Etusivu > 18.3.2026

Parimia 18.3.

Avaa kaikki Sulje kaikki

1 Kun Abram oli yhdeksänkymmenenyhdeksän vuoden ikäinen, Herra ilmestyi hänelle ja sanoi: ”Minä olen Jumala, Kaikkivaltias. Vaella koko sydämestäsi minun tahtoni mukaisesti, 2 niin minä otan sinut liittoon kanssani ja teen suureksi sinun jälkeläistesi määrän.” 3 Abram heittäytyi kasvoilleen, ja Jumala sanoi hänelle: 4 ”Tällainen on liitto, johon minä sinut otan. Sinusta on tuleva monien kansojen kantaisä. 5 Älköön siis nimesi enää olko Abram, vaan olkoon se Abraham, koska minä teen sinusta kansojen paljouden isän. 6 Minä annan sinulle paljon jälkeläisiä, ja sinusta on polveutuva kansakuntia ja kuninkaita. 7 Minä pidän voimassa liiton sinun ja myös sinun jälkeläistesi kanssa, ikuisen liiton sukupolvesta toiseen, ja minä olen oleva sinun Jumalasi ja sinun jälkeläistesi Jumala. 8 Minä annan sinulle ja jälkeläisillesi pysyväksi perintömaaksi koko Kanaaninmaan, jossa nyt asut muukalaisena, ja minä olen myös sinun jälkeläistesi Jumala.” 9 Jumala puhui edelleen Abrahamille: ”Pysykää uskollisesti tässä liitossa, sinä ja sinun jälkeläisesi sukupolvesta toiseen.

20 Viisas poika on isänsä ilo, tomppeli halveksii äitiään. 21 Järjetön saa ilonsa hulluudesta, järkevä kulkee tietänsä suoraan. 22 Jos harkinta puuttuu, hanke kaatuu, jos on neuvonantajia, se onnistuu. 23 Mikä ilo, kun löytyy sattuva vastaus, oikea sana oikeaan aikaan! 24 Viisas kulkee ylöspäin elämän tietä, hän välttää tuonelaan viettävän tien. 25 Ylpeältä Herra hävittää talon, mutta lesken maat hän suojelee. 26 Pahantekijän juonia Herra kammoksuu, lempeät sanat ovat hänelle mieleen. 27 Ahneus vie talon tuhoon. Joka lahjukset torjuu, se menestyy. 28 Oikeamielinen malttaa, ennen kuin vastaa, jumalattoman suu syytää pahuutta. 29 Herra on kaukana jumalattomista, mutta vanhurskaiden rukouksen hän kuulee. 30 Ystävällinen katse ilahduttaa mielen, iloinen uutinen virkistää ruumiin. 31 Joka ottaa nuhteet opikseen, saa sijan viisaiden joukossa. 32 Joka torjuu moitteet, pilaa elämänsä, joka nuhteita kuulee, hankkii ymmärrystä. 33 Herran pelko on viisauden koulu, kunnian tie käy nöyryyden kautta. 16:1 Ihminen suunnittelee mielessään, mutta sanat antaa Herra. 2 Ihminen pitää oikeina kaikkia teitään, mutta Herra punnitsee ajatukset. 3 Tuo kaikki hankkeesi Herran eteen, niin suunnitelmasi menestyvät. 4 Kaiken on Herra tehnyt tarkoituksiaan varten, jumalattomankin — kohtaamaan kovan päivän. 5 Herra vihaa kaikkia kerskailijoita — totisesti, he eivät rangaistusta vältä! 6 Laupeus ja uskollisuus sovittavat synnin, Herran pelko pitää loitolla pahasta. 7 Joka elää Herran mielen mukaisesti, pääsee sovintoon vihamiestensäkin kanssa. 8 Parempi vähän ja rehellisesti kuin isot voitot vilpillisesti. 9 Ihminen suunnittelee tiensä, mutta Herra ohjaa hänen askelensa.

8Sinä, palvelijani Israel,

Jaakob, sinä jonka olen valinnut,

sinä, ystäväni Abrahamin siemen,

9sinä, jonka käteen minä tartuin,

jonka minä toin maan ääristä

ja kutsuin kaukaisimmista kolkista,

jolle minä sanoin: »Sinä olet palvelijani,

minä olen sinut valinnut, en sinua väheksynyt»

10– älä pelkää, minä olen sinun kanssasi!

Älä arkana pälyile ympärillesi

– minä olen sinun Jumalasi.

Minä vahvistan sinua, minä autan sinua,

minä tuen sinua vakaalla, lujalla kädelläni.

11Häpeään, pahasti häpeään joutuvat

kaikki, jotka vihaavat sinua.

Ne, jotka sinua syyttävät,

tuhoutuvat, häviävät olemattomiin.

12Hakemallakaan et heitä enää löydä,

niitä, jotka taistelivat sinua vastaan.

Tyhjiin katoavat, olemattomiin

ne, jotka sotivat sinua vastaan.

13Sillä minä, Herra, sinun Jumalasi,

tartun sinun oikeaan käteesi

ja sanon sinulle: »Älä pelkää,

minä autan sinua.»

14Älä pelkää, Jaakob, sinä maan mato,

sinä Israelin vähäinen väki!

– Minä autan sinua, sanoo Herra,

sinut lunastaa Israelin Pyhä.

Päivän synaksario 18.3.

Avaa kaikki Sulje kaikki

Pyhä Kyrillos syntyi Jerusalemissa 310-luvun alussa. Hänen vanhempansa olivat hurskaita kristittyjä, ja näin Kyrillos sai kristillisen kasvatuksen. Kiitollisena tästä kasvatuksestaan Kyrillos painotti myöhemmin, että kristittyjen tuli kunnioittaa vanhempiaan. ”Mitä ikinä teemmekään heidän hyväkseen, emme voi koskaan olla heille sitä mitä he vanhempina ovat olleet meille”, pyhä Kyrillos opetti. Kyrilloksella oli myös sisar, jonka nimeä ei kuitenkaan tiedetä. Sisar meni myöhemmin naimisiin ja sai pojan, jonka nimeksi tuli Gelasios. 360-luvun puolivälissä piispa Kyrillos sai olla vihkimässä sisarenpoikaansa Kesarean piispaksi.

Teini-ikäinen Kyrillos sai nähdä omin silmin Jerusalemin muuttumisen kristilliseksi pyhäksi kaupungiksi ja pyhiinvaelluskeskukseksi, kun siellä aloitettiin 320-luvun puolivälissä massiiviset rakennusprojektit keisari Konstantinus Suuren (21.5.) johdolla. Tämän innoittamana Kyrillos vihkiytyi diakoniksi hyvin nuorena. Hänet vihki Jerusalemin arkkipiispa Makarios I (314–333). Kyrillos ei solminut avioliittoa, mutta ei myöskään mennyt luostariin, vaan vietti yksinäistä erakkoelämää keskellä Jerusalemin kaupunkia.

Jerusalemin piispan Makarioksen seuraaja arkkipiispa Maksimos (333–348) vihki Kyrilloksen papiksi vuoden 346 tienoilla. Arkkipiispa Maksimos antoi Kyrilloksen vastuulle katekumeenien opettamisen. Pyhältä Kyrillokselta säilynyt opetuspuheiden kokoelma on eräs varhaiskirkon kuuluisimpia kirjoituksia. Kahdeksantoista ”katekeettista opetuspuhetta” on tarkoitettu kasteeseen valmistautuville ja viisi ”mystagogista opetuspuhetta” juuri kastetuille kristityille. Katekeettisten opetuspuheiden keskeinen osa on uskontunnustuksen yksityiskohtainen selitys. Hän toivoi, että jokainen kristitty kaivertaisi uskontunnustuksen sydämensä tauluihin.

Kyrillokselta on säilynyt myös kaksi evankeliumin pohjalta pidettyä opetuspuhetta. Toinen niistä koskee Kristuksen parantamaa halvaantunutta miestä ja toinen hänen ensimmäistä ihmetekoaan, veden muuttamista viiniksi Kaanaan häissä.

