Pyhä Laurentius, Canterburyn piispa

Munkki Laurentius lähetettiin Roomasta 500-luvun lopulla Englantiin auttamaan pyhää Augustinus Canterburylaista (26.5.) lähetystyön tekemisessä. He saapuivat keväällä 597 Kentiin, joka oli Rooman kirkon lähetystyön keskus alueella. Työ eteni suotuisasti ja noin neljän vuoden kuluttua he kastoivat alueen kuninkaan Ethelbertin. Laurentius lähetettiin Roomaan raportoimaan työn tuloksista ja kysymään lisäohjeita paavi Gregorius Suurelta (12.3.). Augustinuksen kuoltua vuonna 604 Laurentius nimitettiin Canterburyn seuraavaksi piispaksi.

Piispa Laurentius omistautui työlleen innokkaasti. Hän rohkaisi ja innoitti kaikkia alaisiaan ja teki parhaansa kasvattaakseen kirkkoa, jonka perustuksia oli ollut laskemassa, kohti täydellisyyttä. Hän yritti saada kelttiläiset kristityt noudattamaan roomalaista käytäntöä pääsiäisen ajankohdan määrittämisessä, mutta tämä ei toteutunut vielä hänen aikanaan.

Laurentius joutui vaikeuksiin, kun kuninkaaksi tuli vuonna 616 Ethelbertin poika Edbald. Tämä kieltäytyi kristinuskosta ja meni naimisiin isänsä lesken kanssa, minkä Laurentius tuomitsi jyrkästi. Nuoren kirkon asema oli yhtäkkiä vakavasti uhattuna. Kaksi Laurentiuksen pitkäaikaista työtoveria, munkit Mellitus ja Justus pakenivat Galliaan vedoten siihen, että siellä he saisivat palvella Jumalaa vapaasti. Laurentiuskin oli peloissaan ja oli jo tekemässä lähtöä, kun asiat saivat yllättävän käänteen. Hän päätti viettää viimeisen yönsä Pyhien Pietarin ja Paavalin kirkossa, jossa hän rukoili hartaasti ja lopulta nukahti. Apostoli Pietari ilmestyi Laurentiukselle vihaisena iskien tätä paksulla ruoskalla. Pietari kysyi, miksi hän oli hylkäämässä hänelle uskotun lauman ja jättämässä sen susille. Apostoli muistutti, kuinka hänkin oli kärsinyt kahleita, lyöntejä, vankeutta, kipua ja lopulta ristiinnaulitsemisen saadakseen tulla kruunatuksi yhdessä Kristuksen kanssa.

Havahduttuaan Laurentius huomasi, että häneen ihoonsa oli jäänyt ruoskan jälkiä. Seuraavana aamuna Laurentius täynnä rohkeutta meni kuninkaan luokse ja näytti jäljet. Kuningas ihmetteli, kuka oli rohjennut ruoskia kunniallista vanhusta. Laurentius ilmoitti, että Kristus oli lähettänyt ylimmän apostolinsa hänen luokseen kuninkaan pelastuksen tähden. Tämän kuuleminen ja ihmeellisten jälkien näkeminen teki kuninkaaseen sellaisen vaikutuksen, että hän muutti kokonaan asenteensa ja toimintatapansa. Edbald hylkäsi laittoman vaimonsa ja otti kasteen. Hänestä tuli innokas kirkon tukija.

Pyhä Laurentius kuoli helmikuun 2. päivänä vuonna 619. Hänet haudattiin pyhän Augustinuksen viereen Canterburyn Pietarin ja Paavalin kirkkoon, joka myöhemmin nimettiin Pyhän Augustinuksen kirkoksi. Laurentiuksen reliikit päätettiin siirtää vuonna 1091 juhlavampaan paikkaan. Kun hauta avattiin, voimakas suloinen tuoksu täytti koko kirkon. Eräissä vanhoissa irlantilaisissa kalentereissa pyhän Laurentiuksen muistopäivä oli 3.2., mikä usein mainitaan erheellisesti myös hänen kuolinpäiväkseen.