Pyhä Aleksios Jumalan mies

Pyhä Aleksios (lat. Alexius) syntyi Roomassa keisari Arkadiuksen hallintokaudella (395–408). Hänen isänsä oli jalosukuinen senaattori Eufemianus, ja hänen äitinsä nimi oli Aglais. Eufemianus ja Aglais olivat hurskaita kristittyjä, jotka olivat jo kauan rukoilleet Jumalalta lasta, kun heille vihdoin syntyi poika. He olivat kiitollisia Jumalalle pojastaan, kastoivat tämän ja antoivat tälle nimeksi Aleksios.

Aleksios oppi lukemaan kuusivuotiaana. Hän luki kaikenlaista kirjallisuutta, mutta erityisellä mielenkiinnolla pyhää Raamattua. Vartuttuaan hän sai aikansa parhaan koulutuksen. Hän opiskeli kielioppia ja historiaa sekä muita aineita. Elämäntavassaan Aleksios jäljitteli vanhempiaan: hän paastosi kovasti ja jakoi almuja. Niinpä hänestä kasvoi viisas ja hurskas nuori mies.

Kun Aleksioksesta tuli täysi-ikäinen, hänen vanhempansa järjestivät hänelle avioliiton roomalaisen ylhäisötytön kanssa. Neito oli kaunis ja hurskas. Aleksioksessa oli kuitenkin syttynyt halu jättää maailma ja palvella ainoastaan Jumalaa. ”Mikä tämä maailma on?”, hän kyseli itseltään, ”Tällainen elämä on aivan turhaa. Parempi osa on niillä, jotka palvelevat Jumalaa.”

Aleksios oli haluton menemään naimisiin, mutta ei uskaltanut vastustaa vanhempiaan. Häät sovittiin ja ensimmäinen päivä ehdittiin jo juhlia. Samana iltana Aleksios kuitenkin päätti lähteä. Hän ei koskenut morsiameensa, vaan ojensi tälle vihkisormuksensa sekä arvokkaan vyönsä. Hän pyysi nuorta vaimoaan pitämään ne. ”Olkoon Jumala kanssamme”, Aleksios sanoi. Sitten hän lähti satamaan ja nousi laivaan, joka oli juuri lähdössä Syyriaan.

Syyriaan saavuttuaan Aleksios myi kalliit vaatteensa ja loput sormuksensa. Rahat hän jakoi köyhille ja pukeutui ryysyihin. Luottaen jumalalliseen kaitselmukseen Aleksios päätti lähteä vaeltamaan kohti itää. Syyrian Laodikeasta hän matkasi kauppakaravaanin kanssa Pohjois-Mesopotamiaan Edessan kaupunkiin, joka oli alueen kristittyjen keskuspaikka.

Edessassa Aleksios ei kertonut nimeään eikä taustaansa. Näin hän sai pysytellä tuntemattomana. Seitsemäntoista vuoden ajan hän eli Edessassa kerjäläisenä. Hän vietti kaikki päivänsä kirkossa ja marttyyrien hautakappelissa.¹Päiväsaikaan hän ei koskaan syönyt mitään eikä pyytänyt keneltäkään mitään. Illan tultua hän asettui seisomaan kirkon ovelle ja ojensi kätensä. Jumalan mies seisoi käsi ojennettuna ja laski kätensä, kun oli saanut tarpeeksi jokapäiväistä leipäänsä varten. Hän söi joka ilta saman annoksen: leivän ja vihanneksia. Jos hän sai joskus rahaa enemmän, hän antoi ne saman tien toisille kerjäläisille.

Jumalan mies pukeutui rääsyihin ja pysytteli toisten kerjäläisten kanssa. Yön tultua hän kuitenkin nousi salaa ja jätti kerjäläiset. Hän asettui pimeässä nojaamaan muuria tai pylvästä vasten ja ojensi kätensä suorana sivuille. Näin hän rukoili kuin ristiinnaulittuna. Aamulla kun kirkko avattiin, hän tuli sisään ensimmäisten joukossa ja jatkoi rukousta kaikessa hiljaisuudessa. Aleksios rakasti Jumalaa ja sen vuoksi tämä raskas kilvoitus tuntui hänestä kevyeltä. Hän osallistui usein pyhään ehtoolliseen.

Roomassa Aleksioksen vanhemmilla oli kova huoli pojastaan. Äiti oli pukeutunut säkkikankaaseen ja suri poikaansa lohduttomana. Aleksioksen morsiankin odotti turhaan uutisia sulhasestaan. Isä onnistui saamaan selville, että Aleksios oli noussut Syyriaan lähteneeseen laivaan. Hän lähetti palvelijoitaan Lähi-itään etsimään Aleksiosta.

