Pyhä Nikolaos Planas

Pyhä Nikolaos Planas syntyi Naksos-saarella vuonna 1851. Hänen vanhempansa olivat hurskaita ja hyvin toimeentulevia. Perheen maatilalla oli oma pieni Pyhän Nikolaoksen kirkko, jonne Nikolaos pikkupojasta lähtien usein vetäytyi rukoilemaan ja leikkimään pappia. Hänen isänsä kuoli, kun hän oli 14-vuotias, ja äiti siirtyi Nikolaoksen ja hänen sisarensa kanssa Ateenaan. Äiti järjesti pojalle avioliiton, kun tämä oli vain 17-vuotias. Perheeseen syntyi pian poika. 23-vuotiaana Nikolaos vihittiin diakoniksi. Vihkimyksensä jälkeen hän luovutti oman isänperintönsä vaikeuksissa olleelle naksoslaiselle tuttavalleen. Vaimonsa kuoltua Nikolaos antoi poikansa äitinsä hoiviin. Näin hän oli täysin vapaa maallisista huolista. Myöhemmin pojan kasvettua aikuiseksi hän asui tämän perheessä.

Vuonna 1884 diakoni Nikolaos vihittiin papiksi ja määrättiin palvelemaan Pyhän Panteleimonin kirkossa. Seurakuntaan kuului vain 13 perhettä. Eräs toinen pappi sai kuitenkin aikaan, että hänet karkotettiin sieltä ja siirrettiin Pyhän Johannes Metsästäjän kirkon papiksi vielä pienempään seurakuntaan. Tämä oli isä Nikolaokselle kova isku, mutta itse pyhä Panteleimon ilmestyi lohduttamaan häntä.

Koska isä Nikolaoksella ei ollut minkäänlaista papillista koulutusta, hän teki huvittavia virheitä lukiessaan vanhaksi kreikaksi kirjoitettua evankeliumia ja muita kirkollisia tekstejä. Lisäksi hän änkytti. Tästä kaikesta huolimatta hänestä tuli Ateenan suosituin pappi. 52 vuoden ajan hän toimitti liturgian joka päivä. Suuressa paastossa hän toimitti ennen pyhitettyjen lahjojen liturgioita arkipäivisin. Koko aikana hän ei sairastunut kertaakaan. Ennen liturgian alkua hän toimitti kaikki säädetyt palvelukset. Hän meni kirkkoon klo 8, ja palvelus päättyi kahden-kolmen välillä iltapäivällä. Pelkästään proskomidi¹ kesti kaksi tuntia, koska hän muisteli sen aikana nimeltä suuret määrät niin eläviä kuin edesmenneitäkin. Ihmisten hänelle antamat esirukouslaput hän kääri kahteen suureen liinaan, toiseen elävien ja toiseen vainajien nimet, ja kuljetti niitä aina mukanaan. Ektenioissa² hän mainitsi loppumattoman määrän pyhiä kuin ei olisi tahtonut jättää yhtäkään heistä pois.

Liturgian isä Nikolaos toimitti joka päivä, niin lumimyrskyjen kuin vallankumoustenkin aikaan. Kesäkuumalla hänen jumalanpalveluspukunsa oli hiestä läpimärkä. Talvella hänen apulaisensa puhaltelivat käsiään jääkylmissä kirkoissa. Oman seurakuntansa lisäksi isä Nikolaos toimitti palveluksia pitkin Ateenaa eri kirkoissa. Nämä olivat enimmäkseen pieniä ja syrjäisiä vanhoja kirkkoja, joissa muuten toimitettiin harvoin liturgioita. Tunnetuin näistä oli sittemmin purettu Profeetta Elisan kirkko, jossa isä Nikolaos toimitti kokoöisiä palveluksia. Siellä kävi Kreikan hengenelämän johtohenkilöitä. Kuorossa lauloivat tunnetut kirjailijat Aleksandros Papadiamantis ja tämän serkku Aleksandros Moraitidis. Joissakin kirjoissaan Papadiamantis kuvailee isä Nikolaosta, heidän oppimatonta mutta viisasta ja pyhää pappiaan.

