Pyhittäjä Markus Ateenalainen

300-luvulla Egyptissä abba Serapion oli vierailemassa kuuluisan erakkoisän abba Johanneksen luona. Siellä hän näki merkillisen unen. Hänelle ilmestyi kaksi munkkia, jotka sanoivat hänelle: ”Kuinka kauan olet kilvoitellut erämaassa etkä ole tavannut abba Markusta, joka asuu Tarmaqan vuorella Egyptin ja Etiopian rajalla? Ei ole toista hänen vertaistaan.” Sitten unen henkilöt kertoivat, että abba Markus kuolee 40 päivän kuluttua. Herättyään munkki Serapion kertoi unensa abba Johannekselle, joka oli vakuuttunut siitä, että uni tuli Jumalalta. ”Sinun pitää mennä hänen luokseen, mutta missä tuo vuori on? Miten löydät sen?” hän ihmetteli. ”Siunaa minut lähtemään, isä”, Serapion vastasi, ”niin Jumala kyllä näyttää minulle tien”.

Aleksandriassa Serapion sai eräältä kauppiaalta tietää, että kyseiselle vuorelle oli 30 päivän jalkamatka. Hän kulki lohduttoman kuivassa erämaassa tapaamatta ensimmäistäkään ihmistä tai eläintä. Serapion oli jo vähällä nääntyä janoon, mutta silloin hänen avukseen tuli enkeleitä, jotka ilmestyivät hänelle unessa miesten hahmoissa. Lopulta Serapion saapui vuorelle, jonka huippu tuntui ylettyvän taivaaseen asti. Huipulta näkyi meri. Harhailtuaan aikansa huipulla hän löysi Markuksen luolan, jonka ylle hän oli nähnyt enkelten laskeutuvan yöllä. Hän kuuli Markuksen veisaavan luolassa psalminjaetta: ”Tuhat vuotta on sinulle kuin yksi päivä, kuin eilinen päivä, mailleen mennyt…” (Ps. 90:4). Psalmien välissä hän kiitti Jumalaa siitä, että oli saanut viettää elämänsä kaukana maailman turhuudesta. Lopetettuaan veisuunsa Markus tuli luolan suulle mainiten Serapionin nimen, vaikka ei ollut koskaan häntä tavannut, ja kyynelsilmin toivotti tämän tervetulleeksi. Lämpimästi hän kiitti Serapionia vaivasta, että tämä oli tullut hänen luokseen, ja sanoi jo pitkään tahtoneensa tutustua häneen.

Serapion alkoi kysellä vanhuksen elämästä. Abba Markus kertoi olevansa kotoisin Ateenasta. Hänen perheensä ei ollut kristitty, ja vanhempiensa toivomuksesta hän oli alkanut opiskella filosofiaa. ”Herra kuitenkin armahti minua ja tutustuin kristinuskoon ja otin kasteen”, hän kertoi. ”Vanhempieni kuoleman jälkeen ajattelin, että minäkin olen kuolevainen. Jospa lähtisin pois maailmasta, ennen kuin enkelit tempaavat minut sieltä väkisin!” Markus valitsi erikoisen tavan luopua maailmasta: hän asettui lautalle mereen ja odotti, minne se hänet heittäisi. Niin hän ajelehti vuorelleen. Hän oli tuolloin 25-vuotias.

Ensimmäiset kolmekymmentä vuotta Markus kärsi nälkää, janoa ja kylmyyttä korkealla vuorenhuipulla. Kauheimpia kärsimyksiä olivat kuitenkin demonien aiheuttamat kiusaukset. Lukemattomia kertoja ne vannoivat hukuttavansa hänet mereen. Ne raahasivat häntä vuorenrinnettä alas, niin että iho hankautui vereslihalle, ja huusivat: ”Katoa meidän alueeltamme! Kukaan ei ole koskaan tullut tänne ennen sinua.”

