Pyhittäjä Akakios

Pyhittäjä Akakios syntyi Agrafan vuoristoseudulla Keski-Kreikassa 1600-luvun keskivaiheilla ja sai kasteessa nimen Anastasios. Hänen vanhempansa olivat hurskaita kristittyjä. Kun hän oli vielä pieni poika, hänen isänsä kuoli. Siten hän joutui jo nuorena huolehtimaan yhdessä äitinsä kanssa perheen toimeentulosta eikä saanut tilaisuutta opiskeluun. Sitä innokkaammin hän seurasi jumalanpalveluksia. Pyhien elämäkerrat tekivät häneen suuren vaikutuksen, ja hän yritti itse voimiensa mukaan tarkkaan jäljitellä heidän elämäänsä. Hänellä oli tapana vetäytyä metsän yksinäisyyteen saadakseen rauhassa rukoilla. Äiti tahtoi kuitenkin, että poika perustaisi perheen.

Kiusaantuneena äitinsä jatkuvista avioliittovaatimuksista Anastasios lähti lopulta pois kotoa ja meni munkiksi Zagoran Pyhän Kolminaisuuden luostariin, jonka pyhä Dionysios Olymposlainen (23.1.) oli aikoinaan perustanut. Siellä hänet vihittiin munkiksi nimellä Akakios. Vihkimyksensä jälkeisenä yönä nuori munkki näki näyssä, että hän piti kädessään soihdun tavoin loistavaa isoa kynttilää, joka valaisi yliluonnollisella valollaan koko ympäröivän alueen. Näystä hän teki sen johtopäätöksen, että Kristuksen pyhien käskyjen ja erityisesti Hänen korkealle kohottavan nöyryytensä tulee säteillä munkeissa samalla tavalla kuin tuo soihtu. Siksi hän alkoi kilvoitella juuri nöyryydessä ja totteli auliisti igumeniaan ja muita veljiä kaikessa, mitä he häneltä pyysivät. Hän suoritti mielellään raskaimpia ja halpa-arvoisimpia töitä luostarissa, ja kaikki veljet pitivät hänestä.

Työn paljous esti kuitenkin Akakiosta toteuttamasta hengellisiä pyrkimyksiään. Hän alkoi aika ajoin vetäytyä vuorille ja metsiin, missä hän rukoili, valvoi ja saattoi elää pelkillä villiyrteillä pari kolme päivää. Luostarin veljet huolestuivat ja pelkäsivät, että hän joutuu eksytyksen valtaan. He yrittivät kaikin keinoin estää hänen kilvoituksensa. Akakios ei kuitenkaan antanut heidän sanojensa vaikuttaa itseensä vaan kurkotti jatkuvasti yhä korkeammalle.

Lopulta sopivan tilaisuuden tarjoutuessa Akakios siirtyi Athokselle. Siellä hän kulki paikasta toiseen pyytäen neuvoja Pyhän vuoren pyhittyneiltä kilvoittelijoilta. Vuoden ajan hän asui luolassa Gregorioksen luostarin lähellä yhdessä kahden erakon kanssa. Tämän jälkeen Akakios kierteli vielä monessa eri paikassa, ja hyveellisten munkkien ohella hän kohtasi myös laiskoja ja intonsa menettäneitä veljiä.

Kerran Akakios tapasi Athoksella vierailevan igumeninsa Zagoran luostarista. Igumeni houkutteli häntä palaamaan takaisin Zagoraan. Monenlaiset ajatukset alkoivat silloin ahdistaa Akakiosta, eikä hän tiennyt, mitä hänen pitäisi tehdä. Hänen kävellessään näissä ajatuksissa demoniset voimat hyökkäsivät hänen kimppuunsa ja niiden nostattama tuulenpyörre oli syöstä hänet kallionrotkoon. Rukous ja pelastava ajatus kääntyä rippi-isän puoleen varjelivat kuitenkin Akakioksen vaarasta.

Rippi-isän neuvosta Akakios asettui asumaan Kausokalybian Kristuksen kirkastumisen keljamajaan, jossa hän vietti kaksikymmentä vuotta käsityönään pikkuesineiden valmistus simpukankuorista. Hän söi pääasiallisesti leipää ja joi vettä. Villiyrtit ja kastanjat kuuluivat myös hänen ravintoonsa. Usein hän ruokaili vain joka toinen tai kolmas päivä. Koko hänen huomionsa oli hengellisessä taistelussa. Hän joutui kohtaamaan vastustajansa paholaisen sekä henkisesti että joskus myös havaittavassa muodossa.

