Pyhä suurmarttyyri Georgios Voittaja

Pyhä Georgios syntyi ylhäiseen sukuun Vähän-Aasian Kappadokiassa. Kun poika oli 10-vuotias, hänen isänsä kuoli. Tämän jälkeen hänen äitinsä, joka oli miehensä tietämättä kääntynyt kristityksi, palasi poikansa kanssa kotiseudulleen Palestiinaan, missä hänellä oli maatiloja. Siellä hän kasvatti poikansa kristillisessä hengessä. 18-vuotiaana nuorukaisena Georgios sai kutsun sotapalvelukseen. Kun hän oli päättänyt sotilaskoulutuksensa, keisari Diocletianus (284–305) korotti hänet tribuunin arvoon ja myöhemmin vielä korkeampiin sotilasarvoihin. Näihin aikoihin Georgioksen äiti kuoli, jolloin poika sai haltuunsa suuren omaisuuden, mikä lisäsi entisestäänkin hänen arvostustaan keisarin hovissa.

Keisari Diocletianus oli innokas epäjumalien palvelija, joka tahtoi tehdä lopun tuolloin jo laajalle levinneestä kristinuskosta. Vuonna 304 hän kutsui kaikki valtakunnan itäisten alueiden maaherrat ja muut johtomiehet, joiden joukossa oli myös Georgios, Nikomedeiaan informoidakseen heitä kristinuskon vastaisista toimenpiteistään. Silloin Georgios päätti, että hänelle oli nyt koittanut aika tunnustaa uskonsa Kristukseen. Ennen Nikomedeiaan lähtöään hän jakoi omaisuutensa köyhille ja vapautti orjansa.

Kokouksessa käyttämässään puheenvuorossa Georgios sanoi keisarille ja muille läsnäolijoille: “Kuinka kauan te aiotte jatkaa taisteluanne kristittyjä vastaan? Kuinka kauan vuodatatte viatonta verta ja aiheutatte kärsimystä noille ihmisille, jotka eivät ole tehneet mitään pahaa, ja yritätte pakottaa heitä uskomaan epäjumaliin? Epäjumalat eivät ole jumalia, älkää eksykö ja pettäkö itseänne. Kristus on ainoa Jumala ja ainoa Herra.” Kaikki käänsivät katseensa keisariin, joka vihastumiseltaan ei saanut sanaa suustaan ja vain nyökkäsi edustajalleen Magnentiukselle, että tämä kuulustelisi Georgiosta. Magnentiuksen kysymykseen, mikä sai hänet puhumaan tuolla tavoin, Georgios vastasi: “Totuus pakotti minua.” “Ja mikä sitten on totuus?” Magnentius kysyi. Georgios vastasi: “Totuus on Kristus. Hän, jota te nyt vainoatte.” Magnentius tiedusteli ällistyneenä Georgiokselta: “Oletko sinä kristitty?” “Olen Kristuksen palvelija ja siksi luottaen Hänen voimaansa tulin tänne esittämään teille vastalauseeni ja kertomaan totuuden”, hän vastasi. Koko kokousväki joutui suuren hämmingin valtaan.

Keisari muutti taktiikkansa, koska pelkäsi mellakkaa kansan keskuudessa. Hän yritti taivuttaa Georgioksen puolelleen lupaamalla tälle suuria kunnia-asemia ja rikkauksia. Tämä ei kuitenkaan millään tavoin vaikuttanut Georgiokseen. Niinpä tuli kidutusten vuoro. Sotilaat saivat käskyn sohia keihäillään hänen vatsaansa, josta alkoi vuotaa verta. Keihästen kärjet eivät kuitenkaan toimineet täydellä teholla, vaan vääntyivät ikään kuin ne olisivat olleet jotakin pehmeää ainetta. Yöksi Kristuksen taistelija heitettiin vankilaan ja hänen rintansa päälle pantiin raskas kivi.

