Pyhä Pietari Moskovalainen, ihmeidentekijä

Metropoliitta Pietari syntyi 1200-luvulla ja oli kotoisin Galitsian-Volynian alueelta. Jo ennen hänen syntymäänsä hänen äitinsä näki ihmeellisen näyn, joka kuvasi ennalta lapsen tulevia hengellisiä lahjoja. Seitsemän vuoden ikäisenä Pietari alkoi opetella lukemaan, mikä ei kuitenkaan ottanut sujuakseen. Yöllä hän näki piispalliseen asuun pukeutuneen miehen, joka kehotti häntä avaamaan suunsa. Pyhä esipaimen kosketti hänen kieltään ja Pietari tunsi suussaan makean maun. Tuosta hetkestä lähtien hän osoitti sellaista lahjakkuutta, että ohitti pian kaikki ikätoverinsa.

Kaksitoistavuotiaana Pietari meni kotiseutunsa luostariin, missä hänet vihittiin munkiksi. Hän luopui kokonaan omasta tahdostaan ja alkoi elää täydellisen kuuliaisena ohjaajavanhukselleen. Hän teki väsymättä työtä luostarin keittiössä, kantoi vettä ja puita sekä pesi veljestön paitoja. Työ ei kuitenkaan estänyt häntä tulemasta aina jumalanpalvelukseen heti kirkonkellojen soidessa ja lähtemästä pois viimeisenä. Hänet vihittiin ensin diakoniksi ja sitten papiksi, mutta hän pysyi yhä samanlaisena nöyränä munkkina palvellen veljiä niin kuin ennenkin.

Ohjaajavanhuksensa siunauksella Pietari alkoi maalata ikoneita. Herramme Jeesuksen Kristuksen, Hänen puhtaimman äitinsä ja pyhien ihmisten kuvia maalatessaan hänen ajatuksensa kohosivat maasta kohti taivasta ja hän alkoi pyrkiä yhä korkeampaan täydellisyyteen.

Jonkin ajan kuluttua Pietari lähti ohjaajansa siunauksella luostarista ja asettui viettämään yksinäistä munkkielämää Ratjoen varrelle. Sinne hän rakensi keljan ja kirkon Kristuksen kirkastumisen kunniaksi. Hänen ympärilleen kokoontui veljestö, jota hän johti isällisesti. Hän ei esiintynyt määräilevänä johtajana vaan ylitti kaikki nöyryydessä ja opasti rikkomuksen tehneitä rauhan ja rakkauden sanoilla. Köyhille hän oli hyvin antelias. Jos hänellä ei ollut heille muuta annettavaa, hän luovutti paidan päältään tai lahjoitti yhden maalaamistaan ikoneista. Kiovan metropoliitta Maksimin (6.12.) vieraillessa luostarissa Pietari lahjoitti hänelle maalaamansa Jumalanäidin kuolonuneen nukkumisen ikonin.

Metropoliitta Maksimin kuoltua vuonna 1305 igumeni Geronti alkoi omavaltaisesti pyrkiä hänen seuraajakseen. Venäjän metropoliitan istuin sijaitsi tuolloin Vladimirissa, sillä vanha pääkaupunki Kiova oli tuhottu mongolien hyökkäyksissä. Otettuaan Vladimirista mukaansa piispan puvun, sauvan ja Pietarin maalaaman ikonin Geronti lähti Konstantinopoliin saadakseen piispanvihkimyksen. Monet olivat tyytymättömiä hänen menettelyynsä, ja Volynian ruhtinas alkoi suostutella Pietaria lähtemään niin ikään Konstantinopoliin vihittäväksi. Pietari vastusteli pitkään mutta joutui lopulta antamaan periksi monien pyyntöjen edessä.

Igumeni Gerontin matkanteko vaikeutui hänen joutuessaan myrskyyn Mustallamerellä. Pietari taas nousi laivaan toisessa satamassa ja suorastaan lensi myötätuulessa Konstantinopoliin. Sillä välin Geronti näki merellä näyssä Pietarin maalaaman Jumalansynnyttäjän ikonin ja kuuli äänen sanovan, että hän tavoitteli turhaan piispan vihkimystä, sillä ikonimaalari Pietarista tulisi Kiovan metropoliittakunnan kaunistus ja kansan hyvä paimen.

