Pyhät marttyyrit piispa Felix, pappi Januarius ja heidän kumppaninsa Fortunatus ja Septimus

Pyhät Felix, Januarius, Fortunatus ja Septimus elivät 300-luvun alkupuolella Thibiucan kaupungissa Pohjois-Afrikassa. Felix oli vihitty kaupungissa olevien kristittyjen piispaksi ja Januarius oli pappi. Fortunatus ja Septimus olivat hurskaita maallikkokristittyjä.

Vuonna 304 maaherra Magnianus saapui Thibiucan kaupunkiin. Magnianuksen tehtävänä oli toimeenpanna keisari Diocletianuksen määräys, jonka mukaan kaikki kristittyjen pyhät kirjoitukset oli poltettava. Magnianus käski pidättää piispa Felixin ja pappi Januariuksen sekä Fortunatuksen ja Septimuksen.

Kristittyjen seisoessa maaherran edessä tämä luki heille keisarillisen määräyksen. Magnianus sanoi, että heidän tulisi totella ja luovuttaa kaikki kirkosta löytyvät kirjoitukset hänelle. Felix kieltäytyi jyrkästi tottelemasta käskyä. Piispa ilmoitti, etteivät kristityt tällaisessa tapauksessa tottelisi edes keisaria. “Hyvä maaherra, on kirjoitettu: Älkää antako koirille sitä, mikä on pyhää, älkääkä heittäkö helmiänne sikojen eteen”,¹ piispa Felix sanoi.

Kuullessaan tämän maaherra alkoi uhkailla Felixiä ja hänen kumppaneitaan. “Älä päästä suustasi tuollaisia älyttömyyksiä minun edessäni, vaan taivu keisarin tahtoon”, Magnianus ärjähti ja uhkasi lähettää kristityt prokonsulin luo rangaistavaksi. Felix kuunteli uhkauksia tyynesti. “Olen samanlainen nyt kuin olisin kuninkaanne edessä”, piispa ilmoitti.

Felix ja hänen kumppaninsa heitettiin vankilaan. Kolmeen päivään heille ei annettu mitään syömistä eikä vesipisaraakaan juomiseksi. Tämän jälkeen Felix tuotiin uudelleen Magnianuksen kuulusteltavaksi. Jälleen piispa osoitti horjumattomuutensa: hän ei luovuttaisi pyhiä kirjoituksia. Turhautunut maaherra päätti lähettää Felixin ja hänen kumppaninsa prokonsulin luo.

Prokonsuli piti pyhiä marttyyreja vangittuina yhdentoista päivän ajan. Hänkään ei saanut heitä taipumaan keisarilliseen määräykseen. Tämän vuoksi prokonsuli lähetti Felixin, Januariuksen, Fortunatuksen ja Septimuksen prefektin luo. Prefektin luona vankeja jälleen kuulusteltiin, minkä jälkeen heidät heitettiin pimeään tyrmään viideksitoista päiväksi.

Vankeusajan vaikeudet eivät murtaneet pyhiä marttyyreja, vaan he jaksoivat jopa laulaa Jumalalle kiitosveisuja. Rangaistukseksi heidät vietiin pieneen laivaan ja jätettiin sidottuina ahtaisiin karsinoihin, joissa heidän päällään seisoi hevosia. Laiva jätettiin ajelehtimaan merelle. Neljän päivän ajan Felix, Januarios, Fortunatos ja Septimos olivat hevosten tallottavina ilman ruokaa ja juomaa, kunnes he onnistuivat pääsemään vapaaksi ja ohjaamaan laivan läheiseen satamaan.

Kuullessaan Felixin ja hänen kumppaniensa kärsimyksistä paikalliset kristityt tulivat salaa auttamaan heitä ja ottivat heidät koteihinsa asumaan. Jonkin ajan kuluttua Felix ja hänen ystävänsä nostivat laivan ankkurin ja purjehtivat takaisin kotiseuduilleen. Siellä he kuitenkin joutuivat jälleen maaherran kuulusteltavaksi. Kaikkien koettelemustensa jälkeenkään pyhät marttyyrit eivät suostuneet tottelemaan käskyä luovuttaa pyhät kirjoitukset pakanoiden tuhottavaksi. Tämän vuoksi pyhät Felix, Januarios, Fortunatus ja Septimus mestattiin ja he saivat Jumalalta marttyyrien kruunut.