Ennen pitkää perheen palvelijoita saapui Edessaan. He puhuivat kaupungin piispan Rabbulan (412–436) kanssa ja kertoivat tälle, mitä Roomassa oli tapahtunut. Piispa ihmetteli heidän kertomustaan, mutta ei osannut auttaa. Kun palvelijat kävivät kirkossa, Aleksios tunnisti heidät, mutta ei sanonut mitään. Illan tullen palvelijat kulkivat Aleksioksen ohi ja antoivat tälle almuja. He eivät tunnistaneet Aleksiosta jalosukuiseksi isännäkseen, koska tämä oli rääsyissä ja ulkonäkökin oli muuttunut raskaan kilvoittelun takia. Palvelijat lähtivät kaupungista tyhjin käsin.

Eräs kirkonpalvelija, joka meni kirkkoon varhain valmistelemaan liturgian toimittamista, huomasi kerran aamuyön hämärässä, kuinka muiden nukkuessa Jumalan mies rukoili ulkona kuin ristinnaulittuna. Kirkonpalvelija kiinnostui asiasta ja alkoi tarkkailla häntä. Hän huomasi, että Aleksios rukoili samaan tapaan joka yö. Eräänä yönä hän meni Aleksioksen luokse ja alkoi kysellä tältä, kuka tämä oli ja mistä oli tullut. Aleksios vastasi vain: ”Miksi kuulustelet minua? Kysele noilta muilta, he kyllä kertovat sinulle mikä minä olen ja mistä.” Kirkonpalvelija sanoi asettavansa itsensä kirouksen alle, ellei saisi vastauksia. Aleksios säikähti tällaista uhkausta ja uskoutui hänelle. Hän kertoi taustansa ja sanoi tunnistaneensa omat palvelijansa näiden käydessä kaupungissa. Kirkonpalvelija innostui suuresti ja alkoi itsekin rukoilla samaan tapaan kuin pyhä Aleksios.

Jonkin ajan kuluttua Aleksios sairastui. Kirkonpalvelija olisi halunnut järjestää hänelle hoitoa, mutta Aleksios ei suostunut ottamaan vastaan mitään sellaista, mitä ei suotu kaikille kerjäläisille. Hänet vietiin hoitokotiin, joka oli köyhiä ja muukalaisia varten. Pian tämän jälkeen kirkonpalvelija sai kuulla, että Aleksios oli kuollut. Hän juoksi piispa Rabbulan luokse ja kertoi tälle koko tarinan. Piispa Rabbula tahtoi nähdä pyhän miehen ruumiin ja kunnioittaa sitä, joten he menivät yhdessä hautapaikalle. Piispa määräsi hautaluolan avattavaksi, mutta heidän suureksi hämmästyksekseen haudassa ei ollut Aleksioksen ruumista, ainoastaan tämän rääsyt. Järkyttynyt piispa lupasi omistaa loppuelämänsä köyhien ja muukalaisten asioiden ajamiseen. Näille rakennettiinkin Edessaan useita majapaikkoja ja hoitokoteja.

Jumalan miehen vanhimmat syyrian- ja kreikankieliset elämäkerrat päättyvät tähän. Myöhemmissä versioissa sen sijaan kerrotaan myös Aleksioksen myöhemmistä vaiheista. Niiden perusteella hän oli päättänyt paeta Edessasta. Syy oli se, että Jumalanäiti oli ilmestynyt kirkon papille ylistäen ”Jumalan miestä”. Pappi ja monet muut olivat alkaneet osoittaa Aleksiokselle kunnioitusta ja tämä ymmärsi, että hänen oli parasta paeta, jos hän aikoi jatkaa salaista kilvoitustaan ilman ihmisten kunnioitusta.

Näin ollen pyhä Aleksios lavasti kuolemansa ja lähti Edessasta salaa. Hän vaelsi rannikolle ja astui Tarsokseen menevään laivaan. Jumalallisesta johdatuksesta tuulet kuitenkin kuljettivat laivan Roomaan. Pyhä Aleksios ymmärsi tämän Jumalan tahdoksi ja suuntasi askeleensa kohti vanhempiensa kotia. Saavuttuaan vanhempiensa luo pyhä Aleksios pyysi isältään almuja kuin kerjäläinen. Eufemianus ei tunnistanut poikaansa. Hänestä oli kuitenkin tullut poikansa menettämisen jälkeen entistä anteliaampi, joten hän määräsi palvelijansa antamaan kerjäläiselle suojan. Eufemianus määräsi, että kerjäläiselle tuli antaa tähteitä hänen pöydästään niin kauan kuin tämä halusi asua hänen pihallaan.

