Pyhittäjä Daniel Voronetsilainen

Pyhittäjä Daniel syntyi köyhään moldavialaisperheeseen vuoden 1408 tienoilla. Kuudentoista vuoden ikäisenä hän meni Pyhän Nikolaoksen luostariin ja sai munkiksi vihittäessä nimen David. Lapsesta lähtien köyhyyteen ja kuuliaisuuteen tottuneena hän antautui luostarissa kokonaan paasto- ja rukouskilvoitukseen. Hän paastosi usein viisi päivää syömättä mitään ja valvoi läpi yön lukien Psalttaria ulkomuistista. Hänen hurskautensa, vaikenemisensa ja sävyisyytensä vaikuttivat ylentävästi koko veljestöön. Hänet vihittiin papiksi ja hän tuli pian kautta maan tunnetuksi Pyhän Hengen valittuna astiana, jolla oli ihmeiden tekemisen ja selvänäkemisen lahja. Ihmiskunniaa paetakseen hän siirtyi Pyhän Laurentiuksen luostariin, mutta uskovat seurasivat häntä sinne päästäkseen hänen avullaan vapaaksi pahoista hengistä ja kaikenlaisesta hädästä.

David vihkiytyi suureen skeemaan ja sai uuden nimen Daniel. Sen jälkeen hän vetäytyi metsään viettämään enkelimäistä erakkoelämää. Putnan laaksosta Pohjois-Moldaviasta löytämäänsä kallioon hän louhi pienen keljan ja kirkon. Siellä hän vietti päivät ja yöt lakkaamattomaan Jeesuksen rukoukseen uppoutuneena. Vain sunnuntaisin hän lähti toimittamaan liturgian. Hän taisteli hellittämättä Paholaista vastaan, ja Jumala palkitsi hänet yltäkylläisesti kyynelten ja ihmeiden tekemisen armolahjoilla. Moldavian ruhtinaasta Stefan Suuresta tuli hänen uskollinen hengellinen lapsensa. Ruhtinas kysyi erakolta neuvoa ennen jokaista sotaretkeään turkkilaisia vastaan ja kuuliaisesti rakennutti saamiensa voittojen kunniaksi peräti 48 kirkkoa. Vuonna 1470 hän perusti Putnan luostarin, mutta Daniel ei halunnut ryhtyä sen johtajaksi.

Daniel oli hyvä hengellinen ohjaaja ja munkkikilvoituksen esikuva kaikille Moldavian munkeille. Hänellä oli toistatuhatta rippilasta eri luostareissa ja noin sata Jeesuksen rukoukseen perehtynyttä hesykastioppilasta vuorilla ja metsissä. Pyhiinvaeltajien virta Putnan luostariin sai Danielin kuitenkin lopulta jättämään erakkolansa, jossa hän oli kilvoitellut noin 20 vuotta, ja siirtymään Voronetsin luostarin lähistölle. Sinnekin hän louhi itselleen keljan kallioon. Hän veti puoleensa suuren joukon seuraajia, jotka rakastivat sydämen rukousta ja askeettista elämää. Kansan parissa hän teki lukemattomia ihmeitä. Ohjaajansa tavoin monet hänen oppilaistaan saivat Pyhän Hengen armon. Heistä tuli vuorostaan rippi-isiä ja ihmeidentekijöitä, joistain vihittiin piispoja.

Stefan Suuri piti Danielille antamansa lupauksen ja rakennutti Voronetsin luostariin suurenmoisen uuden kirkon. Kahdeksankymmenen vuoden ikäisenä Daniel suostui tulemaan luostarin johtajaksi. Hän eli vielä lähes kymmenen vuotta koko Moldavian kunnioittamana pyhänä ja nosti luostarinsa kukoistukseen. Pyhä Daniel kuoli rauhassa vuonna 1496 ja hänet haudattiin luostarin kirkkoon, jossa häntä on kunnioitettu tähän päivään asti. Hänet kuvattiin pyhien joukossa ensimmäisen kerran vuonna 1547 Voronetsin luostarin eteläseinän maalauksissa. Maine hänen ihmeteoistaan kiiri Puolaan ja Kiovaan asti, ja häntä alettiin kutsua myös Daniel Uudeksi ja ihmeidentekijäksi.