Aamulla Georgios sidottiin pyörään, jonka alla oleva piikkinen lauta repi hänen ruumistaan joka pyörähdyksellä. Tuskiensa keskellä hän kiitti koko ajan Jumalaa. Yhtäkkiä taivaasta kuului ääni: “Älä pelkää mitään, minä olen sinun kanssasi!” Tämän jälkeen leimahti kirkas valo, ja Georgios seisoi terveenä läsnäolijoiden edessä kidutuspyörästä irrotettuna.

Kun Georgios vietiin hyvässä kunnossa keisarin eteen, kaksi keisarillista henkivartijaa Anatolios ja Protoleon, jotka tiesivät, mitä kidutuksia hän oli joutunut kestämään, tunnustivat kovalla äänellä uskovansa Kristukseen. Diocletianus käski mestauttaa heidät heti. Myös keisarinna Aleksandra (21.4.) tunnustautui kristityksi, jolloin Magnentius pakotti hänet vetäytymään palatsiin. Sitten Georgios heitettiin kalkinsammutusaltaaseen, missä hänen ruumiinsa olisi pitänyt syöpyä niin, ettei edes luita olisi jäänyt jäljelle. Mutta kun kolmen päivän kuluttua tultiin katsomaan, Georgios seisoi sammuneessa kalkissa kädet koholla Jumalaa kiittäen. Kansa puhkesi huutamaan: “Suuri on Georgioksen Jumala!” Seuraavaksi Georgios pakotettiin kulkemaan kengissä, joiden pohjasta pisti esiin tulikuumia nauloja. Georgios rohkaisi itseään sanomalla: “Juokse, Georgios, Häntä kohden, jota sinä rakastat!” Ja jälleen hän ei kärsinyt mitään vahinkoa.

Seuraavana päivänä keisari kutsui velhon nimeltä Athanasios valmistamaan myrkyllisen juoman, joka saisi Georgioksen menettämään järkensä. Georgios joi sen, mutta juoma ei vaikuttanut häneen millään tavoin. Keisari alkoi kysellä Kristuksen voimasta ja Georgios mainitsi Hänen parantaneen sairaita ja herättäneen kuolleita. Viekkaasti Athanasios käski silloin keisaria vaatimaan, että Georgios osoittaisi Kristuksen voiman herättämällä kuolleen. Lähettyvillä oli jonkun jo kauan sitten kuolleen pakanan hauta. Georgios alkoi hartaasti rukoilla, että Herra näyttäisi voimansa. Yhtäkkiä maa vapisi, hauta aukeni ja kuollut seisoi keskellä arkkuaan. Velho Athanasios lankesi Georgioksen jalkoihin ja huudahti: “Sinun Jumalasi, Georgios, on totinen Jumala. Anna minulle anteeksi!” Tämäkään ei tehnyt keisariin vaikutusta, vaan hän käski heti tappaa Athanasioksen ja kuolleista nousseen miehen, koska molemmat julistivat Kristuksen olevan todellinen Jumala. Jumalaa ylistävä Georgios vietiin takaisin vankilaan.

Monet uskoivat Kristukseen nähdessään nämä ihmeet. He lahjoivat vanginvartijat ja tulivat Georgioksen luo vankilaan. Siellä tämä opetti heille kristinuskon totuuksia vahvistaen heitä uskossa ja paransi heidän sairauksiaan. Hän paransi rukouksillaan myös köyhän miehen sairaan härän, kun tämä tuli sitä häneltä pyytämään.

Seuraavana päivänä keisari haetutti Georgioksen Apollon temppeliin. Georgios teeskenteli suostuvansa uhraamaan, mutta tekikin ristinmerkin Apollon kuvapatsaan edessä. Patsaassa asuvat demonit tunnustivat kauhistuneina, että yksin Kristus on todellinen Jumala. Apollon papit ja hänen palvojansa karkottivat huutaen Georgioksen ulos temppelistä ja veivät hänet takaisin palatsiin. Keisarinna Aleksandra tunkeutui suunniltaan olevan väkijoukon läpi Georgioksen luo ja langeten hänen jalkoihinsa huusi: “Georgioksen Jumala, auta minua!” Paatunut Diocletianus ei enää kestänyt vaan määräsi heidät molemmat mestattaviksi. Keisarinna ehti kuitenkin kuolla ennen mestausta.

