Etusivu > 1.3.2025

Epistola 1.3.

Avaa kaikki Sulje kaikki

22 Hengen hedelmää ovat rakkaus, ilo, rauha, kärsivällisyys, ystävällisyys, hyvyys, uskollisuus, 23 lempeys ja itsehillintä. Näitä vastaan ei ole laki. 24 Ne, jotka ovat Jeesuksen Kristuksen omia, ovat ristiinnaulinneet vanhan luontonsa himoineen ja haluineen. 25 Jos me elämme Hengen varassa, meidän on myös seurattava Hengen johdatusta. 26 Emme saa tavoitella turhaa kunniaa emmekä ärsyttää ja kadehtia toisiamme. 6:1 Veljet, jos joku tavataan tekemästä väärin, on teidän, joita Henki ohjaa, lempeästi ojennettava häntä. Olkaa kuitenkin varuillanne, ettette itse joudu kiusaukseen. 2 Kantakaa toistenne taakkoja, niin te toteutatte Kristuksen lain.

Lauantai:

19 Pyrkikäämme siis rakentamaan rauhaa ja vahvistamaan toisiamme. 20 Älä ruoan vuoksi hajota Jumalan työtä. Kaikki tosin on puhdasta, mutta ihmiselle on pahaksi, jos hän syö jotakin, mikä loukkaa omaatuntoa. 21 Sinun on hyvä olla syömättä lihaa ja juomatta viiniä ja välttää muutakin, mikä loukkaa veljeäsi. 22 Säilytä sinä oma uskosi Jumalan edessä. Onnellinen se, joka ei tuomitse itseään siitä minkä uskoo oikeaksi. 23 Mutta se, joka epäröi ja silti syö, on tuomittu, koska hän ei toimi uskon perusteella. Kaikki, mikä ei perustu uskoon, on syntiä. 16:25 Ylistys hänelle, joka pystyy voimallaan vahvistamaan teitä, niin kuin ilmoittaa evankeliumi, jota minä julistan, sanoma Jeesuksesta Kristuksesta, se paljastettu salaisuus, joka on ikiajoista saakka ollut kätkettynä! 26 Nyt se on saatettu julki ja annettu ikuisen Jumalan käskystä profeetallisissa kirjoituksissa tiedoksi kaikille kansoille, jotta ne johdettaisiin uskoon ja kuuliaisuuteen. 27 Saakoon Jumala, joka yksin on viisas, Jeesuksen Kristuksen kautta ikuisen ylistyksen! Aamen.

Evankeliumi 1.3.

Avaa kaikki Sulje kaikki

Herra sanoi opetuslapsilleen: 27 ”Kaiken on Isäni antanut minun haltuuni. Poikaa ei tunne kukaan muu kuin Isä eikä Isää kukaan muu kuin Poika ja se, jolle Poika tahtoo hänet ilmoittaa. 28 ”Tulkaa minun luokseni, kaikki te työn ja kuormien uuvuttamat. Minä annan teille levon. 29 Ottakaa minun ikeeni harteillenne ja katsokaa minua: minä olen sydämeltäni lempeä ja nöyrä. Näin teidän sielunne löytää levon. 30 Minun ikeeni on hyvä kantaa ja minun kuormani on kevyt.”

Lauantai:

Herra sanoi: 1 ”Varokaa tuomasta hurskaita tekojanne ihmisten katseltavaksi, muuten ette saa palkkaa taivaalliselta Isältänne. 2 ”Kun siis autat köyhiä, älä toitota siitä niin kuin tekopyhät tekevät synagogissa ja kujilla, jotta ihmiset kiittelisivät heitä. Totisesti: he ovat jo palkkansa saaneet. 3 Kun annat almun, älköön vasen kätesi tietäkö mitä oikea tekee, 4 jotta hyvä tekosi pysyisi salassa. Isäsi, joka näkee myös sen, mikä on salassa, palkitsee sinut. 5 ”Kun rukoilette, älkää tehkö sitä tekopyhien tavoin. He asettuvat mielellään synagogiin ja kadunkulmiin rukoilemaan, jotta olisivat ihmisten näkyvissä. Totisesti: he ovat jo palkkansa saaneet. 6 Kun sinä rukoilet, mene sisälle huoneeseesi, sulje ovi ja rukoile sitten Isääsi, joka on salassa. Isäsi, joka näkee myös sen, mikä on salassa, palkitsee sinut. 7 ”Rukoillessanne älkää hokeko tyhjää niin kuin pakanat, jotka kuvittelevat tulevansa kuulluiksi, kun vain latelevat sanoja. 8 Älkää ruvetko heidän kaltaisikseen. Teidän Isänne kyllä tietää mitä te tarvitsette, jo ennen kuin olette häneltä pyytäneetkään. 9 Rukoilkaa te siis näin: — Isä meidän, joka olet taivaissa! Pyhitetty olkoon sinun nimesi. 10 Tulkoon sinun valtakuntasi. Tapahtukoon sinun tahtosi, myös maan päällä niin kuin taivaassa. 11 Anna meille tänä päivänä jokapäiväinen leipämme. 12 Ja anna meille velkamme anteeksi, niin kuin mekin annamme anteeksi niille, jotka ovat meille velassa. 13 Äläkä anna meidän joutua kiusaukseen, vaan päästä meidät pahasta.