Pietarin astuessa patriarkka Athanasioksen luo huoneen täytti hyvä tuoksu. Patriarkka otti hänet iloiten vastaan ja kutsui koolle kirkolliskokouksen, joka valitsi Pietarin Kiovan metropoliitaksi vuonna 1308. Kun liturgiassa toimitettiin piispaksi vihkiminen, Pietarin kasvot kirkastuivat ja loistivat kuin aurinko. Gerontin saavuttua Konstantinopoliin ja kerrottua näkemästään ilmestyksestä patriarkka otti häneltä piispallisen puvun, sauvan ja ikonin ja ojensi ne Pietarille lausuen: ”Ikoni on profetoinut sinusta.”

Venäjälle palattuaan metropoliitta Pietari alkoi vahvistaa uskon totuuksia ja kristillisyyttä mongolivallan ikeestä kärsivän kansan parissa. Kaikki eivät kuitenkaan tunnustaneet hänen asemaansa maan hengellisenä johtajana. Kun Tverin piispa Andrei oli lähettänyt Konstantinopoliin panettelukirjeen Pietaria vastaan, Perejaslavliin kutsuttiin kirkolliskokous käsittelemään esitettyjä syytteitä. Pietari esiintyi nöyrästi. Piispa Andrein vihamielisyys ja valheelliset syytökset sen sijaan olivat niin silminnähtävät, että kaikki paheksuivat hänen menettelyään. Vain Pietari sanoi hänelle ystävällisesti: ”Rauha sinulle. Et sinä vaan ihmiskunnan vanha vihollinen Paholainen nostatti tämän myrskyn. Ole vastedes varovainen. Menneet Jumala antaa anteeksi.”

Vuonna 1313 Pietari joutui kaani Uzbekin vaatimuksesta matkustamaan Ordaan, jossa hän puolusti kirkon ja papiston asemaa. Kaani otti hänet suosiollisesti vastaan ja päästi palaamaan rauhassa takaisin. Venäjän ruhtinaiden välisissä riidoissa ja sotaisuuksissa Pietari toimi usein sovittelijana. Laumansa hengelliseksi opetukseksi hän kirjoitti useita kirjeitä, joista kaksi on säilynyt. Niistä toisessa, papistolle osoittamassaan kirjeessä hän kirjoittaa: ”Lapset, olkaa Jumalan huoneessa kuin hedelmällinen oliivipuu, kantakaa hengellistä hedelmää, pyhyyttä. Jumalan valittuina pukeutukaa valon aseisiin eli hurskauteen. Silloin pystytte opettamaan myös hengellisiä lapsianne.”

Paimenmatkojensa aikana Pietari kuitenkin pysähtyi usein Moskovassa, joka oli tuolloin vielä pikkukaupunki, viipyen siellä pitempään kuin muissa kaupungeissa. Hän kehotti Moskovan hurskasta ruhtinasta Ivan Kalitaa (1328–1340) rakennuttamaan Moskovaan Jumalanäidin kuolonuneen nukkumisen kirkon. Ruhtinas ryhtyi toimeen, ja Pietari ehti vielä ennen kuolemaansa muurata tuon Moskovan ensimmäisen kivikirkon peruskiven.¹

Saatuaan Jumalalta tiedon lähestyvästä kuolemastaan Pietari rakensi itselleen omin käsin kivisen haudan rakenteilla olevan kirkon uhripöydän lähelle. Pian hän sai enkeliltä tarkan tiedon kuolinpäivästään. Täynnä hengellistä iloa hän toimitti liturgian kantaen esirukouksia ruhtinaan ja kaikkien Venäjänmaan elossa olevien ja edesmenneiden kristittyjen puolesta. Lähtiessään kirkosta hän antoi papistolle viimeiset ohjeensa. Sitten hän kutsui luokseen köyhät ja oman palveluskuntansa ja antoi heille almunsa. Illalla hän aloitti ehtoopalveluksen. Kesken rukouksen hän kääntyi seuraajakseen valitsemansa arkkimandriitta Feodorin puoleen lausuen: ”Rauha sinulle, poikani, minä kuolen.” Kohotettuaan kätensä hän antoi henkensä Herralle. Tämä tapahtui vuonna 1326.

Hautajaisten aikana eräs epäuskoinen näki metropoliitta Pietarin istuvan vuoteella, jolla häntä kannettiin, ja siunaavan kansaa. Samalla kolme sairasta parani taudistaan. Ihmeet jatkuivat hautajaisten jälkeen haudan äärellä. Niistä tiedotettiin Konstantinopolin patriarkka Johannekselle, joka kiitti Jumalaa ja antoi vuonna 1339 määräyksen viettää jumalanpalveluksin ja ylistysveisuin pyhän metropoliitta Pietarin muistoa. Metropoliitta Pietarin pyhäinjäännökset ovat yhä Moskovan Kremlissä Uspenjen katedraalissa.