Konsertit kutsuvat joulun sanoman äärelle jo kuluvalla viikolla mm. Helsingissä ja Tampereella

Monissa seurakunnissa kokoonnutaan joulunalusviikoilla yhteisiin puurojuhliin tai joulumyyjäisiin, joissa kuullaan yleensä myös jouluajan veisuja.

Kuluvalla viikolla esimerkiksi Kuopion ortodoksisessa seurakunnassa järjestetään joululaulutilaisuudet sekä Lapinlahdella, Iisalmessa että Kiuruvedellä. Lapinlahdella tiistaiseura järjestää kaikille avoimen joululaulutilaisuuden 17.12. kello 18. Iisalmessa kokoonnutaan joulupuurolle torstaina kello 18 ja Kiuruvedellä järjestetään perjantaina 20.12. tiistaiseuran joulumyyjäiset kello 16, jonka jälkeen syödään yhdessä joulupuuroa kello 17 alkaen. Ilta jatkuu kello 18 joululaulujen parissa. Iisalmen ortodoksinen kuoro on mukana kaikissa tilaisuuksissa pienellä ohjelmistolla.

Helsingissä Uspenskin katedraalikuoro laulaa perjantaina 20.12. kllo 19 kotikatedraalissaan (Kanavakatu 1, Helsinki) jo perinteiseksi muodostuneen joulukonsertin joulun esijuhlan alkaessa. Kristus syntyy – kiittäkää -konsertissa esiintyy myös Pyhän Andreaan nuorisokuoro. Solistina laulaa sopraano Varvara Merras-Häyrynen ja kuoroja johtaa kanttori Larissa Qvintus-Petsalo. Konserttiin on vapaa pääsy, käsiohjelmamaksu 15 euroa.

Tampereen ortodoksisen kirkon kuoron odotetut joulukonsertit kuullaan tänä vuonna perjantaina 20.12. klo 19 ja lauantaina 21.12. klo 14 seurakunnan pääpyhäkössä Tuomiokirkonkatu 27, Tampere). Molemmissa konserteissa on sama ohjelma. Kuoroa johtavat kanttorit Markus Hänninen ja Sari Ahponen, solistina on tenori Heikki Hattunen. Konsertteihin on vapaa pääsy, ohjelmamaksu 10 euroa (käteismaksu).