Päivän synaksario 1.3.

Avaa kaikki Sulje kaikki

Pyhä Agapios eli 1200-luvulla. Hän oli munkkina Athoksen Pyhällä vuorella Kolitsoun skiitassa, joka kuului Vatopedin luostarille. Agapios eli ohjaajavanhuksensa kanssa ja kilvoitteli askeesissa kaikessa hiljaisuudessa. Eräänä päivänä skiittaan hyökkäsi turkkilaisia merirosvoja. He ottivat Agapioksen vangikseen ja myivät tämän orjana eräälle Magnesian alueella eläneelle islamilaiselle johtomiehelle (agha).

Isäntä kahlitsi Agapioksen peläten, että munkki saattaisi karata pois. Kaksitoista vuotta Agapios teki raskasta ja vaikeaa työtä kahleita kantaen. Kun hän ei ollut työssä, häntä pidettiin pimeässä vankityrmässä. Huolimatta kaikesta tästä pyhä Agapios rukoili jatkuvasti Jumalansynnyttäjää. Hän alistui vangitsijoidensa vaatimuksiin ja piti niitä Jumalan johdatuksena.

Eräänä päivänä Agapios näki näyssä Jumalansynnyttäjän, joka sanoi Agapiokselle, että tämän tulisi nousta ylös ja palata vanhuksensa luo ilman pelkoa. ”Mutta tiedä, että tulet kerran taas palaamaan tänne”, Jumalansynnyttäjä kuitenkin jatkoi. Kun Agapios heräsi, hän totteli Herran äitiä ja lähti matkaamaan takaisin Athokselle vanhuksensa luo. Kukaan ei huomannut hänen lähtöään.

Kun vanhus näki Agapioksen yllättäen palaavan skiitalle, hän luuli Agapioksen karanneen orjuudestaan. Hän nuhteli Agapiosta ja sanoi: ”Miksi olet karannut isäntäsi luota? Palaa hänen luokseen” Pyhä Agapios selitti vanhukselleen, mitä oli tapahtunut ja kertoi Jumalansynnyttäjän ilmestymisestä. Vanhus kuitenkin neuvoi häntä palaamaan takaisin hänet ostaneen muslimi-isännän luo. Vanhus sanoi: ”Sinun ei ole oikein etsiä vapautta ilman isäntäsi lupaa.”

Agapios totteli. Hän palasi isäntänsä luo ja kertoi tälle, mitä hänen vanhuksensa oli sanonut. Agapioksen sanat saivat muslimin liikuttumaan. Hän pyysi Agapiosta kertomaan lisää kristinuskosta. Pyhä Agapios alkoi selittää hänelle kristinuskon opetuksia avoimesti. Hänen kärsivällisyytensä ja hyveidensä esimerkki vaikutti muslimi-isäntään suuresti. Keskustelujen lopputuloksena Agapioksen isäntä ja tämän kaksi poikaa päättivät lähteä Athokselle yhdessä hänen kanssaan.

Kolme muslimia ja Agapios saapuivat Pyhälle vuorelle, joka teki muslimeihin syvän vaikutuksen. Pian heidät kastettiin ja heistä tuli munkkeja. He elivät kaikki yhdessä Agapioksen vanhuksen oppilaina. Vatopedin luostarissa alettiin viettää heidän muistoaan samana päivänä.

Pyhittäjä Martiri, maallikkonimeltään Mina, syntyi 1500-luvun alussa hurskaaseen ja varakkaaseen perheeseen Velikije Lukin kaupungissa Pihkovasta kaakkoon. Vanhemmat Kosma ja Stefanida kuolivat pojan ollessa alle kymmenvuotias. Mina varttui nuorukaiseksi rippi-isänsä pappi Boriksen ohjauksessa. Hän kasvoi myös hengellisesti ja oppi turvautumaan kaikessa Jumalaan. Pian isä Boris vihkiytyi munkiksi saaden nimekseen Bogolep, mikä merkitsee Jumalalle otollista, ja hänet nimitettiin rakentajaksi Pyhittäjä Sergei Radonežilaisen luostariin Velikije Lukissa. Minakaan ei enää halunnut jäädä maailmaan. Jaettuaan omaisuutensa köyhille hän seurasi ohjaajaansa luostariin ja sai munkkivihkimyksessä nimen Martiri.

