Pieni paraklesis äänitetty – sopii kuunneltavaksi erityisesti Jumalansynnyttäjän paaston aikana

Lauluryhmä pappismunkki Damaskinos Ksenofontoslaisen johdolla on äänittänyt keväällä 2024 pienen paraklesiksen eli Jumalansynnyttäjän anomuskanonin Tampereella Pyhän Aleksanteri Nevskin ja pyhän Nikolaoksen kirkossa.

Niin YouTubessa kuin eri suoratoistopalveluissakin julkaistussa äänitteessä käytetään isä Damaskinoksen vuosien varrella parantelemaa ja korjailemaa tekstiä vuonna 2011 julkaistusta hänen ja nunna Kristodulin yhteisestä suomennoksesta, jonka Suomen ortodoksisen kirkon piispainkokous on hyväksynyt koekäyttöön. Kyseessä on mitallinen suomennos, joten teksti on laulettavissa bysanttilaisten runomittoihin perustuvien mallimelodioiden mukaan. Paraklesiksen melodiat ovatkin erityisen rakastettuja ympäri ortodoksista maailmaa.

Paraklesis on pohjimmiltaan sama palvelus kuin moleben Jumalansynnyttäjälle, mutta molebenissa lauletaan täydellisen kanonirunon sijaan vain sen liitelauselmat. Liturgisesti paraklesista käytetään kreikkalaisessa maailmassa erityisesti Jumalansynnyttäjän paaston aikaan 1.–14.8., jolloin lauletaan vuorotellen pienen ja suuren paraklesiksen palvelukset. Paraklesista voi kuitenkin veisata myös milloin tahansa kirkkovuoden aikana, ja monet käyttävät sitä myös kotona omissa rukouksissaan. Monissa luostareissa paraklesis veisataan päivittäin.

Paraklesiksen päivitetty teksti on saatavilla Lintuvuori ry:n verkkosivuilla: https://lintuvuori.fi/paraklesis/

Äänitys on kuultavissa esimerkiksi YouTuben kautta: