Kirkkokalenteri

Pyhä Teodoretos oli antiokialainen pappi keisari Julianus Luopion hallituskaudella (361–363). Keisari Julianuksen setä, joka myös oli nimeltään Julianus, oli ollut hurskas kristitty ja hänet oli jopa vihitty lukijaksi Antiokian kirkkoon. Veljenpoikansa vaikutuksesta hän kuitenkin kielsi Kristuksen ja palasi epäjumalien palvelijaksi. Hän tiesi kertoa keisarille pyhistä esineistä, joita Antiokian kirkoissa oli, ja kun kirkot suljettiin, ne määrättiin luovutettaviksi valtiolle.

Antiokian papisto pakeni vainoja eri tahoille, ja kaupunkiin jäi ainoastaan pappi Teodoretos muutamien muiden kristittyjen kanssa. Hän julisti rohkeasti sanomaa Kristuksesta ja rohkaisi uskovia pysymään lujina totuutta tunnustaessaan. Keisarin setä Julianus määräsi hänet vangittavaksi. Kuulusteluissa Teodoretosta vaadittiin antamaan luettelo kirkon liturgisista esineistä, mutta hän kieltäytyi. Sen jälkeen hänen jalkojaan ja päätään ruoskittiin ja viilleltiin kolme tuntia. Veri pulppusi kuin lähde Teodoretoksen ruumiista, mutta hänen kasvonsa loistivat taivaallista iloa. Kaikkiin Julianuksen kehotuksiin uhrata epäjumalille hän suhtautui halveksien.

Keisarin setä päätti koventaa Teodoretoksen kidutuksia antamalla polttaa soihduilla hänen kylkiään. Kun soihtuja pitelevät pyövelit lähestyivät häntä, he menettivät yhtäkkiä voimansa ja kaatuivat maahan. Julianuksen ihmetellessä tapahtunutta Teodoretos selitti, että hänen ympärillään oli enkeleitä, jotka eivät sallineet häntä vahingoitettavan. ”Kristittyjen Jumala on suuri”, hän julisti lopuksi ja ilmoitti, että keisarin setä kuolee pian kauhealla tavalla sisälmysten työntyessä ulos hänen suustaan. Hän totesi myös, että Jumalan oikeudenmukainen tuomio kohtaisi pian myös itse keisaria.

Pyövelit alkoivat uskoa Kristukseen, ja nolattu Julianus käski hukuttaa heidät mereen. Teodoretos sanoi heille: ”Menkää, lapseni, vaeltakaa rauhassa tätä tietä. Aivan pian seuraan teitä, ja niin saamme yhdessä iloita taivasten valtakunnassa.” Pian Teodoretos vietiinkin mestattavaksi. Hän käveli iloisena mestauspaikalle ja luovutti sielunsa kiittäen Jumalan haltuun.

Parin päivän kuluttua Julianus takavarikoi kirkon pyhät esineet, kokosi ne kasaksi ja häväistäkseen niitä mahdollisimman paljon istuutui niiden päälle. Hän sai heti tämän jälkeen jonkin parantumattoman tulehdustaudin, niin että madot alkoivat syödä hänen sisälmyksiään ja hän kuoli juuri niin kuin Teodoretos oli sanonut. Myös keisari Julianusta koskeva ennustus toteutui, kun tämä kuoli kurjalla tavalla seuraavana vuonna sotaretkellään Persiassa.

Pyhän Johanneksen (Ioane) vanhemmat olivat lapsettomia georgialaiskristittyjä. He rukoilivat apua lapsettomuuteensa pyhältä Shio Mgvimeläiseltä, ja pian heille syntyi poika. Myöhemmin he lähettivät pojan kasvatettavaksi Shio-Mgvimen luostariin. Luostarissa Johannes kasvoi viisaudessa ja pyhyydessä. Myöhemmin häntä alettiin kutsua Krysostomokseksi, ”kultasuuksi”. Pyhästä Johanneksesta tuli Georgian katolikos noin vuonna 980. Pyhä Johannes IV toimi Georgian kirkon päänä aina kuolemaansa saakka, vuoteen 1001.¹

Pyhä Piamon oli nuori neito, joka eli 300-luvun alussa. Hän asui äitinsä kanssa eräässä kylässä Ylä-Egyptissä. Elättääkseen itsensä ja äitinsä hän teki käsitöitä. Hän pyhitti koko elämänsä paastolle ja rukoukselle, ja Jumala antoi hänelle profetian armolahjan.

Alueella oli kiistaa siitä, kuinka Niilin vedet tulisi jakaa kylien kesken. Kiistan vuoksi tapahtui jopa murha. Eräänä päivänä suuremman naapurikylän asukkaat päättivät hyökätä pyhän Piamonin kylään ja tuhota sen. He olivat juovuksissa ja heillä oli aseinaan keihäitä ja puunuijia.

