Rovasti Jarmo Hakkaraisen papiksi vihkimisestä 40 vuotta

Rovasti Jarmo Hakkaraisen papiksi vihkimisestä tulee 10.6.2024 kuluneeksi 40 vuotta

Tuleva isä Jarmo syntyi Kainuun Sotkamossa alkuvuodesta 1955 perheeseen, johon kuuluivat isä, äiti, isoäiti ja isoveli Pentti. Lapsuudessa erityisesti isoäidin ja isän persoonat vaikuttivat nuoreen Jarmoon, joka viihtyi omissa oloissaan ja myös metsässä samoilemassa. Isä Nestor tuki molempia poikiaan niin sanoin kuin myös elämänsä esimerkillä. Hän rohkaisi poikia opiskelemaan.

Valmistuttuaan ylioppilaaksi 1974 Jarmon tie vei Kuopion pappisseminaariin ja varusmiespalvelukseen. Tuona aikana isä Jarmo oli tekemisissä Suomen kirkolliseen elämään vaikuttaneiden isien Erkki Piiroisen, Johannes Seppälän sekä Johannes Suholan kanssa. Heistä isä Jarmo erityisesti muistaa isä Johannes Suholaa. ”Me emme tarvitse lisää piispoja”, hän muistelee isä Johanneksen sanoneen, ”vaan me tarvitsemme sitoutuneita pappeja ja sitoutuneita seurakunnan jäseniä”. Vuonna 1979 hän valmistui pappiskandidaatiksi. Vuonna 1980 asepalveluksen jälkeen isä Jarmon elämässä kääntyi uusi, merkittävä sivu; isä Johannes Seppälän kehotuksesta ja isän sekä veljen tuella Jarmon askelet suuntautuivat Atlantin toiselle puolelle Bostoniin, Yhdysvaltoihin, Pyhän Ristin Seminaariin (The Greek Orthodox School of Theology).

Bostonin vuodet olivat äärimmäisen merkittävät isä Jarmon tulevaisuuden kannalta, sillä ne avasivat hänelle kosketuksen Suomen ulkopuoliseen ortodoksiseen todellisuuteen, sekä myös kreikkalaiseen ja bysanttilaiseen hengelliseen ja liturgiseen maailmaan, tarjoten laajempaa näkemystä suomalais-kansallisen kirkollisen elämän rinnalle.

Isä Jarmo onkin myöhemmin usein kuvannut 80-luvun kirkollista tilannetta Suomessa ummehtuneeksi. Erityisesti 70-luvun lopun ja 80-luvun keskustelut autokefaliasta jättivät nuoren pappiskandidaatin mieleen hieman happaman maun; isä Jarmo näkeekin tuon ajan keskustelussa paljon yhteiskunnan poliittisten virtausten vaikutuksia, jotka tunkeutuivat jopa kirkon elämään.

Bostonissa eräs merkittävä hahmo oli Gerasimos, piispa ja athoslainen munkki, joka opetti tuolloin Bostonin seminaarissa. Piispa Gerasimoksen nöyryys, vaatimattomuus ja yksinkertainen elämäntapa jättivät merkittävän vaikutuksen nuoren opiskelijan mieleen, ja maalasivat isä Jarmon ajatuksiin kuvaa siitä, mitä ja millainen on ortodoksinen piispa ja opettaja.

Bostonin aikoihin isä Jarmo tutustui myös Bysantin terapeuttisen teologian maailmaan, mm. silloisen arkkimandriitta, nykyisen Nafpaktoksen metropoliitta Hierotheos Vlahoksen kirjoitusten kautta. Toinen voimakkaasti häneen vaikuttanut kirjoittaja oli isä John Romanides, joka niin ikään edusti ortodoksisen teologian patristista, terapeuttista näkyä. Jos Kirkko ei ole sairaala, se ei ole Kirkko lainkaan. Tuosta näystä tuli eräs isä Jarmon ajattelun ja opetuksen luovuttamattomimpia kulmakiviä.