Isä Nikolaoksessa oli jotain lapsenomaista. Kooltaan hän oli pieni ja hänen kerrotaan muistuttaneen tonttu-ukkoa. Hän ei edes huomannut kiusantekoa ja katsoi kaikkia vilpitön hymy huulillaan. Hänen hyvyytensä ja viattomuutensa vetivät puoleensa ihmisiä, ja hänellä oli paljon rippilapsia. Pieni hurskaiden naisten piiri, joista jotkut vihkiytyivät myöhemmin nunniksi, avusti häntä hänen liturgioissaan. Raha oli isä Nikolaokselle yhdentekevää. Se, mitä uskovat hänelle lahjoittivat, siirtyi useimmiten jo samana päivänä tarvitsevien käsiin.

Eräs suutari oli fanaattinen kommunisti. Työtä tehdessäänkin hän puheli yksikseen, kuinka hän ja hänen aatetoverinsa tappaisivat ensi töikseen kaikki papit. Hänen suutarinverstaansa oli samassa pihapiirissä, missä asui isä Nikolaokselle läheinen perhe. Vieraillessaan perheessä isä Nikolaoksella oli tapana vaihtaa pari sanaa myös suutarin kanssa. Alussa tämä katsoi häntä alta kulmiensa, mutta vähitellen isä Nikolaoksen huomaavaisuus ja lempeät puheet sulattivat jään. Suutari nousi jopa seisaalleen ja otti häneltä siunauksen. Tuttavaperheen jäsenille hän selitti: ”Kun tapamme papit, minä sanon muille, että isä Nikolaos pitää jättää henkiin. Enkä vain sano vaan itse puolustan häntä!” Isä Nikolaos ei tiennyt mitään suutarin poliittisesta vakaumuksesta eikä yleensäkään kommunismista, ja kaiketi hän ei ollut edes tietoinen miehessä aikaansaamastaan muutoksesta.

Usein isä Nikolaos näki ja kuuli pyhien palvelevan kanssaan kirkossa. Kerran hän sanoi hengelliselle tyttärelleen: ”Kuuletko, kuinka enkelit laulavat?” Hän hämmästyi, kun tämä ei kuullut mitään. Kerran taas yksi hänen hengellisistä tyttäristään nukahti hetkeksi kirkossa. Unessa hän näki arvokkaan näköisen papin seuraavan palvelusta. Säpsähdettyään hereille hän sanoi vieressään seisseelle isä Nikolaokselle: ”Joku kunnianarvoisa pappi kuuntelee lauluamme.” ”Shh!”, sanoi isä Nikolaos, etteivät muut kuulisi, ”se on pyhä marttyyripiispa Fokas.” Tuona päivänä vietettiin tämän pyhän muistoa.

Monia sairaita parani isä Nikolaoksen rukoillessa heidän puolestaan. Eräällä naisella oli kovia vatsakipuja. Kerran hänen tultuaan kirkkoon ne yltyivät entistä rajummiksi. Hän kertoi niistä isä Nikolaokselle. Tämä siunasi hänet ja sanoi: ”Tästä lähtien sinulla ei ole kipuja.” Niin tapahtuikin: kivut loppuivat kuin seinään eivätkä enää palanneet.

Jo lapsena isä Nikolaos oli kerran yhtäkkiä sanonut isälleen: ”Juuri nyt meidän purtemme kärsi haaksirikon Konstantinopolin vesillä.” Myöhemmin kävi ilmi, että niin oli todella tapahtunut. Myöhemminkin hänellä oli tällaista selvänäköisyyttä. Kerran eräs nainen antoi hänelle leipomansa kirkkoleivän liturgiaa varten. Isä Nikolaos katsahti häneen ja sanoi: ”Valitettavasti en voi ottaa sitä vastaan, sillä sinä elät synnissä.”

Vuonna 1919 eräs ateenalainen perhe oli kadottanut kaikki yhteydet poikaansa. Tämä oli kreikkalaisessa pataljoonassa, joka taisteli yhdessä ranskalaisten joukkojen kanssa kommunisteja vastaan Venäjällä. Vanhemmat menivät isä Nikolaoksen luo kysyen, tietäisikö tämä jotakin pojasta. Isä Nikolaos kehotti heitä tulemaan uudestaan seuraavana aamuna. Rukoiltuaan yöllä hän sanoi heille, että poika on elossa ja viikon loppuun mennessä he saavat tältä kirjeen ja kuukauden sisällä hän palaa kotimaahan. Tämä kaikki toteutui.