Arkkipiispa Maksimoksen kuoltua hänen seuraajastaan nousi iso riita, sillä areiolaiset pyrkivät saamaan istuimelle oman edustajansa. Lopulta Kyrilloksesta tuli Jerusalemin piispa, ilmeisesti vuonna 350. Kaupungissa oli käynnistetty lisää rakennusprojekteja, ja yhä enemmän kristittyjä alkoi tulla pyhiinvaellukselle Jerusalemiin.

Helluntaina vuonna 351 Jerusalemissa tapahtui hyvin erikoinen ihme. Pyhän kaupungin taivaalle ilmestyi kirkas risti. Se sädehti loistavaa valoa ja ylettyi Golgatalta Öljymäelle.1 Kaikki ymmärsivät tämän suotuisaksi enteeksi, koska risti oli kristittyjen silmissä elämän ja ylösnousemuksen symboli. Kyrillos kirjoitti tapahtumasta areiolaiselle keisari Konstantiokselle (351–363). Pyhä piispa toivoi, että tämä ihme kääntäisi keisarin ortodoksisuuteen.

Pyhä Kyrillos taisteli kiivaasti Areioksen ja Makedonioksen harhaoppeja vastaan. Niinpä monet areiolaispiispat alkoivat juonitella saadakseen syöstyä hänet pois Jerusalemin piispanistuimelta. Erityisesti areiolainen Kesarean metropoliitta Akakios halusi Kyrilloksen pois Jerusalemista.2 Häntä vaivasi myös kahden piispanistuimen välinen arvojärjestys: Nikean kirkolliskokous (325) oli antanut Jerusalemille erityisen kunniasijan, ja kaupunki oli nousemassa alueen tärkeimmäksi kirkolliseksi keskukseksi, vaikka Kesarea olikin periaatteessa yhä alueen johtava piispanistuin. Tämä sai Akakioksen juonittelemaan keisarin kanssa pyhää Kyrillosta vastaan.

Juonittelujen seurauksena pyhä Kyrillos joutui jättämään piispanistuimensa ja Jerusalemin kaupungin kolme kertaa elämänsä aikana. Ensimmäisellä kerralla hänet ajettiin maanpakolaisuuteen Jerusalemiin iskeneen nälänhädän jälkeen. Sen alkaessa pyhä Kyrillos käytti kaikki varansa ihmisten ruokkimiseen. Kun nälänhätä kuitenkin jatkui, pyhä piispa alkoi käyttää kirkon varoja ostaakseen viljaa nälkää näkeville ihmisille. Kyrilloksen viholliset kuitenkin käyttivät tätä häntä vastaan. He alkoivat levittää pyhästä piispasta ilkeämielisiä huhuja. Pyhä Kyrillos ajettiin kaupungista voimakeinoin ja hänen tilalleen piispanistuimelle nostettiin areiolainen.

Pyhä Kyrillos pakeni Tarsokseen, jossa piispa Silvanos otti hänet lämpimästi vastaan. Piispa Silvanos pyysi Kyrillosta pitämään opetuspuheita hengelliselle laumalleen, minkä pyhä Kyrillos tekikin. Tarsoksessa Kyrillos odotti, että hänen karkotustaan käsiteltäisiin seuraavassa kirkolliskokouksessa, joka kokoontui Seleukiassa vuonna 359. Tämä synodi kumosi Kyrillosta vastaan nostetut syytteet. Tästä vihastunut Akakios sai keisarin pidätyttämään pyhän Kyrilloksen.

Tämän jälkeen Akakios taivutteli keisarin kutsumaan koolle toisen kirkolliskokouksen, jossa Kyrillos ja hänen näkemyksensä tuomittaisiin. Areiolaisten piispojen kokoontuminen toteutui, ja heidän vuonna 360 pitämässään kokouksessa pyhän Kyrilloksen syrjäyttäminen vahvistettiin uudelleen.

Pian kuitenkin valta vaihtui Rooman keisarikunnassa. Keisariksi nousi Julianus Luopio (361–363), joka harjoitti valtakautensa alkupuolella uskonnollista suvaitsevaisuutta. Tämä merkitsi sitä, että Kyrillos saattoi palata hengellisen laumansa johtoon. Myös muut piispat, jotka oli karkotettu Konstantioksen aikana, tulivat takaisin maanpaosta. Keisarin suvaitsevaisuus ei kuitenkaan kestänyt kauaa: hän halusi hävittää kristinuskon kokonaan ja palauttaa pakanuuden valtioonsa. Niinpä hän jonkin ajan kuluttua kielsi Kristuksen avoimesti.

