Kolmen esipaimenen juhla 30.1.

Kolmen esipaimenen kasvatuksellisena ihanteena oli kasvattaa ihmisestä sivistynyt persoona, jonka perimmäisenä päämääränä oli Jumalan kaltaisuuden ikoni.

Ortodoksinen kirkko muistelee tammikuun 30. päivänä Kirkon pyhiä esipaimenia ja opettajia Basileios Suurta (k. 379), Gregorios Teologia (k. 390) ja Johannes Krysostomosta (k. 407), “kolmea viisasta luomakunnan opettajaa” kuten Kirkon hymnologia heitä kutsuu, kolmea pyhää esipaimenta, jotka ovat “valaisseet jumalallisten oppien säteillä koko maailman”.

Basileios Suuri, Johannes Krysostomos ja Gregorios Teologi olivat teologeja ja Kirkon piispoja. He olivat opiskelleet Ateenassa, Konstantinopolissa ja Antiokiassa, Idän Ateenassa. He puolustivat ortodoksista kristillisyyttä, uudistivat Kirkon opetuksen hengessä yhteiskunnallista elämää ja tukivat kreikkalaista sivistystä.

Läntisen sivilisaation historiassa 300-luku merkitsi kriittistä aikaa. Se oli suurten sosiaalisten, taloudellisten, poliittisten ja uskonnollisten muutosten aikaa. Vanhat instituutiot ja uskonnolliset uskomukset rappioituivat.

Kristinuskosta tuli hallitseva liike. Kristinusko kävi vuoropuhelua kreikkalais-roomalaisen kulttuurin kanssa ja joutui ristiriitaan sen kanssa. Kristillinen hellenismi sai lopullisen muotonsa 300- ja 400-luvulla.

Uusi aikakausi oli kiinnostunut kasvatuksesta ja kasvatuksellisista arvoista. Kolmella esipaimenella: Basileios Suurella, Gregorios Teologilla ja Johannes Krysostomoksella oli keskeinen asema 300-luvun tapahtumissa ja kehityskulussa. Kuitenkin vasta 1000-luvulla ortodoksinen kirkko omisti heille yhteisen muistopäivän. Siitä lähtien kolme esipaimenta ovat olleet Kirkon sivistyksen ja kasvatusarvojen suojeluspyhiä.

Jumalan kaltaisuuden ikoni

Edellä mainitut kolme kirkkoisää eivät kirjoittaneet yhtään teosta kasvatusfilosofiasta tai yleensä kasvatuksesta. Ainoastaan Basileios kirjoitti lyhyen kirjoitelman “Nuorisolle siitä, kuinka tulee käyttää hyväksi pakanallista sivistystä”. Krysostomos piti useita saarnoja, joissa hän sivuaa kasvatuksellisia kysymyksiä.

Pyhä Gregorios Teologi oli syvästi kunnioitettu opettaja, piispa, oppinut. Hän oli monipuolisesti sivistynyt kirkonmies. Gregorioksen kirjoituksissa kasvatus tuodaan esiin eräänä inhimillisen elämän täydellistymisen parhaimpana instrumenttina, oli sitten kyse ihmisen moraalisesta, intellektuaalisesta, emotionaalisesta tai hengellisestä kasvamisesta.

Kuitenkin voimme kysyä, miksi nämä kolme kirkkoisää on julistettu “koko maailman opettajiksi”. Tämä johtuu siitä, että he opettivat monipuolisesti kasvatusarvoista. Kirkkoisien kasvatukselliset ideat ja ajatukset ovat löydettävissä heidän opillisista, apologeettisista, hermeneuttisista ja muista kirjoituksista. Tässä yhteydessä on mahdollisuus tuoda esille vain joitakin huomioita heidän ajatuksistaan.

Kolmen esipaimenen kasvatuksellisena ihanteena oli kasvattaa ihmisestä sivistynyt persoona, jonka perimmäisenä päämääränä oli Jumalan kaltaisuuden ikoni.

Puhuessaan kristillisistä hyveistä Gregorios Teologi suosittelee kouluille, että ne yrittäisivät opettaa oppilaille niin monia hyveitä kuin suinkin mahdollista. Hän mainitsee sellaiset hyveet kuten uskon, armeliaisuuden, rukouksen, nöyryyden, myötätunnon, ihmisrakkauden, vaatimattomuuden ja ennen muuta rakkauden, joka johtaa kirkkoisän mielestä ihmisen jumaloitumiseen. Gregorios Teologi suosittelee kasvattajille moraalisten, hengellisten ja älyllisten hyveiden lisäksi, että he opettaisivat opiskelijoita harjoittamaan myös sosiaalisia ja kulttuurisia arvoja. Hän muistuttaa kirjoituksissaan opettajia ja muita kasvatustyöstä vastuullisia ihmisiä opettamaan nuorisolle oman maan rakastamista ja kunnioittamista, kulttuurin suosimista ja huolenpitoa yhteisestä hyvästä. Gregorios osoittaa selkeästi, etteivät kristityt vastusta kulttuuria ja maailmaa sinänsä. He vastustavat maailmassa ilmenevää pahaa ja epäoikeudenmukaisuutta.