Seitsemän vuotta ohjaaja ja ohjattava asuivat samassa keljassa kilpaillen keskenään rukouksessa ja kaikissa luostarikilvoituksissa. He söivät kerran päivässä leipää, vettä ja vihanneksia. Iltapalveluksen jälkeen he lukivat yhdessä pienen ehtoonjälkeisen palveluksen ja neljä aamupalveluksen kanonia, joihin he liittivät vielä kaksi kanonia valintansa mukaan sekä tuhat Jeesuksen rukousta ja kaksisataa rukousta Jumalanäidille. Rukousten ohella he tekivät kuusisataa maahankumarrusta. Yön he viettivät enimmäkseen valvoen ja työtä tehden. Martirin kuuliaisuustehtävänä oli vastata luostarin ruokavarastosta ja rahavaroista ja hoitaa ponomarin eli alttariapulaisen tehtäviä kirkossa. Kerran keskipäivän aikaan hän nukahti ja näki unessa tulisen pylvään, jonka vieressä oli Jumalansynnyttäjän Tiennäyttäjä-ikoni. Hän kumarsi tulen kuumentamaa ikonia ja tunsi herätessään koko ruumiinsa hehkuvan samaa lämpöä.

Pian luostariin tuli pajariperheen poika Afanasi, jota munkkien hyveellinen kilvoituselämä liikutti siinä määrin, että hän vihkiytyi itsekin munkiksi saaden nimekseen Avrami. Bogolep uskoi hänet Martirin hengelliseen ohjaukseen. Jonkin ajan kuluttua Avrami sairastui hengenvaaralliseen tautiin. Martirin neuvosta hän lähti Tihvinään kumartamaan Jumalanäidin ihmeitätekevää ikonia, jolloin hän parani nopeasti. Tämän jälkeen Avrami päätti jäädä kokonaan Tihvinään kiitollisuudesta Jumalanäitiä kohtaan.

Sillä välin Martiri näki unessa tulisen pylvään päässä Jumalansynnyttäjän tihvinäläisen ikonin. Näyn innoittamana hänessäkin syttyi palava halu lähetä Tihvinään kunnioittamaan taivaan Valtiatarta. Hän toivoi Jumalanäidin osoittavan, oliko hänen nykyinen elämänsä luostarissa liian levotonta ja pitäisikö hänen vetäytyä täydelliseen hiljaisuuteen.

Tällaiset ajatukset mielessään Martiri alkoi kaikessa hiljaisuudessa valmistautua erakkoelämään. Hän vetäytyi salaa noin 60 kilometrin päähän luostarista ja kaivoi rinteeseen pienen luolan, johon asettui asumaan. Elantonsa hän sai punomalla virsuja eräälle talonpojalle, joka puolestaan toi hänelle ruokaa. Erämaassa paholainen pelotteli häntä monin tavoin, ja lopulta hän sairastui. Silloin hän päätti kirjoittaa hengelliselle isälleen ja pyytää siunausta erakkoelämään. Siunauksen sijaan hän sai vastaukseksi kehotuksen palata kilvoittelemaan yhteiselämäluostariin. Martiri ei rohjennut olla tottelematta ohjaajansa neuvoa, mutta toisaalta häntä vaivasi lupaus käydä kumartamassa Jumalansynnyttäjän ikonia. Hän meni ensin Smolenskiin kunnioittamaan sikäläistä ihmeitätekevää Jumalansynnyttäjän ikonia. Siellä hänelle ilmestyivät unessa pyhittäjät Avrami ja Jefrem Smolenskilaiset (21.8.), jotka lohduttivat häntä sanoen, että hänet oli tarkoitettu elämään erämaassa paikassa, jonka ”Jumala siunaa ja Kaikkeinpyhin Jumalansynnyttäjä osoittaa”.

Smolenskista Martiri jatkoi matkaansa Tihvinään, jossa hän tapasi oppilaansa Avramin. Jonkin aikaa he kilvoittelivat yhdessä samassa keljassa. Luostarissa kävi kuitenkin paljon pyhiinvaeltajia, mikä häiritsi erakkoelämää janoavaa Martiria. Saatuaan tietää Avramilta, että keskellä läpipääsemätöntä suota oli metsäinen saareke, joka tunnettiin nimellä Zelenaja, ”vihreä”, hän suuntasi kulkunsa sinne. Tällä kertaa hän pyysi aikeelleen igumenin siunauksen ja rukoili varjelusta taivaan Valtiattarelta. Mukaansa hän otti pienen Pyhän Kolminaisuuden ikonin ja samankokoisen Jumalanäidin tihvinäläisen ikonin.

Martiri rakennutti suosaarekkeelle rukoushuoneen ja pyhitti lakkaamattomalla Jumalan ylistyksellä paikan, jota kaikki olivat ennen pelänneet. Ei karu ympäristö eikä puute, eivät metsän pedot eivätkä Paholaisen juonet saaneet häntä horjumaan tai vaipumaan alakuloon. Hänen askeettinen elämänsä toi hänen luokseen pyhiinvaeltajia, joista muutamat jäivät kilvoittelemaan hänen kanssaan. Martiri rakennutti paikalle pienen kirkon Pyhän Kolminaisuuden kunniaksi. Myöhemmin hänen maineensa kasvaessa luostariin rakennettiin hyväntekijöiden avustuksella useampikin kirkko. Herra siunasi hänen työnsä ja Jumalan armo oli näkyvällä tavalla hänen yllään. Kerran hän sai nähdä unessa Jumalanäidin.