Kun kolmekymmentä vuotta oli kulunut näissä kärsimyksissä, Jumalan armo laskeutui abba Markuksen päälle. Hän itse kertoi: ”Sain erityistä hengellistä ravintoa, joka ruokki ruumiinikin, ja enkelit laskeutuivat luokseni. Demonit eivät enää päässeet lähestymään minua. Sain nähdä taivasten valtakunnan ja vanhurskaiden asuinsijat. Ei ollut mitään asiaa, jota Jumala ei olisi minulle näyttänyt, kun sitä Häneltä pyysin. Ruumiillinenkin tilani muuttui, karvoitus peitti minut, niin että pysyin lämpimänä.” Kun päivä valkeni tämän heidän yöllisen keskustelunsa jälkeen, Serapion huomasi itsekin hämmästyksekseen, että vanhus oli kauttaaltaan pitkän karvoituksen peittämä.

Markus puolestaan kyseli Serapionilta, mitä maailmaan kuuluu. Hän oli iloinen saadessaan tietää kristinuskon levinneen ja pakanuuden väistyneen. Mutta kun hän kuuli, ettei ihmeitä juuri enää tapahtunut, hän valitti kristittyjen heikkoa uskoa: ”Voi maaparkaa, kristityt ovat kristittyjä vain nimellisesti, eivät teoissa.”

Päivä kului keskustelussa ja illan lähestyessä Markus tarjosi vieraalleen herkullisen aterian: kalaa, tuoretta leipää, vihanneksia ja taateleita. Hän selitti yllättyneelle Serapionille, että sen jälkeen kun armo kolmenkymmenen kilvoitusvuoden jälkeen oli verhonnut hänet, Jumala on lähettänyt hänelle joka päivä hänen tarvitsemansa aterian.

Aterian jälkeen abba Markus kertoi Serapionille, että hänen elinpäivänsä olivat tulleet täyteen ja hänen oli aika jättää katoavainen ruumiinsa ja siirtyä taivaallisiin majoihin. ”Jumala lähetti sinut, jotta sinun kätesi hautaisivat ruumiini”, hän lisäsi. Luolassa leimahti kirkas valo, joka heijastui vuorenrinteisiinkin. Markus rukoili hartaasti kaikkien niiden puolesta, jotka rakkaudesta Kristukseen olivat vankiloissa tai viettivät kilvoituselämää erämaissa ja luostareissa. Serapionilta hän otti lupauksen, ettei tämä säilyttäisi mitään osaa hänen ruumiistaan vaan hautaisi hänet kokonaisena hänen omaan luolaansa. Sitten hän syleili tätä isällisesti, rukoili hänen puolestaan ja pyysi häntä polvistumaan kanssaan. Polvillaan Markuksen vieressä Serapion kuuli enkelin huutavan toiselle enkelille: ”Avaa sylisi ja ota vastaan tämä hurskas sielu.” Taivas avautui, ja pyhittäjä Markuksen sielu kokonaan valkoisiin puettuna ohitti voittoisasti demonilaumat, jotka turhaan yrittivät estää sen kohoamista.

Serapion rukoili pyhän Markuksen ruumiin ääressä koko yön ja lauloi aamulla hautauspalveluksen. Hän jätti ruumiin luolaan ja sulki sen oviaukon kivillä. Enkelit, jotka olivat auttaneet häntä tulomatkalla, ilmestyivät hänelle jälleen sanoen: ”Tänään, veljemme, olet haudannut ruumiin, jonka arvoinen ei ole koko maailma.” He saattoivat häntä paluumatkalla ja ihmeellisellä tavalla hän huomasi olevansa abba Johanneksen keljan ovella jo saman päivän iltana. Kuultuaan Serapionin kokemuksista abba Johannes totesi munkeilleen: ”Totisesti, veljet, abba Markus oli täydellinen kristitty, kun taas me olemme kristittyjä vain nimeltä.”