Eräs nuori tyttö, joka kiinnitti suurta huomiota omaan ulkonäköönsä ja toisten ulkonaiseen olemukseen, oli vaivautunut isä Nikolaoksen nukkavierusta vaatetuksesta tämän vieraillessa heidän kotonaan. Yöllä hän näki unen, jossa isä Nikolaos oli pukeutunut kultaiseen hohtavaan papinpukuun. Kun isä Nikolaos tuli seuraavana päivänä heille, tyttö suuteli suurella kunnioituksella hänen kättään. Isä Nikolaos, joka ei ollut kuullut tytön unesta mitään, sanoi tälle luontevasti: ”Lapseni, piditkö minusta sellaisena kuin minut näit?”

Kesäkuussa 1931, kun isä Nikolaos oli 80-vuotias, hän sai liturgian jälkeen pienen halvauksen. Hänet kannettiin kirkon eteiseen ja paikalle kutsuttiin lääkäri. Kun lääkäri tarttui hänen käteensä antaakseen hänelle ruiskeen, hän kohotti kättään Kristuksen ikonin puoleen ja kuiskasi: ”En pysty enää, Kristukseni.” Isä Nikolaos vietiin kotiin, ja joka päivä joku kävi hänen luonaan lukemassa hänen kanssaan koko aamupalveluksen. Hän ei toimittanut liturgiaa ennen kuin lokakuun 23. päivänä, joka on apostoli Jaakobin, Herran veljen muistopäivä. Se oli hänen viimeinen liturgiansa. Siitä lähtien kaikki rukoukset luettiin hänelle kotona. Torstaina, maaliskuun 2. päivänä, oli ensimmäinen päivä, jolloin isä Nikolaos oli täysin vuoteenomana eikä pyytänyt lukemaan rukouksia. Hän ei syönyt mitään koko päivänä ennen kuin vasta iltaseitsemältä. Kaksi tuntia myöhemmin hänen seuralaisensa ryhtyivät aterioimaan ja hän siunasi heidän ruokailunsa. Heidän keskustellessaan isä Nikolaosta alkoi yhtäkkiä yskittää, ja kolmen yskähdyksen jälkeen hän erosi tästä maailmasta kevyesti kuin lintunen.

Aamulla isä Nikolaoksen ruumis siirrettiin Pyhän Johanneksen kirkkoon, jossa valtaisat ihmisjoukot kävivät hyvästelemässä häntä kolmen päivän ajan. Kirkko oli koko ajan täynnä kuin pääsiäisenä. Kolmessa lähialueen kirkossa oli suruliputus. Paikallinen metropoliitta toimitti hautauspalveluksen, ja vainajien muistelulauantaina isä Nikolaos laskettiin hautaan Pyhän Johanneksen kirkon seinustalle. Kaikki paikat, jopa kattoterassit ja puut, olivat täynnä ihmisiä, jotka saattoivat pyhää pappiaan.

Isä Nikolaos ei unohtanut laumaansa poislähtönsä jälkeenkään. Kerran eräs hänen sukulaisensa kärsi kovista reumaattisista kivuista. Hän pyysi kyynelin avukseen isä Nikolaosta ja kietoutui tälle kuuluneeseen papinpukuun. Heti kivut lakkasivat ja mies nukahti. Sen jälkeen hän palasi työhönsä eivätkä kivut enää koskaan palanneet.

Kreikan sisällissodan aikanaan toisen maailmansodan lopussa eräälle perheelle tiedotettiin, että joukko sissejä tulisi majoittumaan heille. Syystäkin he pelästyivät ja turvautuivat isä Nikolaoksen esirukouksiin. Joku perheenjäsenistä näki hänet unessa ja kuuli hänen sanovan: ”Älkää pelätkö, he tulevat ja lähtevät tekemättä teille pahaa.” Sitten isä Nikolaos kävi siunaamassa kaikki talon huoneet. Seuraavana päivänä kuusi sissiä saapuikin. He nukkuivat olohuoneessa ja lähtivät seuraavana päivänä pois päät painuksissa pyytäen anteeksi, että olivat häirinneet perhettä.

Vuonna 1992 ekumeeninen patriarkaatti vahvisti virallisesti isä Nikolaos Planaksen pyhyyden. Hänen reliikkejään on Ateenassa Pyhän Johannes Metsästäjän kirkossa, joka on sittemmin rakennettu uusiksi.

Pyhiesi rukouksien tähden Herra Jeesus Kristus armahda meitä. Aamen.