Kristittyjen tehtävänä myös tänä päivänä on auttaa ihmisiä omaksumaan elämäänsä kestäviä kristillisiä arvoja. Osallistuminen maailman pyhittämiseen tulee aloittaa perheestä, ihmissuhteista ja päivittäisistä toimista.

Me emme elä Bysantissa, jossa apostolinen ja katolinen usko vaikutti yksilön ja yhteiskunnan elämään. Suomi on maallistunut maa. Ateismin läpitunkemat ihmiset toimivat täällä entistä avoimemmin Vanhan Kirkon kestäviä arvoja vastaan. Myös paikalliskirkon sisällä on nähtävissä välinpitämättömyyttä Kirkon opetuksellista ja kasvatuksellista työtä kohtaan.

Totuus, elämä ja viisaus

Tekninen tieto ja taito, akateeminen loppututkinto, varallisuus ja yhteiskunnallinen asema ei välttämättä tarkoita, että ihminen on sivistynyt. Kaikkina aikoina on pidetty sivistyneenä ihmistä, joka on kehittänyt luonnettaan eli hän on nähnyt vaivaa elämän arvojen hankkimisessa.

Hänellä on kehittynyt kyky nähdä lähimmäisensä oikeudet, vapaudet ja etuoikeudet. Hän ei ole itseriittoinen olento, joka kuvittelee maailman ja lähimmäisten pyörivän hänen ympärillään. Hän toteuttaa muinaisen kreikkalaisen viisauden ohjetta: tunne itsesi.

Kolmen esipaimenen mukaan sivistynyt ihminen arvostaa hyvyyttä, totuutta ja kauneutta. Hän haluaa samastua kaiken tämän esikuvaan eli Jumalaan. Kirkkoisät painottavat erityisesti nuorisolle kestävien arvojen hankkimisen tärkeyttä. Heidän näkemyksensä ovat ajattomia.

Basileios Suuren, Gregorios Teologin ja Johannes Krysostomoksen mukaan kristillinen usko on totuus, elämä ja viisaus, joka perustuu Jumalan säätämään elävään suhteeseen vapaaksi luodun ihmisen kanssa.

Kolme esipaimenta tunsivat hyvin ihmisluontoa. Siksi he toistivat opetuksissaan, että todellinen ihminen on hän, joka kukistaa itsessään langenneen ihmisen. Kirkkoisien elämänympäristö osoittaa, kuinka silloinen kulttuuri-ilmasto oli varsin nykyaikainen: kristillisen kilvoituselämän vastainen, nautinnollinen ja salliva. Siksi isien etiikkaa sävyttävät sellaiset kristilliset käsitteet kuten maailmallisuudesta luopuminen ja lakkaamaton hengellinen taistelu. Kirkkoisien mielestä kaikkien sosiaalisten ongelmien syynä on yksityinen tai yhteisöllinen itsekkyys. Varallisuus sokaisee ihmisen hengellisen näkökyvyn. Ihminen unohtaa, että Jumala omistaa todellisesti kaiken.

Ihmisen todellinen päämäärä ei ole hankkia yhä enemmän ja enemmän omaisuutta, vaan etsiä todellista sisäistä kehittymistä ja kasvamista. Pyhät Isämme Basileios Suuri, Gregorios Teologi ja Johannes Krysostomos varoittavat opetuksissaan meitä elämän tyhjiöstä: vääristä elämänarvoista ja väärästä elämän laadusta. Todellinen Kirkon jäsen ei voi kirkkoisien mukaan pysyä välinpitämättömänä, kun hän kohtaa ympärillään moraalista, sosiaalista tai hengellistä sairautta.

Jos ihminen ymmärtää Kirkon jäsenyyden niin, että hänen ensisijainen tehtävänsä on vaalia omaa erityistä hurskauselämäänsä, hän unohtaa, että todellinen vapaus kulkee käsi kädessä vastuun kanssa. Kristityn salaisuus piilee siinä, että hän elää lähimmäisilleen Kristuksen kautta. Hän toimii lähimmäistensä hyväksi Hänen kauttaan. Kristus asuu ja vaikuttaa hänessä.