Pyhä Aleksios Jumalan mies vietti vuosikausia vanhempiensa kodin edustalla. Entiseen tapaansa hän paastosi päivät ja vietti yöt rukouksessa. Kaiken ylimääräisen hän jakoi toisille köyhille. Palvelijoiden pilkan pyhä Aleksios otti vastaan tyytyväisenä, sanomatta sanaakaan. Kerrotaan, että Aleksioksen kelja oli vastapäätä hänen vaimonsa ikkunaa ja hän kärsi suuresti kuullessaan vaimonsa itkevän hänen menettämistään, mutta rakkaus Jumalaan auttoi häntä kestämään tuskan.

Kun Aleksios tunsi, että hänen kuolemansa lähestyi, hän pyysi paperia ja mustetta ja ryhtyi kirjoittamaan elämäntarinansa. Siinä hän myös pyysi vanhemmiltaan ja vaimoltaan anteeksi sitä tuskaa, jonka oli heille aiheuttanut. Pyhä Aleksios nukkui kuolonuneen kirjoittaessaan tätä kirjettä, kynä ja paperi kädessään.

Samana päivänä Rooman piispa oli toimittamassa liturgiaa Pyhän Pietarin kirkossa. Paikalla oli keisari Honorius (395–423) sekä paljon kirkkokansaa. Silloin alttarista kuultiin ääni: ”Etsikää Jumalan miestä. Hän rukoilee kaupungin ja kaikkien teidän puolesta. Hän on jo jättämässä ruumistaan!” Kirkkokansan rukoillessa ääni kuultiin uudestaan, ja se ilmaisi Jumalan miehen löytyvän Eufemianuksen talosta.

Kirkkokansa kiirehti Eufemianuksen talolle. He löysivät pyhän Aleksioksen majastaan. Hän oli jo antanut sielunsa Herran käsiin, ja hänen kasvonsa loistivat. Kädessään Aleksios piti paperia. Kun se luettiin, pyhän Aleksioksen vanhemmat ja hänen vaimonsa heittäytyivät itkien suutelemaan hänen ruumistaan. Nähdessään Aleksioksen vanhempien surunkyyneleet keisari ja paavi kehottivat heitä ennemmin iloitsemaan: he olivat synnyttäneet pyhän miehen, joka nyt oli Kristuksen kanssa iankaikkisuudessa.

Pyhän Aleksioksen reliikit asetettiin kaupungin keskelle. Monet kuurot saivat kuulonsa, sokeat näkönsä ja mykät puhekykynsä, kun he koskettivat pyhän ruumista. Keisari ja paavi kantoivat pyhän ruumiin kirkkoon. Ruumis oli kirkossa viikon ajan, kunnes se asetettiin kryptaan. Reliikeistä alkoi virrata mirhaa, joka paransi sairaat. Aleksios Jumalan miehen ruumis haudattiin Pyhän Bonifatiuksen kirkkoon.

Pyhän Aleksios Jumalan miehen elämäkerta on ollut suosittua lukemistoa eri puolilla kristikuntaa. Vanhimmassa, syyriankielisessä versiossa puhutaan vain ”Jumalan miehestä”. Elämäkerran kreikankielisessä versiossa Jumalan miehen nimeksi täsmennettiin Aleksios.² Paluu Roomaan kerrotaan vasta elämäkerran myöhemmissä versioissa. Kertomuksen lopussa on kosolti legendaarisia piirteitä, jotka saattavat olla peräisin Johannes Kojussa-asujan (15.1.) elämäkerrasta. Tarinasta tunnetaan myös sellainen versio, jossa Aleksios menehtyy, kun hänet työnnetään alas kotitalonsa portailta. Pyhän Aleksioksen elämäkerta on ollut erityisen suosittu Venäjällä. 1000-luvulla hänestä kirjoitettiin pitkä eeppinen runoelma.

Pyhän Bonifatiuksen kirkko rakennettiin uuteen formaattiin 1200-luvun alussa, ja samalla se uudelleenvihittiin Pyhän Aleksioksen kunniaksi. Tämä Sant’Alession kirkko on nykyäänkin Rooman keskeisiä nähtävyyksiä. Kirkossa on myös kuuluisa Jumalanäidin ikoni, joka tuotiin Roomaan Bysantista 900-luvulla. Pyhän Aleksioksen reliikeistä kuuluisin on hänen päänsä, joka Bysantin keisari lahjoitti Athoksen Suurelle lavralle vuonna 1398.