Pyhä Martinus I, Rooman piispa

Pyhä Martinus I eli 600-luvulla. Hän oli kotoisin Umbrian Todista. Diakonina ollessaan Martinus toimi Rooman pyhän piispa Theodorus I:n (18.5.) lähettiläänä Konstantinopolissa. Siellä hän loi suhteita kaikkiin korkea-arvoisiin henkilöihin. Hän tutustui myös monoteletismin harhaoppiin, joka vaivasi kirkkoa tuohon aikaan. Monoteletistien mukaan Kristuksella oli vain yksi tahto.

Martinus valittiin Rooman piispanistuimelle paavi Teodoruksen kuoleman jälkeen vuonna 649. Keisarina hallitsi tuohon aikaan Konstans II Pogonatos (641–668). Uusi piispa olisi tarvinnut Konstantinopolista keisarillisen luvan vihkimykseensä, mutta Martinus ei hankkinut kyseistä lupaa. Tämä raivostutti suuresti keisari Konstans II:sta, eikä hän tunnustanut Martinuksen piispanvihkimystä päteväksi.

Martinus oli ehtinyt olla piispana vasta kolmisen kuukautta, kun hän osallistui suureen monoteletismin vastaiseen kirkolliskokoukseen Rooman Lateraanissa. Paikalle oli kokoontunut yli sata läntisen kristikunnan piispaa ja useita maanpaossa olevia pappeja itäisestä kristikunnasta. Konsiilissa monoteletismi tuomittiin harhaopiksi. Tämän lisäksi kokouksen piispat tuomitsivat keisari Konstans II:n laatiman uuden asiakirjan, jossa keisari kielsi kaikenlaisen keskustelun Vapahtajan tahtojen määrästä.

Kun keisari Konstans kuuli kokouksesta ja sen päätöksistä, hänen raivonsa kiehui yli äyräidensä. Konstans kutsui heti luokseen kamariherransa Olympioksen. Keisari lähetti Olympioksen eksarkkina Italiaan mukanaan määräys tuoda piispa Martinus Konstantinopoliin.

Saavuttuaan Roomaan Olympios kiiruhti heti keskustelemaan Martinuksen kanssa. Heidän keskinäisten kohtaamistensa tuloksena Olympios huomasi, että Martinuksella oli laaja kannatus. Kamariherra alkoi myös ymmärtää, että piispa oli oikeassa ja keisari puolestaan väärässä. Niinpä Olympios nousi kapinaan keisari Konstansia vastaan. Hän ei myöskään suostunut tuomaan piispa Martinusta Roomasta Konstantinopoliin.

Vihastunut keisari ei kuitenkaan luovuttanut. Seuraavaksi Konstans lähetti Roomaan eksarkki Teodoros Kalliopaan ja antoi tälle määräykseksi pidättää piispa Martinus. Keisari antoi Teodoroksen mukaan asiakirjan, jossa todettiin Martianuksen piispanvihkimys laittomaksi. Teodoros Kalliopaan saavuttua Roomaan hän meni tapaamaan piispa Martinusta, jotta voisi pidättää hänet.

Noihin aikoihin Martinus oli sairastunut ja joutunut vuoteen omaksi. Martinus yritti paeta Teodorosta. Hän kiiruhti Lateraanikirkkoon ja haki sieltä suojapaikkaa. Teodoros astui häikäilemättömästi kirkkoon ja ojensi keisarin allekirjoittaman pidätysasiakirjan papistolle. Papiston oli pakko luovuttaa piispansa Teodoroksen käsiin.

Kesäkuun lopulla vuonna 653 alkoi Martinuksen tuskallinen purjehdus kohti Konstantinopolia. Kolme kuukautta kestäneen matkan aikana Martinus joutui kokemaan monenlaisia kärsimyksiä. Sairastuneen piispan ei annettu edes peseytyä. Aina laivan ankkuroituessa satamaan Martinuksen vartijat estivät häntä poistumasta laivasta. Sen sijaan he hakkasivat hänet haavoille ja ottivat itselleen kaikki lahjat, joita kristityt toivat Rooman piispalle.

Lopulta laiva saapui Konstantinopoliin. Pääkaupungissa Martinus vietiin heti tyrmään, jossa häntä pidettiin vangittuna kolmen kuukauden ajan. Lopulta joulukuussa 653 hänet tuotiin oikeuden eteen. Martinusta syytettiin maanpetturuudesta, koska hän oli avustanut Olympiosta tämän kapinassa keisaria vastaan.

Kun Martinus alkoi puhua monoteletismista ja sen vaikutuksesta asioiden kulkuun, häntä ei kuunneltu. Martinusta ei kohdeltu kuten piispaa vaan kuten jotain alempaan papistoon kuuluvaa kapinoitsijaa. Oikeudenkäynnin tulos oli, että Martinus sai kuolemantuomion. Ennen tätä hänet tuli myös julkisesti ruoskia.

Kuullessaan asioiden kulusta Konstantinopolin kuolemansairas patriarkka Paavali (641–653) vetosi oikeusistuimeen Martinuksen puolesta. Patriarkan onnistui muuttaa Martinuksen kuolemantuomio karkotustuomioksi. Niinpä Martinusta pidettiin ensin vankilassa kolmen kuukauden ajan. Alkuvuodesta 654 hänet vietiin laivalla Krimin Khersoniin, lähelle Sevastopolia. Karkotuspaikassaan Martinus kärsi kylmästä, nälästä ja huonosta kohtelusta. Maanpakolaisuuden aikana hänen sairautensa paheni entisestään.

Pyhä Martinus nukkui kuolonuneen vuoden 655 syyskuun puolivälin tietämillä, mistä johtuen hänen muistoaan alettiin viettää 15.9. Sittemmin hänen muistopäivänsä vakiintui kreikkalaisortodoksisessa kalenterissa huhtikuun 13:ksi ja slaavilaisessa päivää myöhemmäksi. Roomalaiskatolinen muistopäivä oli aiemmin 12.11. mutta nykyään 13.4.