Julianus Luopio antoi yllättäen juutalaisille luvan jälleenrakentaa Jerusalemin temppelin, jonka roomalaiset olivat tuhonneet lähes 300 vuotta aiemmin. Keisari jopa antoi valtion varoja temppelin rakentamiseen, ja Pyhän kaupungin lähialueiden juutalaiset alkoivat valmistella hanketta. Pyhä Kyrillos kuitenkin totesi, että Vapahtajan sanat temppelin hävityksestä (Luuk. 21:6) eivät voisi kumoutua. Kristityt alkoivat rukoilla ja toimittivat ristisaaton laulaen psalmeja. Rakennustyöt oli hädin tuskin saatu alulle, kun yllättäen kaupungissa tapahtui voimakas maanjäristys. Kaikki, mitä oli ehditty rakentaa, hajosi. Temppelivuorella leimahti esiin tuli, joka poltti rakentajia ja sytytti heidän rakennusmateriaalinsa. Kaikki ihmiset olivat järkyttyneitä ja peloissaan. Kristityt pakenivat Öljymäelle, ja monet luulivat lopun koittavan.3

Julianus Luopion aikana pyhä Kyrillos karkotettiin piispanistuimelta toisen kerran. Hänen tilalleen Jerusalemin piispaksi tuli pyhä Kyriakos (28.10.), joka kuitenkin kuoli pian marttyyrikuoleman yhdessä äitinsä Annan kanssa.

Vuonna 363, keisari Julianus Luopion kuoleman jälkeen, Kyrillos sai taas palata piispanistuimelleen. Areiolaisen keisari Valensin (364–378) aikana hänet kuitenkin karkotettiin jälleen, nyt kolmannen kerran. Kyrillos palasi Jerusalemiin vasta keisari Teodosius Suuren hallintokaudella (379–395).

Vuonna 381 pidettiin Konstantinopolissa toinen ekumeeninen kirkolliskokous. Pyhä Kyrillos osallistui synodiin, jossa tuomittiin Makedonioksen harhaoppi. Nikean kirkolliskokouksessa (325) tehty uskontunnustus muotoiltiin Nikealais-Konstantinopolilaiseksi tunnustukseksi, joka on yhä ortodoksisen kirkon tärkein uskontunnustus.

Viisi vuotta kirkolliskokouksen jälkeen pyhä Kyrillos Jerusalemilainen nukkui kuolonuneen. Hän oli tuolloin ollut Jerusalemin piispana yhteensä kolmekymmentäviisi vuotta, josta ajasta hän oli viettänyt noin kuusitoista vuotta maanpaossa. Pyhän Kyrilloksen erityiseksi ansioksi voidaan hänen kasteopetustensa lisäksi lukea Jerusalemin aseman kohottaminen. Hänen johdollaan Jerusalemissa alettiin viettää pyhillä paikoilla suuria juhlia saattoineen, erityisesti suuren viikon aikana. Nämä Jerusalemin paikallisjuhlat ja liturgiset käytännöt levisivät pian koko ortodoksiseen kirkkoon. Suuren viikon jumalanpalvelusjärjestyksen yksityiskohdista suuri osa periytyykin 300-luvun Jerusalemista.


1 Ihmeellä on oma muistopäivänsä 7.5.

2 Akakios oli entinen Kesarean metropoliitta, joka tuomittiin Sardeksen (Sardica) kirkolliskokouksessa vuonna 344.

3 Näistä tapahtumista eivät raportoineet ainoastaan kristilliset historioitsijat. Maanjäristyksestä kertoo myös historioitsija Ammianus Marcellinus.

Sotilaat Trofimos ja Eukarpion elivät keisari Diocletianoksen vainojen aikaan (303–305). He olivat sotilaita ja toimivat Bitynian maaherran henkivartijoina. He osoittivat sellaista vihaa kristittyjä kohtaan, että heidän päällikkönsä nimesi heidät ajamaan takaa kristittyjä ja kiduttamaan heitä julmasti, jos he pysyisivät uskossaan.