1570-luvulla Martiri kutsuttiin Novgorodiin, jossa arkkipiispa vihki hänet papiksi ja nimitti hänet virallisesti luostarin igumeniksi. Vanhuuden päivinään Martiri kävi myös Moskovassa ja sai tsaarilta lahjoituskirjan luostarin hyväksi.

Pyhittäjä Martiri eli hyvin vanhaksi. Elämänsä lopulla hän kaivoi syvän haudan ja laski siihen arkun, jonka oli itse valmistanut. Tuntikaudet hän istui tuon haudan äärellä rukoillen ja mietiskellen. Tuntiessaan kuolemansa lähestyvän hän hyvästeli veljet ja kehotti heitä luottamaan horjumatta Pyhään Kolminaisuuteen, elämän antajaan, ja panemaan kaiken toivonsa Jumalanäitiin niin kuin hän oli itsekin tehnyt. Hän kehotti veljiä osoittamaan laupeutta ja vieraanvaraisuutta kaikille luostariin tuleville ja muistutti, ettei heidän pitäisi huolehtia luostarin vaurauden kartuttamisesta, vaan ottaa hallitsijoiltakin vastaan vain pieni korvaus kannetuista esirukouksista. Osallistuttuaan pyhään ehtoolliseen hän joutui hengellisen ilon valtaan. Lausuttuaan vielä muutaman opetuksen sanan ja annettuaan viimeisen siunauksen veljille hän nukkui vanhurskaan valoisaan kuolonuneen maaliskuun 1. päivänä vuonna 1603. Hänen perustamansa luostari tunnetaan Zelenetsin, ”viheriöivän paikan” luostarina.

Pyhä Eudokia on idän kirkon suuresti kunnioittamia marttyyreita. Hän oli syntyperältään samarialainen ja syntyi keisari Trajanuksen hallitusaikana (96–116) Libanonin Heliopoliksessa (Baalbek). Eudokian elämästä ei ole säilynyt varmaa tietoa. Elämäkerta on myöhäistä perua ja luonteeltaan legendaarinen. Sen kulku on seuraava.

Eudokia oli poikkeuksellisen kaunis nuori nainen, joka ei kuitenkaan tuntenut Jumalaa ja ajautui prostituoiduksi. Ammatillaan hän kokosi suuren omaisuuden. Eräänä iltana Eudokian naapuristoon tuli Germanos-niminen askeetti, joka oli matkalla kotiseudulleen ja yöpyi Heliopoliksessa. Illalla isä Germanos toimitti jumalanpalveluksen ja alkoi sen jälkeen lukea isäntäväelleen kirjaa, jossa puhuttiin viimeisestä tuomiosta. Eudokia kuuli lukemisen ikkunasta ja liikuttui syvästi. Hän heräsi ikään kuin horroksesta ja alkoi nähdä syntisen elämänsä mielettömyyden.

Aamulla Eudokia kiiruhti isä Germanoksen luo ja pyysi tätä osoittamaan hänelle pelastuksen tien. Germanos opetti Eudokialle kristinuskoa ja lähetti hänet viikoksi takaisin kotiinsa. Eudokia sulkeutui taloonsa ja vietti päivät rukouksessa itkien syntejään. Germanoskin rukoili koko ajan hänen puolestaan. Viimeisenä yönä Eudokia näki suuren valon ja ylienkeli Mikaelin, joka tuli viemään häntä taivaaseen. Syrjemmällä seisoi Paholainen synkän jättiläisen hahmossa ja syytti Jumalaa siitä, että Hän oli niin nopeasti ottanut vastaan turmeltuneen naisen katumuksen. Silloin taivaasta kuului suloinen ääni: ”Jumalan hyvä tahto (kreikaksi eudokia) on ottaa säälien vastaan ne, jotka katuvat.” Tämän jälkeen ylienkeli palautti Eudokian kotiin luvaten hänelle Jumalan apua taistelussa syntiä vastaan.

Eudokia paastosi ja rukoili vielä muutaman päivän ja meni sitten kaupungin piispan Teodotoksen luo, joka kastoi hänet. Sen jälkeen Eudokia luovutti koko omaisuutensa piispalle, joka määräsi erään hurskaan papin käyttämään sen köyhien hyväksi. Vapauduttuaan rikkauksistaan Eudokia lähti hengellisen isänsä Germanoksen luo, joka sijoitti hänet oman luostarinsa lähellä sijaitsevaan nunnaluostariin.

Heti kilvoitusareenalle astuttuaan Eudokia osoitti suurta intoa. Askeesilla ja kyyneleillä hän pyyhki pois kaikki entisten himojensa jäljet. Hän käytti aina kastepukuaan eikä vaihtanut sitä. Eudokia opetteli ulkoa koko psalttarin. Rukous ja Jumalan sanan mietiskely oli hänen ruokaansa. Jumala otti vastaan hänen kilvoituksensa ja antoi hänelle ihmeiden tekemisen armolahjan. Kun luostarin igumenia joidenkin vuosien kuluttua kuoli, sisaret valitsivat uudeksi johtajakseen Eudokian, joka oli voittanut heidän rakkautensa ja luottamuksensa.

Näihin aikoihin eräs Eudokian entinen rakastaja Filostratos, joka oli kuullut hänen kääntymyksestään, pukeutui munkin pukuun ja esitti isä Germanokselle, että tahtoi kuulla jotakin sielua hyödyttävää pyhän igumenian suusta. Päästyään Eudokian puheille Filostratos alkoi houkutella häntä takaisin entiseen elämään. Eudokia torjui hänet kiivaasti, jolloin mies kaatui maahan kuin kuollut. Eudokian rukoiltua hän kuitenkin toipui ja pyysi nöyrästi tältä anteeksi.

Tarinan mukaan jotkut ilmiantoivat Eudokian keisarille, koska hän oli käyttänyt omaisuutensa rakentaakseen vainotuille kristityille suojapaikkoja erämaahan. Keisari lähetti hallitusmiehen 300 sotilaan kanssa hakemaan Eudokiaa luostarista, mutta jumalallinen voima esti heitä pääsemästä sisään. Kolmen päivän ajan he etsivät sisäänkäyntiä sitä löytämättä. Sitten tuli raju pyörremyrsky, jossa sotilaat menehtyivät hallitusmiestä ja kolmea sotilasta lukuun ottamatta.

Keisari lähetti nyt oman poikansa pidättämään Eudokiaa, mutta tämä putosi hevosen selästä ja kuoli. Nöyrtyneenä keisari kirjoitti Eudokialle pyytäen tätä rukoilemaan poikansa puolesta, että tämä heräisi henkiin. Eudokia vastasi, että hän on liian syntinen voidakseen tehdä sellaisen ihmeen. Samalla hän teki kolme kertaa ristinmerkin hallitsijalle kirjoittamansa kirjeen päälle. Kun lähetti toi Eudokian viestin palatsiin ja se pantiin nuorukaisen ruumiin viereen, tämä heräsi henkiin. Keisari ja koko hovi huudahtivat: ”Suuri on kristittyjen Jumala, joka tekee tällaisia ihmeitä!” Kerrotaan, että keisari ja monet hänen perheensä jäsenet ottivat kasteen ja että kuolleista nousseesta pojasta tuli myöhemmin kaupungin arkkipiispa. Hänen sisarensa Gelasia taas meni nunnaksi Eudokian luostariin.

Seuraava keisari Hadrianus (117–138) oli innokas epäjumalien palvelija. Hän määräsi Heliopoliksen maaherraksi Diogeneen, joka oli ollut kihloissa prinsessa Gelasian kanssa ennen tämän luostariin menoa. Diogenes lähetti 50 miestä pidättämään Eudokian. Heidän ollessaan vielä matkalla Kristus ilmestyi Eudokialle ja ilmoitti hänelle, että hänen aikansa saada marttyyrikruunu oli koittanut. Heti hän meni kirkkoon ja otti sieltä turvakseen ja tuekseen pienen osasen pyhää ehtoollista. Sotilaiden saavuttua hän lähti vastustelematta heidän mukaansa. Päästäkseen nopeammin maaherran luo he vaelsivat koko yön. Eudokian edellä kulki enkeli, jonka vain hän näki, valaisten soihdulla tietä.

Neljän vuorokauden kuluttua nälällä ja janolla piinattu Eudokia vietiin kuulusteltavaksi. Hänen kasvonsa oli peitetty. Kun liina poistettiin, läsnäolijat huudahtivat hämmästyksestä, niin säteilevä ja hohtava valo hänestä loisti. Eudokia vastasi rohkeasti maaherran kysymyksiin ja kehotti tätä panemaan teloituksen toimeen nopeasti ilman turhia kuulusteluja. Hänelle annettiin kolme mahdollisuutta säilyttää elämänsä: ryhtyä palvelemaan epäjumalia, palata takaisin entiseen elämäänsä tai antaa omaisuutensa valtion kassaan. Eudokia sanoi, että hänen oli mahdotonta palata entiseen elämäänsä sen jälkeen kun hän oli oppinut tuntemaan totuuden. Ja omaisuutensa hän oli luovuttanut pois eikä se siis ollut enää hänen hallinnassaan.

Diogeneksen käskystä neljä miestä tarttui Eudokiaan ja pieksi häntä kaksi tuntia. Sen jälkeen he riisuivat hänet pannakseen hänet kidutuspaaluun. Siinä yhteydessä löytyi rasia, jossa pyhä ehtoollinen oli. Kun maaherra yritti avata sen, siitä leimahti tuli, joka tuhosi ympärillä olleet. Diogenes itse koki toispuoleisen halvauksen. Kun hän alkoi pyytää avukseen auringon jumalaa, salama iski häneen ja hän menehtyi.

