelijayhteisön kanssa, ja sotilasosasto lähetettiin etsimään häntä. Kun itse piispaa ei löytynyt, sotilaat pidättivät kymmenen hänen oppilastaan ja veivät heidät kahleissa Sebasteiaan. Maaherra käski heittää heidät vankilaan ja määräsi, että heidän johtajansa oli löydettävä.

Kun Athenogenes saapui seuraavana päivänä kilvoittelijoiden asuinpaikkaan, hän ei löytänyt oppilaitaan. Kun hän kyynelsilmin rukoili heidän puolestaan, paikalle tuli yhteisön kasvattama kesy peura, joka suuteli piispan jalkoja ja puhui hänelle ihmisäänellä kertoen, että hänen oppilaansa oli vangittu ja viety Sebasteiaan. Pyhä siunasi eläimen ja kiiruhti nopeasti kaupunkiin. Saavuttuaan oikeussaliin piispa Athenogenes huusi tuomarille, että tämä vetää kristittyjen kidutuksilla Jumalan vihan päälleen.

Athenogenes heitettiin vankilaan, josta hän ilokseen löysi oppilaansa. Näin hän sai tilaisuuden rohkaista heitä loppuun asti ja saattaa heidät Kristuksen häähuoneen juhlamajaan. Heidän jälkeensä oli hänen itsensä vuoro joutua ruoskittavaksi. Herra vahvisti häntä luvaten olla hänen kanssaan. Kun mikään ei saanut Athenogenesta lannistetuksi, maaherran neuvonantaja Filippos sanoi tälle: ”Sanoin sinulle, että tuo mies on noita. Vapauta meidät nopeasti hänestä!” Silloin Filemakhos julisti hänelle kuolemantuomion. Pyhän vaatimuksesta hän suostui siihen, että tuomion toteuttaminen tapahtuisi hänen yhteisönsä kotipaikassa.

Kun saatto lähestyi paikkaa, kyyhkynen lensi vastaan ja kumarsi igumeni Athenogeneksen jalkojen edessä. Piispa rukoili, ettei lintu koskaan joutuisi metsästäjän käsiin. Samoin hän rukoili myös niiden puolesta, jotka viettäisivät hänen muistoaan. Kun hän tunsi, että oli ylhäältä saanut vastauksen rukoukseensa, hän kumarsi päänsä miekan alle ja liittyi siten oppilaisiinsa taivaan valtakunnan ilossa.

Myös ensimmäinen toive toteutui. Joka vuosi hänen muistopäivänään kyyhkynen tuli kirkkoon evankeliumin lukemisen aikaan tuoden mukanaan yhden poikasistaan, jonka se jätti alttarin juurelle. Jumalanpalveluksen jälkeen kristityt toivat mukanaan myös muuta ruokaa ja viettivät iloiten pyhän Athenogeneksen muistojuhlaa.

Pyhä marttyyri Julia Korsikalainen oli kotoisin Karthagosta. Vandaalien hyökkäyksessä vuonna 439 hänet siepattiin ja myytiin orjaksi Eusebios-nimiselle syyrialaiselle kauppiaalle, joka oli pakana. Mies yritti toistuvasti saada Juliaa luopumaan Kristuksesta, mutta Herran palvelijatar, joka palveli työssään moitteettomasti, pysyi taipumattomana. Eräänä päivänä Eusebios vuokrasi laivan ja lähti purjehtimaan Galliaa kohden ottaen Julian mukaansa. Laiva laski maihin Korsikan niemellä, koska Eusebios halusi osallistua siellä pakanoiden juhliin, ja Julia jäi laivaan suremaan heidän mieletöntä irstailuaan.

Kun paikallinen valtaapitävä Felix sai kuulla kristitystä orjasta, hän tarjosi Eusebiokselle Juliasta vaihtokaupassa neljää parasta orjaansa. Eusebioksen kieltäydyttyä Felix juotti hänet juhlilla humalaan ja Eusebioksen nukkuessa haetutti Julian laivalta tarjoten hänelle vapauden, jos hän uhraisi jumalille. Julia vastasi: ”Minä olen vapaa, koska palvelen Jeesusta Kristusta, enkä osta vapauttani uskosta luopumisen hinnasta!” Felix luovutti hänet kidutettavaksi. Miehet asettivat hänet maahan ristin muotoon, ruoskivat hänet verille ja repivät hänen rintansa irti. Julia riemuitsi päästessään siten lähemmäksi Kristuksen kärsimyksiä, ja kun hän viimein antoi henkensä, hänen sielunsa lensi valkoisen kyyhkysen muodossa taivaaseen.

Enkelit ilmestyivät Margaritan eli Gorgonan saarella asuville munkeille ja kehottivat heitä noutamaan pyhän marttyyrin ruumiin ja hautaamaan sen arvollisesti. He veivät kallisarvoiset reliikit luostariinsa, mistä ne siirrettiin vuonna 763 Lombardian kuningas Desideriuksen käskystä Bresciaan. Juliaa kunnioitetaan Korsikan ja Livornon suojeluspyhänä.