Isä Jarmo valmistui vuonna 1983 Pyhän Ristin Seminaarilta tutkintonimikkeellä ”Master of Divinity”, jonka jälkeen hän myöhemmin vielä palasi Yhdysvaltoihin jatkamaan opintojaan, valmistuen Pyhän Ristin Seminaarilta vuonna 1989 tutkintonimikkeellä ”Master of Theology”.

Papiksi isä Jarmon vihki silloinen Oulun metropoliitta Leo kesäkuun 10. päivänä 1984. Isä Jarmo työskenteli hetken Kajaanin seurakuntalehtorina ja Kuopion pappisseminaarin opettajana, mutta varsinaisen ”uransa” hän teki Joensuussa yliopiston lehtorina (1988—2019). Käytännössä isä Jarmo on opettanut lähes koko Suomen ortodoksisessa kirkossa tällä hetkellä työskentelevää papistoa.

Isä Jarmo siunattiin rovastiksi vuonna 2005 jolloin hänelle myönnettiin myös epigonaation kanto-oikeus. Hänelle myönnettiin koruristin kanto-oikeus vuonna 2002.  Kuitenkin isä Jarmon elämän merkittävimpiä saavutuksia oli, kun hänet vuonna 2014 valittiin opiskelijaäänestyksellä Itä-Suomen yliopiston, Joensuun kampuksen, vuoden opettajaksi.

Muiden tehtäviensä ohessa isä Jarmo on tehnyt työtä julkaisutoiminnan parissa, mm. Ortodoksisessa Kulttuurissa, Aamun Koitossa, Ortodoksia -aikakauskirjassa ja monissa muissakin. Lisäksi hän on julkaissut lukuisia omakustanneteoksia bysanttilaisesta terapeuttisesta teologiasta.

Isä Jarmon ajattelun painotuksia ovat Pyhien Isien ajattelun ja teologian seuraaminen sekä aidon, patristisen ajattelun vaaliminen ja painottaminen. Pyhien Isien opetuksen mukaisesti ortodoksinen Kirkko on sairaala, jossa ihminen parantuu sielun sairauksista – eli himoista ja synneistä – askeesin ja Kirkon Pyhien Mysteerioiden kautta, ihmisen osallistuessa Jumalan luomattomasta energiasta, siis Armosta. Ortodoksinen uskova on kutsuttu Kristuksessa yhteistyössä, synergiassa Jumalan kanssa kasvamaan Hänen kaltaisuuteensa.

Ortodoksinen psykoterapia ei tarkoita psykologista, emotionaalista ja älyllistä tasapainoa, vaan Kirkon askeettista tietä Jumalan kaltaisuuteen katumuksen kautta. Isä Jarmon ajattelussa ortodoksisen Kirkon teologia ja elämä ovat katolisia ja apostolisia. Isä Jarmolle Ortodoksinen Kirkko on Kristuksen jakamaton Kirkko. Todellinen kristillisyys ei ole uskontoa tai harrastus tai toimintakerho, vaan uusi elämä Kristuksessa.

Ortodoksinen elämäntapa edellyttää ihmiseltä persoonallista suhdetta Jumalaan ja lähimmäiseen. Ilman Evankeliumin käskyjen mukaista elämää ja katumusta ihmisen hengellinen elämä typistyy uskonnoksi.

Isä Jarmo on tuonut kirjoituksissaan esille lukuisten Pyhien Isien, kuten Johannes Krysostomoksen, Basileios Suuren, Gregorios Palamaksen, Simeon Uuden Teologin, Kolivadesisien ja autuaan Justin Popovichin opetuksia, joissa askeesi, liturgia, diakonia ja lähimmäisenrakkaus eivät ole toisistaan ja teologiasta erillisiä asioita. Kirkon Pyhien Isien opetus ja kokemus Kristuksessa on katolista sanan todellisessa merkityksessä.

Isä Jarmon näkemyksessä ortodoksisen ihmisen tulee ottaa tosissaan Kristuksen Evankeliumin kutsu, Kirkon elämä sekä Pyhien Isien opetus ja esimerkki.

Monia armorikkaita vuosia isä Jarmolle!

Teksti: Sami Fyrqvist ja Juho Varpukoski