Silloin yksi sotilaista näki enkelin laskeutuvan taivaasta. Verhottuaan Eudokian viitalla enkeli keskusteli hänen kanssaan. Sotilas joutui katumuksen valtaan, päästi Eudokian vapaaksi ja alkoi pyytää tätä rukoilemaan kuolleiden tovereidensa puolesta. Täynnä sääliä Eudokia pyysi Jumalaa herättämään heidät henkiin, että he saisivat mahdollisuuden katua. Niin tapahtuikin, ja suuri joukko kansaa kääntyi tämän nähdessään kristinuskoon.

Eudokia jäi kaupunkiin joksikin aikaa opettamaan ihmisiä ja teki siellä monia ihmeitä. Hän herätti henkiin hallitusmies Diodoroksen vaimon, joka oli kuollut kylpylässä, ja erään lesken pojan, jonka peto oli tappanut.

Pian kaupunkiin valittiin uudeksi maaherraksi kuolleen Diogeneksen sijaan Vicentius, joka oli vakaasti päättänyt tehdä lopun Eudokian toiminnasta ja vaikutuksesta. Hän lähetti sotilaita Eudokian asuntoon ja he mestasivat hänet heti ilman minkäänlaisia kuulusteluja. Näin toteutui pyhän Eudokian suurin toive päästä lopullisesti yhdistymään taivaalliseen Ylkäänsä. Pyhittäjä-äiti Eudokian pyhäinjäännösten ääressä tapahtui myöhemmin paljon ihmeitä. Ne todistivat monille sukupolville katumuksen voimasta.

Pyhä Albinus syntyi bretagnelaiseen perheeseen Vannesissa vuonna 469. Hän vetäytyi luostariin jo nuorena, ja 35-vuotiaana hänet valittiin luostarin johtajaksi. Albinuksen aikana luostari kukoisti. Ihmiset saapuivat kaukaa ihailemaan munkkeja, jotka olivat kuuluisia keskinäisestä veljellistä rakkaudesta ja toistensa kunnioittamisesta. Myös heidän luostarinsa hyvä järjestys tunnettiin laajalti.

25 vuoden ajan pyhä Albinus toimi Cincillacin (Tintillant) luostarin johtajana, kunnes Angersin piispa Adulfuksen kuoltua hänet vihittiin tämän seuraajaksi. Piispana pyhä Albinus nousi vastustamaan lähisukulaisten välisiä avioliittoja, jotka olivat yleisiä erityisesti ylimystön piirissä. Hän myös keräsi rahaa ostaakseen vapaaksi barbaarien kaappaamia ja vapautti monia syyttömästi vankilaan joutuneita. Albinus tapasi pitää päivittäin opetuspuheen hengelliselle laumalleen. Hän sanoi opetuksen olevan sielulle yhtä tärkeää kuin päivittäinen leipä oli ruumiille.

Ylimysten ja toisten piispojen vastustuksesta huolimatta pyhä Albinus liikkui ympäri valtakuntaa. Hänen tukijanaan toimi pyhä Caesarius Arleslainen (28.8.). Piispa Albinus osallistui Orleansissa pidettyihin kirkolliskokouksiin vuosina 538 ja 541. Näissä kokouksissa hän sai aikaan lähisukulaisten välisiä avioliittoja koskeneita päätöksiä. Pyhä Albinus nukkui rauhassa kuolonuneen vuonna 550.

Pyhä Daavid (Dewi) syntyi vuoden 520 tienoilla Walesissa. Hänen isänsä oli Cardiganin hallitsija Xanthus (Sant) ja äiti puolestaan pyhä Nonna (3.3.). Pojan kastoi pyhä piispa Ailbe, joka oli tuohon aikaan Etelä-Walesissa.

Äiti kasvatti pojastaan hurskaan kristityn. Koulutuksensa Daavid sai Henfynywissä, Cardiganissa. Kerrotaan, että hänen opiskelutoverinsa näkivät usein hänen istuvan kyyhkynen olkapäällään. Kun Daavid päätti opintonsa, hänet vihittiin papiksi. Vihkimyksensä jälkeen hän vetäytyi useammaksi vuodeksi walesilaisen pyhän miehen Paulinuksen oppilaaksi.

Daavidin oppi-isä Paulinus vuodatti jatkuvasti kyyneliä mietiskellessään Jumalan ihmeitä. Alituisen itkemisen takia hänen näkönsä heikkeni ja lopulta hän ei enää nähnyt juuri mitään. Daavid ei kunnioituksesta hengellistä isäänsä kohtaan uskaltanut edes katsoa tämän kyynelien peittämiä kasvoja kuuteen vuoteen. Lopulta Paulinuksen näkö parani, kun Daavid teki ristinmerkin hänen silmiensä yllä.

Jonkin ajan kuluttua pyhä Paulinus kehotti Daavidia lähtemään luotaan. Daavid osoittautui Jumalan aseeksi. Muutamassa vuodessa hän perusti kaksitoista luostaria eri puolille Walesia. Hänen tunnetuin luostarinsa sijaitsi lähellä Meneviaa (Mynyw), syrjäisessä kolkassa Irlanninmeren rannalla. Tälle paikalle olisi 30 vuotta aiemmin halunnut asettua myös pyhä Patrik Irlantilainen (17.3.), mutta enkeli ilmestyi hänelle ilmoittaen, että toinen Jumalan mies tulisi asumaan siellä ja Patrikin tulisi suunnata kohti Irlantia. Tämä ennustus toteutui nyt Daavidissa.