Piamonille ilmestyi Herran enkeli, joka varoitti häntä tulevasta hyökkäyksestä. Piamon kertoi heti asiasta papeille, jotta nämä menisivät hyökkääjiä vastaan ja saisivat heidät järkiinsä. Hän sanoi papeille: ”Menkää ja puhukaa heidän kanssaan, ettemme kaikki kuolisi. Pyytäkää heitä lopettamaan vihansa.”

Papit kuitenkin pelästyivät, sillä he tiesivät hyökkääjien olevan humalassa ja vihaisia. He lankesivat Piamonin jalkoihin ja sanoivat olevansa voimattomia. He pyysivät neidolta esirukouksia kylän puolesta. Niinpä Piamon vetäytyi syrjäiseen paikkaan ja vietti koko yön rukoillen Jumalaa. Kun naapurikylän hyökkääjät olivat noin neljän kilometrin päässä kylästä, he eivät äkkiä pystyneet liikkumaan. Heille kerrottiin, että tämä ihme johtui nuoren neidon esirukouksista. Kun he saivat tietää tämän, he lähettivät kylään rauhanlähettilään. Lähettiläs sanoi: ”Kiittäkää Jumalaa ja Piamonin rukouksia: ne pysäyttivät meidät.” Pyhä Piamon nukkui kuolonuneen vuonna 337.

500-luvulla elänyt pyhä Nonna¹ oli pyhän Daavidin, Walesin piispan (1.3.), äiti. Pyhän Nonnan kerrotaan olleen erittäin kaunis. Hänen elämästään on kaksi versiota. Ensimmäisen mukaan Nonna oli jalosukuinen ja naimaton nainen, joka eli pienessä uskonnollisessa naisyhteisössä Ty Gwynissa (Dyfed). Paikallinen Cardiganin hallitsija Xanthus (Sant) joko vietteli tai makasi hänet väkisin, ja hän synnytti miehelle pojan, josta tuli pyhä Daavid.

Toisen version mukaan Nonna oli naimisissa Xanthuksen kanssa, ja vasta elämänsä loppupuolella hän meni Bretagnessa sijaitsevaan luostariin. Joka tapauksessa hän nukkui pois vuoden 540 tienoilla, ja pyhän Daavidin äitinä hänestä tuli kelttikristittyjen suuresti kunnioittama pyhä.

Marttyyrit Eutropios, Kleonikos ja Basiliskos olivat kotoisin Pontoksen alueella sijaitsevasta Amasean kaupungista.¹ He kärsivät vuonna 308 kristittyjen vainoissa. Eutropios ja Kleonikos olivat veljeksiä ja pyhän suurmarttyyri Teodoros Alokkaan (17.2.) sukulaisia. Mahdollisesti Basiliskoskin oli tälle sukua. Eutropios, Kleonikos ja Basiliskos olivat niin läheiset ystävät, että heitä kutsuttiin ”veljeskolmikoksi”. He palvelivat armeijassa yhdessä pyhän Teodoroksen kanssa.

Vainon aikana Eutropios, Kleonikos ja Basiliskos suljettiin vankilaan. Siellä veljekset puhuivat Kristuksesta rohkeasti, ja moni vanki kääntyi kristinuskoon. Amasean maaherra Asklepiodotos määräsi pyhät marttyyrit tulemaan kuulusteltaviksi. Kun pyhät astuivat hänen eteensä, he tunnustivat uskonsa Kristukseen. Heitä hakattiin armottomasti. Kidutusten keskellä pyhä Eutropios kuitenkin rukoili. Vastauksena pyhän marttyyrin rukoukseen Kristus enkeleineen ilmestyi marttyyreille pyhän marttyyri Teodoros Alokkaan kanssa. Sotilaat ja useat paikallaolijat näkivät Kristuksen ja pyysivät Asklepiodotosta lopettamaan marttyyrien kidutuksen. Asklepiodotos määräsi, että marttyyrit tuli viedä pois.

Hieman myöhemmin maaherra Asklepiodotos kutsui Eutropioksen luokseen aterialle. Ruoan ääressä hän kehotti pyhää miestä julkisesti uhraamaan pakanallisille jumalille mutta pysymään sielultaan kristittynä. Eutropios ei ottanut hänen tarjoustaan vastaan.

Seuraavana päivänä marttyyrit tuotiin pakanalliseen temppeliin. Maaherra halusi pakottaa heidät uhraamaan, mutta he kieltäytyivät. Eutropios rukoili. Kerrotaan, että rukouksen jälkeen tuli maanjäristys, jonka voimasta temppelin seinät kaatuivat, jumalatar Artemiksen patsas tuhoutui, ja kaikki pakenivat temppelistä.