Kun 20 vuotta oli kulunut, pyhittäjä Akakios laskeutui lähelle merenrantaa paikkaan, jossa pyhittäjä Maksimos Kausokalybialainen (13.1.) oli aikanaan elänyt. Siellä hän alkoi kilvoitella yli-inhimillisen ankarasti ahdistaen lihaansa nälällä ja janolla ja kärsien kylmyyttä. Paikalla ei ollut edes lähdettä, joten hän keräsi sadevettä tynnyriin. Ruokana hänellä oli pääasiassa kuivattuja villiyrttejä, joita hän murensi ja söi. Demoniset harhanäyt ja sairaudet kiusasivat häntä. Muut munkit yrittivät estää hänen kilvoituksiaan ja arvelivat hänen joutuneen eksytyksen valtaan. Mutta Jumala näki hänen vilpittömän pyrkimyksensä puhdistautua kaikesta pahasta ja soi hänelle puhtaan rukouksen armolahjan. Hän sai nähdä suuria salaisuuksia, joita enkelitkään eivät pääse katselemaan. Rukoillessaan hän seisoi liikkumattomana kuin pylväs ja hänen henkensä siirtyi taivaaseen. Mikään maallinen ei häntä askarruttanut ja hänen ruumiillinen olemuksensakin muuttui sanoin kuvaamattoman miellyttäväksi.

Noihin aikoihin tuleva uusmarttyyri Romanos Karpenesilainen (5.7.) tuli Akakioksen luokse valmistautuakseen marttyyrikilvoitukseensa. Kun he olivat kilvoitelleet yhdessä jo pitkään, he saivat ilmestyksessä tiedon, että Romanoksen marttyyrikilvoituksen aika oli koittanut. Akakios siunasi hänet vihkiytymään suureen skeemaan ja siirtyi itse Pyhän Athanasios Athoslaisen luolaan rukoilemaan hänen marttyyrikilvoituksensa onnistumisen puolesta. Luolassa hän sai näyssä nähdä säteilevissä vaatteissa Romanoksen, jonka kasvot loistivat kuin aurinko. Siitä Akakios ymmärsi, että tämä oli saanut kilvoituksensa päätökseen ja siirtynyt kirkkauteen. Marttyyrin ilmeestä hän ymmärsi kuitenkin myös, ettei tämä pitänyt siitä, että hän oli poistunut pyhän Maksimoksen luolasta. Niinpä hän siirtyi sinne takaisin.

Eräänä talvena Akakios paleli kovasti. Hän sytytti tulen, mutta mitä lähemmäksi tulta hän meni, sitä enemmän hän paleli. Hän ymmärsi, että kyse oli demonisesta kiusauksesta. Silloin hän sammutti tulen kokonaan ja ryntäsi alastomana ulos kieriskelemään lumihangessa. Heti hän tunsi ihanaa lämpöä kuin olisi ollut saunassa.

Akakioksen kilvoitusten maine kantautui kauas, ja hänen luokseen alkoi tulla ihmisiä hakemaan siunausta ja saamaan hyötyä hänen opetuksistaan. Kerran hän näki näyssä suurenmoisen alueen täynnä ihania mutta vielä tyhjiä palatseja. Hän kuuli äänen sanovan, että ne on varattu niille kristityille, jotka huokailevat raskaiden verotaakkojen alla toisuskoisten sorrettavina ja kestävät mielellään suuria koettelemuksia Kristuksen tähden. Tällä näyllä hän pystyi rohkaisemaan Osmanien valtakunnan kristittyä väestöä.

Jumala antoi pyhittäjä Akakiokselle myös ennalta näkemisen ja selvänäkemisen lahjan. Yhdellä vilkaisulla hän pystyi näkemään vieraittensa sieluntilan, paljastamaan heille heidän salaiset syntinsä ja hengellisen opetuksen muodossa varottamaan heitä tulevista onnettomuuksista. Jumalan armo kirkasti hänen olemuksensa siinä määrin, että hänen pelkkä läsnäolonsa henki rauhaa ja lisäsi hänet näkevissä luottamusta Jumalaan. Jerusalemin patriarkka Krysanthos kävi hänen luonaan vieraillessaan Athoksella. Keskusteltuaan pitkään hänen kanssaan patriarkka julisti innoissaan: “Olen nähnyt uuden Eliaan ja uuden Johannes Kastajan!”

Romanoksen lisäksi Akakios toimi myös uusmarttyyreiden Nikodemoksen ja Pakomi Venäläisen hengellisenä innoittajana ja tukijana. Monista Akakioksen luona kävijöistä tuli hänen oppilaitaan, jotka ryhtyivät munkeiksi ja asettuivat asumaan hänen lähettyvilleen. Myös Suuren lavran entinen igumeni Neofytos tuli Kausokalybian alueelle ja rakennutti sinne kaksi kirkkoa ja keljoja. Näin syntyi Kausokalybian skiitta, jonka johtajaksi eli vanhukseksi igumeni Neofytoksen vaatimuksesta tuli isä Akakios.

Vähän sairastettuaan pyhittäjä Akakios siirtyi pois tästä elämästä lähes 100-vuotiaana heti uusmarttyyri Pakomin marttyyrikuoleman jälkeen huhtikuun 12. päivänä 1730. Hän oli puhunut lähdöstään ennalta eräälle oppilaalleen: “Nyt lähden vaeltamaan pitkää tietä emmekä enää näe toisiamme.” Hänen hautajaisiinsa kokoontui suuri määrä Athoksen kilvoittelijoita ja hurskaita maallikoita.