Daavid ja hänen kolme oppilastaan saapuivat Meneviaan enkelin johdattamina. Paikallinen pakanaheimon päällikkö Baia raivostui kuullessaan heidän saapumisestaan. Baia lähti miehineen liikkeelle ajaakseen munkit pois, mutta ennen kuin he ehtivät määränpäähänsä, heille kaikille nousi korkea kuume. Samalla he saivat kuulla, että heidän karjansa oli kadonnut. Baia ymmärsi, että Jumala oli munkkien puolella. Niin pakanapäällikkö heittäytyi Daavidin jalkoihin ja pyysi tältä anteeksi. Hän myös lupasi lahjoittaa pyhälle munkille maata.

Baian parannuttua ja tämän karjan palattua, hänen munkkeja vihaava vaimonsa lähetti palvelijattariaan viekoittelemaan näitä syntiin. Daavid kuitenkin rohkaisi veljiään. Hän muistutti heitä Israelin kansan vaikeuksista erämaassa. ”Kristus on meidän kanssamme, kuka voi olla meitä vastaan?” Daavid kysyi. Jo seuraavana päivänä Baia joutui luopumaan kuninkuudestaan, sillä hänen vihollisensa hyökkäsivät hänen linnoitukseensa ja polttivat sen. Samana päivänä Baian vaimo menetti järkensä.

Daavid asettui rauhassa asumaan perustamaansa luostariin. Hänen veljestönsä eli ankaran askeettisesti. Jos joku halusi tulla luostariin veljestön jäseneksi, tämän täytyi odottaa kymmenen päivää luostarin portilla. Tänä aikana hänen intoaan luostarielämää kohtaan testattiin ja jos hän osoitti kärsivällisyyttä ja nöyryyttä, hänet otettiin veljestön jäseneksi.

Luostarin veljestö noudatti egyptiläisten erämaaluostareiden elämänrytmiä. He heräsivät varhain ja toimittivat aamupalveluksen. Aamupäivällä veljet työskentelivät pelloilla täydellisessä hiljaisuudessa lausuen vain itsekseen psalmeja ja rukouksia. Iltapäivällä he kopioivat käsikirjoituksia ja rukoilivat, kunnes kokoontuivat yhdessä ehtoopalvelukseen, jota seurasi ruokailu. Syötyään jälkeen he menivät takaisin kirkkoon rukoilemaan. Heidän ruokansa oli yksinkertaista: leipää, vihanneksia, suolaa. Koska he joivat vain vettä – johon oli joskus sekoitettu hieman maitoa – pyhä Daavid sai lempinimekseen Aquaticus, ”veden mies”.

Kerrotaan, että Daavid kävi pyhiinvaelluksella Jerusalemiin pyhän Teilon (9.2.) sekä pyhän Padarnin (15.4.) kanssa. Pyhässä kaupungissa Daavidista tuli piispa; hänen kerrotaan saaneen vihkimyksensä Jerusalemin patriarkalta. Palattuaan matkaltaan takaisin Walesiin hänet kutsuttiin Llandewi-Brefin suureen kirkolliskokoukseen (519), joka järjestettiin pelagiolaisuutta1 vastaan. Kirkolliskokouksessa Daavidin puheet ja ihmeellinen karisma teki Caeleonin arkkipiispaan Dubriciukseen sellaisen vaikutuksen, että hän antoi oman paikkansa kirkon päänä Daavidille. Daavid vastusteli, mutta suostui lopulta. Piispallinen istuin siirrettiin hänen luostariinsa Meneviaan.

Esipaimenena Daavid kutsui koolle toisen kirkolliskokouksen Monmouthshireen (Câenféon-on-Umsk), jossa hän vahvisti edellisen kokouksen päätökset. Samalla myös kirjattiin muistiin kirkolliset säädökset, joiden avulla Iso-Britannian kirkollista elämää johdettiin vuosisatojen ajan.

Pyhä Daavid kuoli luostarissaan Meneviassa vuonna 589. Kuolemaansa valmistuessaan hän sanoi: ”Iloitkaa, veljet ja sisaret. Pitäkää usko ja tehkää pieniä tekoja, joita olette kuulleet ja nähneet minun tekevän.” Sitten hän pyysi Kristusta ottamaan hänet luokseen ja nukkui rauhassa kuolonuneen. Yksi hänen oppilaistaan näki, kuinka pyhän sielu otettiin taivaaseen.