Maaherra määräsi pyhille marttyyreille lisää kidutuksia. Lopulta pyhät Eutropios ja Kleonikos ristiinnaulittiin, mutta pyhä Basiliskos (22.5.) jätettiin vankilaan. Hänen mestattiin myöhemmin Komana-nimisessä kaupungissa ja hänen ruumiinsa heitettiin jokeen. Kristityt kuitenkin löysivät ruumiin ja hautasivat sen. Myöhemmin Komanaan rakennettiin kirkko pyhän Basiliskoksen muistolle. Samassa kirkossa pyhä Johannes Krysostomos nukkui pois noin 100 vuotta myöhemmin.²

Pyhän Winwaloen¹ vanhemmat olivat jalosukuisia kelttejä Britannian saarilta. Hänen isänsä nimi oli Fracan ja hänen äitinsä oli pyhä Gwen Teirborn (1.6.). Vanhemmat olivat muuttaneet Amoricaan (Bretagne) noin vuoden 460 tienoilla saksilaisvalloitusten tieltä. Tällöin he olivat vannoneet pyhittävänsä kolmannen poikansa Herralle. Huomatessaan kuitenkin, että poika oli hyvin lahjakas, he eivät pitäneet lupaustaan, vaan alkoivat suunnitella tälle maallista elämää.

Eräänä päivänä Fracanin ollessa tarkastamassa laumaansa myrsky yllätti hänet ja salama kaatoi hänet maahan. Fracan tajusi, että kyseessä oli jumalallinen varoitus. Heti kotiin palattuaan hän otti poikansa ja vei tämän Budoc-nimisen pyhän askeetin luo Laurea-nimiselle saarelle. Askeetti otti pojan huostaansa. Winwaloe alkoi nopeasti edistyä hengellisessä elämässä.

Kun pyhän Patrik Irlantilaisen (17.3.) maine levisi, Winwaloe toivoi pääsevänsä Irlantiin kunnioittamaan tuon Irlannin apostolin reliikkejä. Pyhä Patrik ilmestyi kuitenkin Winwaloelle unessa ja ilmoitti, että tämän pitäisi pysyä Bretagnessa.

Jonkin aikaa pyhä Winwaloe oli erakkona Tibidyn saarella. Sieltä hän siirtyi munkkiryhmän mukana Aulnejoen suulle. Koska paikka joensuulla oli hyvin suojaton, koko joukko siirtyi kolme vuotta myöhemmin sisämaahan. Suojaiseen laaksoon he perustivat Landévennecin luostarin, joka oli Bretagnen ensimmäinen luostari (485). Winwaloesta tuli luostarin johtaja. Siellä he jatkoivat pyhän Budocin opettamaa kelttiläistä luostaritraditiota. Landévennecissa pyhä Winwaloe kirjoitti oppi-isänsä elämänkerran.

Kerrotaan, että Winwaloella oli erittäin luottavainen luonne. Kerran eräs hänen munkeistaan pyysi saada lupaa lähteä käymään kotonaan. Munkki sanoi, että hänen äitinsä oli kuolemaisillaan. Winwaloe antoi luvan, munkki lähti lomalle ja palasi myöhemmin luostariin. Munkki selitti, että kun hän saapui kotiinsa, hänen äitinsä oli jo kuollut, mutta hän oli rukouksillaan saanut aikaan ihmeen ja herättänyt äitinsä henkiin. Pyhä Winwaloe oli tyytyväinen tähän selitykseen.

Winwaloeta ihailtiin hänen askeettisuutensa tähden. Hän eli kuin varhaiset irlantilaismunkit. Päivittäin hän resitoi koko Psalttarin kädet sivuille levitettyinä niin että hänen ruumiinsa muodosti ristin. Winwaloe pukeutui vuohenkarvasta tehtyihin vaatteisiin. Viikonpäivät hän eli pelkillä yrteillä ja vihanneksilla. Lauantaisin hän söi hieman juustoa ja sunnuntaisin kalaa. Tällainen paastoaminen oli harvinaista Bretagnen kelttimunkkien keskuudessa. Suurin osa munkeista oli näet innokkaita kalastajia, ja kalaa syötiin usein.

Vuonna 532, pyhän Winwaloen ollessa 85-vuotias hänelle ilmestyi enkeli, joka ilmoitti, että hän kuolisi pian. Winwaloe kutsui veljestönsä koolle. Hän ohjasi heitä valitsemaan luostarille uuden johtajan, jonka tulisi olla ”makea kuin hunaja ja kitkerä kuin koiruoho”. Hän sanoi: ”Älkää etsikö rauhaa täältä, jotta voisitte nauttia rauhasta ja hiljaisuudesta taivaissa.” Hän toimitti pyhän liturgian kahden oppilaansa tukemana. Pyhä Winwaloe antoi sielunsa Jumalan haltuun lukiessaan ehtoollisen nauttimisen jälkeen kiitospsalmeja.

Kun viikingit tuhosivat Landévennecin luostarin 910-luvun puolivälissä, osa Winwaloen reliikeistä vietiin Mont Blandiniin (Ghent), osa Château-du-Loiriin ja sieltä eteenpäin Montreuil-sur-Meriin.