Mutta tähän ei päästä maailmaa pakenemalla eikä vetäytymällä maailmasta. Meidän on elettävä maailmassa, mutta me emme saa samastua emmekä sulautua siihen.

Liturginen tietoisuus

Kolmen esipaimenen teologian keskeisiin näkökohtiin kuuluu liturginen tietoisuus ja henki. Heille yhteinen liturgia oli apostolisen ja katolisen teologian lähde ja ilmaisi sitä. Se merkitsee muuttuvassa maailmassa Kirkon identiteettiä ja jatkuvuutta. Isien mukaan todellinen elämä Kristuksessa yhdistää meidät Jumalan, mutta myös veljiemme ja sisariemme kanssa. Pelastus ei ole yksilön toimintaa. Me emme voi marssia kohti Jumalaa ja samanaikaisesti kääntää selkäämme lähimmäisellemme.

Basileios Suuren liturgiassa uskovia kehotetaan voimallisesti Kirkon yhteisölliseen toimintaan. Liturgian rukoukset ja anomukset eivät ole romantiikkaa tai ylevää retoriikkaa. Niiden tarkoituksena on käydä sisälle ihmismieleen ja sydämeen, ne kannustavat rukoilijoita Jumalaa ja lähimmäistä palvelevaan rakkauteen. 

Pyhälle Basileios Suurelle liturgia on rukousta ja kirkollista kasvatusta, mutta se on myös kutsu Kirkon yhtä hyvin kuin yhteiskunnan kirkastumiseen. Liturgian rukoukset muistuttavat meitä sairaista ja kärsivistä, heikoista ja voimattomista, orvoista ja leskistä, vanhuksista, vangeista, matkalla olevista ja niistä jotka ovat kaivoksissa ja vuoritöissä.

Kirkkoisät Basileios Suuri, Gregorios Teologi ja Johannes Krysostomos osoittavat 2000-luvun alun ihmisille, että ortodoksinen teologia on palvelutehtävä. Ortodoksinen teologia on yhtä lailla akateemista kuin hengellistäkin.

Kolme esipaimenta maksoivat kristittynä elämisestään kovan hinnan. He vastustivat sydämen oikkuja ja langenneen ihmisyyden heikkouksia. He rakensivat uutta historiaa, uutta ihmiskuntaa. He loivat uutta. He julistivat, että Jumalan valtakunta on sisällisesti meissä kaikissa. Hengellinen solidaarisuus ja keskinäinen yhteydentunne olivat näiden kolmen kirkkoisän elämässä todellisuutta.

Ortodoksinen kirkko on apostolinen Kirkko. Ortodoksinen kirkko on Pyhien Isien Kirkko. Isien todistus on paljon enemmän kuin vain jokin menneisyyden ääni. Meidän on syytä muistaa, että isien meille välittämä ortodoksisuus on lähde, jossa on kaikki, mitä tarvitsemme. Se ei ole pelkästään traditiota, se on myös tehtävä ja teologisen ajattelun ja käytännön siemen.

On välttämätöntä, että löydämme kolmen esipaimenen teologisen perinnön ytimen: ortodoksisen terapeuttisen elämänasenteen dynamiikan ja sisäisen voiman, jota ei voi kahlita. Kyse on ylösnousseen Kristuksen ihmisyyttä eheyttävästä voimasta, ihmisen elämästä ja arvosta. Siksi ortodoksisen teologian ja tutkimuksen tulee kolmen esipaimenen tavoin tuoda tähän maailmaan parantumisen, pelastuksen ja ilon lahja.

Kirkkoisistä tuntui usein, että he saarnasivat ja opettivat ikään kuin kuolleille ihmisille. He saarnasivat ihmisille, joille kristillinen usko oli vain ulkoinen tapa, pelkkä muodollisuus eikä mitään muuta. Siksi pyhät esipaimenet arvioivat purevasti oman aikansa yhteiskunnallisia oloja. Mutta he eivät tyytyneet pelkästään saarnaamaan ja opettamaan. He perustivat sairaaloita, orpokoteja ja auttoivat köyhiä ja puutteenalaisia. He jatkoivat liturgiaa arkielämässä ja tekivät elämästään liturgian.

Suuren esipaimenet uskoivat palavasti Jumalan rakkauden luovaan voimaan. Siksi he opettavat meitä ajattomasti Kirkon uskon ja elämän kysymyksissä. He ovat sielunpaimenia, Jumalan tahdon tulkitsijoita, sanansaattajia ja hengellisen elämän oppaita.

Teksti: Rovasti Jarmo Hakkarainen