Pyhän Daavidin muistolle perustettiin useita kirkkoja. Etelä-Walesissa niitä oli ennen uskonpuhdistusta yli 50. Pyhä Daavid onkin yksi Iso-Britannian tunnetuimmista pyhistä. Kuvataiteessa hänet on esitetty seisomassa kummulla kyyhkynen olallaan. Kumpu kuvaa sitä, kuinka hän totuutta julistaessaan nousi muiden puhujien yläpuolelle, ja kyyhkynen symboloi Pyhän Hengen inspiraatiota. Kerrotaan, että Daavidin puhuessa Brefin kirkolliskokoukselle maa hänen allaan kohosi ja kyyhkynen laskeutui hänen olalleen.


1 Pelagius kielsi perisynnin ja korosti ihmisen vapautta ja omaa vastuuta hengellistymisprosessissa. Idässä hänen painotuksiaan ei olisi mielletty yhtä hereettisiksi kuin lännen kirkossa.

Pyhä Domnina (tai Domnine) syntyi varakkaaseen kristilliseen perheeseen. Perhe eli Luoteis-Syyriassa sijaitsevassa Kyrroksen kaupungissa 400-luvun alkupuolella.

Nuoruudestaan saakka pyhä Domnina rakasti Jumalaa. Hän pyrki jäljittelemään elämässään pyhittäjä Maronia (14.2.), joka oli alueen kuuluisimpia erakkoja. Domnina rakensi hirssioljista pienen majan perheensä puutarhaan. Siellä hän vietti päivänsä jatkuvasti rukoillen ja kyyneleitä vuodattaen. Hän käytti karkeaa karvaista vaatetta ja söi niin vähän, että hänen ruumiinsa kuihtui luurankomaisen laihaksi. Vaikka Domnina eli erakkoelämää, hän oli myös vieraanvarainen ja rakasti lähimmäisiään. Erityisen tärkeää hänelle oli pitää huolta lähistöllä asuvien askeettien tarpeista.

Varhain aamulla, puoliyöpalveluksen aikaan Domnina meni aina läheiseen kirkkoon jumalanpalvelukseen. Pyhä neito ajatteli, ettei rukoilemiselle ollut parempaa paikkaa kuin kirkko. Pian Domnina ryhtyi pitämään huolta kirkkorakennuksesta. Hän sai myös äitinsä ja veljensä lahjoittamaan rahaa kirkon kaunistamiseksi.

Kirkossa rukoillessaan Domnina peitti kasvonsa hevosenjouhista tehdyllä ohuella hunnulla. Näin hän saattoi vuodattaa kyyneliä muiden ihmisten läsnä ollessa samalla tavalla kuin yksin ollessaan. Hänen elämänkertansa kirjoittaja piispa Teodoretos Kyrroslainen (396–466) kertoo, että aina kun pyhä Domnina tarttui hänen käteensä suudellakseen sitä, piispa sai kätensä takaisin kyynelten kastelemana. Pyhän neidon kyyneleet olivat merkki hänen palavasta rakkaudestaan Jumalaan. Pyhä Domnina nukkui rauhassa kuolonuneen 400-luvun puolivälin tienoilla.

Pyhä Antonina oli kotoisin Bitynian Nikeasta ja eli keisari Maximianuksen aikana (286–305). Häntä syytettiin pakanajumalien pilkkaamisesta ja vietiin keisarin eteen. Kidutuksista huolimatta hän tunnusti rohkeasti Kristusta. Antonina heitettiin vankilaan. Jonkin ajan kuluttua hänet tuotiin ulos, mutta edelleen hän kieltäytyi uhraamasta epäjumalille. Vaikka hänet ripustettiin puuhun ja hänen kylkiään raastettiin, hän pilkkasi epäjumalia ja keisarin väärää uskoa. Antonina luovutettiin pyövelien käsiin, että he riisuisivat hänet alastomaksi ja ruoskisivat häntä.

Kerrotaan, että kun pyövelit lähestyivät Antoninaa repiäkseen vaatteet hänen yltään, enkeli laskeutui taivaasta ja sai heidät perääntymään. Antonina pantiin halstarille tulisten hiilten päälle, mutta Kristuksen avulla hän kesti tämänkin kidutuksen. Sen jälkeen hänet sidottiin säkkiin ja heitettiin Nikean järveen, jonne hän hukkui. Näin pyhä Antonina sai vastaanottaa marttyyrikruunun.

Merkkien ja lyhenteiden selitykset

(ap) aamupalvelus
ap.
 apostoli
ap. v. apostolien vertainen
(ep) ehtoopalvelus
kk:t kanssakilvoittelijat
m. marttyyri
nm. neitsytmarttyyri
p. pyhä
pm. pappismarttyyri
pr. profeetta
pt. pyhittäjä
ptm. pyhittäjämarttyyri
sm. suurmarttyyri
t. tunnustaja
um. uusmarttyyri
vs. vuosisata

† kuolinvuosi
✚ paastopäivä
✜ suuri ylistysveisu lauletaan
✱ ehtoopalveluksessa Autuas se mies, parimiat; aamupalveluksessa polyeleo, suuri ylistysveisu lauletaan; tarkemmat merkinnät päivän kohdalla
✲ vigilia toimitetaan
❉ suuri juhla, vigilia toimitetaan
(i) lisätietoa liturgisissa ohjeissa