Kun Trofimos ja Eukarpion kerran ottivat kiinni muutamia kristittyjä, he näkivät yllättäen suuren tulisen pilven tulevan alas taivaasta. Pilvestä kuului ääni, joka kysyi: ”Miksi te niin kiihkeästi vainoatte minun palvelijoitani? Kukaan ei voi alistaa niitä, jotka uskovat minuun.” Sitten ääni kehotti sotilaita liittymään Kristuksen palvelijoiden joukkoon, jotta he itse löytäisivät taivaallisen valtakunnan.

Sotilaat heittäytyivät maahan peloissaan. He eivät uskaltaneet edes katsoa ylöspäin. He sanoivat toisilleen: ”Todella tämä on suuri Jumala, joka on ilmestynyt meille. Meidän olisi parasta olla Hänen palvelijoitaan.” Silloin Herra puhui jälleen: ”Nouskaa ylös, katukaa, sillä teidän syntinne on annettu anteeksi.” Kun Trofimos ja Eukarpion nousivat he näkivät pilven sisällä sädehtivän ihmishahmon, joka oli pukeutunut valkoiseen. Hahmoa ympäröi suuri joukko marttyyrikuoleman kärsineitä kristittyjä, jotka he itse olivat aiemmin tappaneet.

Hämmästyneet sotilaat huudahtivat yhteen ääneen toiveensa: ”Ota meidät vastaan! Meidän syntimme ovat sanoinkuvaamattoman hirveitä.” He tunnustivat Jumalan yhdeksi, ainoaksi ja Luojaksi ja ilmoittivat haluavansa olla hänen palvelijoitaan. Silloin pilvi kohosi takaisin taivaaseen, ja sotilaat jäivät yksin.

Tämän ihmeen myötä uudestisyntyneet sotilaat menivät Nikomedeian kaupunkiin. Siellä he vapauttivat kaikki vangitut kristityt vankiloista ja kertoivat näille, mitä heille oli tapahtunut. Trofimos ja Eukarpion kastettiin. He alkoivat julistaa kaupungissa sanomaa Kristuksesta.

Kun maaherra kuuli henkivartioidensa kääntyneen kristityiksi, hän kiiruhti Nikomedeiaan. Hän kutsui Trofimoksen ja Eukarpionin luokseen ja kuulusteli näitä. Hän kysyi sotilailta: ”Oletteko tulleet hulluiksi vai onko teidät noiduttu, kun olette luopuneet jumalien palvonnasta?” Tähän Trofimos ja Eukarpion vastasivat, että oli vain yksi Vapahtaja. He totesivat olevansa valmiit kuolemaan Kristuksen nimen tähden.

Trofimos ja Eukarpion luovutettiin kidutettaviksi. Raakojen kidutusten aikana pyhät marttyyrit kiittivät Jumalaa: he olivat varmoja, että Herra antaisi anteeksi heidän aiemmat syntinsä. Lopulta heidät päätettiin tappaa polttamalla. Kun tuli oli sytytetty, pyhät marttyyrit menivät iloiten tuleen ja antoivat sielunsa Jumalan käsiin.

Merkkien ja lyhenteiden selitykset

(ap) aamupalvelus
ap.
 apostoli
ap. v. apostolien vertainen
(ep) ehtoopalvelus
kk:t kanssakilvoittelijat
m. marttyyri
nm. neitsytmarttyyri
p. pyhä
pm. pappismarttyyri
pr. profeetta
pt. pyhittäjä
ptm. pyhittäjämarttyyri
sm. suurmarttyyri
t. tunnustaja
um. uusmarttyyri
vs. vuosisata

† kuolinvuosi
✚ paastopäivä
✜ suuri ylistysveisu lauletaan
✱ ehtoopalveluksessa Autuas se mies, parimiat; aamupalveluksessa polyeleo, suuri ylistysveisu lauletaan; tarkemmat merkinnät päivän kohdalla
✲ vigilia toimitetaan
❉ suuri juhla, vigilia toimitetaan
(i) lisätietoa liturgisissa ohjeissa