Kun mestauspäivä koitti, Georgios meni mestauspaikalle suuren väenpaljouden seuraamana. Hän kiitti Jumalaa kaikista Hänen hyvistä teoistaan ja pyysi Herraa auttamaan kaikkia, jotka turvautuvat hänen esirukouksiinsa. Sitten hän kumarsi päänsä ja antautui mestattavaksi.

Noudattaen isäntänsä toivomusta Georgioksen palvelijat ottivat hänen maalliset jäännöksensä ja veivät ne hänen kotiseudulleen Palestiinan Lyddaan. Paikalle rakennettiin 300-luvulla suuri Pyhän Georgioksen kirkko, jossa hänen reliikkiensä äärellä on tapahtunut lukemattomia ihmeitä. Samaan kirkkoon otettiin kunnioitettavaksi myös kahleet, joihin Georgios oli kiinnitetty.

Pyhä Georgios oli vaikuttava hahmo, ja siksi häneen on liitetty runsaasti legendoja ja tarinaperinnettä. Tunnetuin näistä on kertomus kuninkaantyttärestä, jonka hän pelasti lohikäärmeen kidasta. Kyseessä on myöhäsyntyinen legenda, jota ei mainita ensimmäisten vuosisatojen elämäkerroissa. Toisella vuosituhannella teema yleistyi pyhää Georgiosta kuvaavissa ikoneissa: hänet alettiin kuvata valkoisella hevosella ratsastavana soturipyhänä, joka lyö lohikäärmeen kädessään olevalla pitkällä peitsellä. Kyseessä on yksi kaikkein tunnetuimmista ikonisista kuva-aiheista. Se symboloi pahasta saatua voittoa, joka saavutetaan seuraamalla Kristusta ja suostumalla kärsimään Hänen tähtensä.

Tunnetaan myös ihmeitätekeviä pyhän Georgioksen ikoneja. Kuuluisin näistä on Athoksella Zografoksen luostarissa, joka on omistettu hänelle. Luostarin perustivat 900-luvulla kolme veljestä, jotka eivät päässeet yksimielisyyteen siitä, kenelle pyhälle he omistaisivat luostarinsa. He turvautuivat rukoukseen ja seuraavana aamuna löysivät luostarin vielä vihkimättömästä kirkosta pyhän Georgioksen ikonin, joka oli yön aikana maalautunut heidän kirkkoon jättämälleen paljaalle ikonilaudalle. Kirkko ja koko luostari omistettiin pyhälle Georgiokselle. Luostarista käytetty nimitys Zografos tarkoittaa taiteilijaa ja viittaa taivaalliseen ikonimaalariin.

Pyhä suurmarttyyri Georgios Voittaja on aina ollut kaikkein kunnioitetuimpia pyhiä idän kristillisten kansojen keskuudessa. Erityisesti ristiretkien jälkeen hänen kunnioituksensa voimistui myös lännessä. Hänelle on omistettu tuhansia kirkkoja niin idässä kuin lännessäkin. Pyhän Georgioksen kunnioitusta ovat vahvistaneet erityisesti monet hänen kauttaan tapahtuneet ihmeet. Hänet on valittu kokonaisten maiden kuten Englannin ja Georgian suojeluspyhäksi. Hän on erittäin suuresti kunnioitettu myös Etiopiassa ja Egyptissä, jossa hänet tunnetaan nimellä Mari Girgis. Egyptin koptilaisessa kirkossa pyhän Georgioksen kautta on tapahtunut lukemattomia ihmeitä, myös meidän aikanamme. Palestiinassa häntä ovat perinteisesti kunnioittaneet myös muslimit.

Suomen itäisillä ortodoksisilla alueilla pyhä Georgios on tunnettu pyhänä Jyrkinä ja lännessä nimillä Yrjö ja Yrjänä. Hänen muistopäivänsä ovat vanhastaan rytmittäneet maataloustöitä keväisin (kevät-Jyrki) ja syksyisin (syys-Jyrki) niin Karjalassa kuin Länsi-Suomessakin. Häntä pidetään myös partiolaisten suojelijana.