Pyhien isien sunnuntai 12.5.

Tulevaa sunnuntaita kutsutaan ortodoksisessa kirkossa pyhien isien sunnuntaiksi ja sitä vietetään Nikean kirkolliskokoukseen osallistuneiden piispojen muistoksi.

Nikean kokous oli ensimmäinen seitsemästä yleisestä kirkolliskokouksesta ja se kokoontui vuonna 325. Kirkolliskokouksilla on ollut ja on edelleenkin erittäin suuri merkitys ortodoksiselle kirkolle. Nikean kokouksella on aivan oma erityinen paikkansa kristinuskon historiassa, sillä se vahvisti Kristuksen jumaluuden ja näin loi pohjan myöhemmille uskon määritelmille.

1600-luvulta lähtien jumaluusoppi on pyrkinyt korostamaan enemmän Jeesuksen Kristuksen inhimillistä puolta. Siten on oltu työntämässä sivummalle sitä Kirkon opetusta, että Kristus on myös Jumala.

Kun Nikean kokous julisti isien mielipiteen mukaan, että Herramme on todellinen Jumala, he samalla varmistivat rakkauden ja jumalallisen armon keskeisimmän sanoman: Jumala rakasti maailmaa niin paljon, että Hän antoi itsensä meidän edestämme tullen ihmiseksi ainosyntyisen Poikansa persoonassa.

Jos Nikean tunnustusta muutetaan vähäisessäkään määrässä, samalla vähennetään ja pienennetään Jumalan lahjan jalomielisyyden ja suurenmoisuuden arvoa. Se merkitsisi ortodoksisen kristillisyyden olemuksen muuttamista jyrkästi.

Kun muistelemme tänä sunnuntaina Nikean isiä, se ei tarkoita sitä, että kirkko julistaisi kunkin kokoukseen osallistuneen piispan henkilökohtaista pyhyyttä. Pikemminkin kirkko kunnioittaa tänä päivänä Nikean kokouksen antamaa yhteistä todistusta kristilliselle uskolle.

Päivän epistola viittaa kirkon paimentehtävään. Erityisesti se kehottaa taistelemaan opillisia harhautumia ja vääristymiä vastaan Paavalin suulla: ”Ottakaamme siis itsestämme vaari ja kaikesta laumasta, johon Pyhä Henki on teidät pannut kaitsijoiksi, paimentamaan Herran seurakuntaa, jonka Hän on omalla verellänsä itselleen ansainnut. Sen tähden valvokaa!” Tällä tavoin apostoli puhui Efeson seurakunnan vanhemmille.

Päivän evankeliumijakso on peräisin Herramme jäähyväispuheesta ehtoollisen asettamisen jälkeen. Se kehottaa samaan paimentehtävään ja pitämään huolta opin puhtaudesta: ”Tämä on iankaikkinen elämä, että he tuntevat sinut, joka yksin olet totinen Jumala, ja Hänet, jonka sinä olet lähettänyt, Jeesuksen Kristuksen. Ne sanat, jotka Sinä minulle annoit, minä olen antanut heille; ja he ovat ottaneet ne vastaan ja tietävät totisesti minun lähteneen tyköäsi. Minä rukoilen heidän edestänsä.”

Nikean isien näkemys Kristuksesta on kirjattu uskontunnustukseemme. Sen me laulamme säännöllisesti jumalanpalveluksissa ja niin tunnustaudumme yhteiseen uskoon: ”Uskon yhteen Herraan Jeesukseen Kristukseen, Jumalan ainoaan Poikaan…” Myöhemmin kirkon isät päättivät viettää Nikean kokouksen muistopäivää heti Kristuksen taivaaseenastumisen jälkeen siksi, että taivaaseen astuminen todistaa myös Jeesuksen jumalallisesta ja inhimillisestä luonnosta yhdessä persoonassa. 

Kirkon usko on, että Nikean kirkolliskokouksen, samoin kuin muidenkin kokousten päätöksissä ilmenee erityinen, Jumalan johdatus ja ilmoitus kirkon todellisuudesta. Nikeassa olivat koolla koko kirkon edustajat ja Jumala puhutteli heitä.

Tänä päivänä isiemme kirkko on ohjaamassa meitä pelastuksen tielle opettaen sanan kautta ja sakramenteissa. Meidän ei ole välttämätöntä pohtia omaa olemassaoloamme tai elämämme rajoja. Voimme luottavaisina jättäytyä Jumalan kuljetettaviksi kirkon yhteydessä. Kirkon yhteydessä Hän meidät pelastaa ja kirkastaa meille totuuden itsestään, pyhästä Kolminaisuudesta ja kaikista uskon salaisuuksista, joita emme voi käsittää oman rajallisen havaintokykymme ja rajoittuneen ymmärryksemme vuoksi. 

Kirkon piirissä apostolien sana ja opetus kuuluu tänäkin päivänä ihmisille. Kirkko tekee näkyviksi isien uskonkappaleet, sillä pyhä ortodoksinen kirkko on näiden aarteiden oikea hoitaja ja välittäjä tänäkin päivänä. Niiden hoitaminen on kirkollemme uskottu leiviskä ja meiltä odotetaan kuuliaisuutta kirkolle. Kuuliaisuuden kautta me pelastumme.

Nikean pyhät isät ovat meille esimerkkejä kuuliaisuudesta. Siksi meidän tehtävämme on muistaa rukouksissamme ja pitää kuuliaisuudessa esikuvinamme siunattuja esipaimeniamme. Juuri kuuliaisuuden tähden Jumala on osoittanut heidät pyhiksi.   

Pyhät ovat elävä todistus kirkon tehtävästä pyhittää ja todistus ihmisluonnon mahdollisuudesta jumaloitua. Pyhittyminen on sitä, että kuljemme meille annettua uskon tietä ja kohoamme ja kasvamme vähitellen Jumalan valtakunnan todellisuuteen ja iankaikkiseen elämään. Kirkko elää ja pysyy Pyhän Hengen kautta. Se elää jatkuvassa Pyhän Hengen odotuksessa. Uskonelämää on vain, jos Pyhä Henki toimii seurakunnassa.

Lähestymme Pyhän Hengen vuodattamisen juhla-aikaa, helluntaita. Aivan kuin kevätsade kostuttaa ja elävöittää janoisen maan, myös Pyhä Henki johdattaa kristittyjä elämään hengellistä elämää Kristuksen seurakunnassa. Sen tähden kristittyinä jäämme odottamaan Herran lupauksen täyttymistä, Pyhän Hengen vuodattamista.

Teksti: Rovasti Raimo Sissonen