Viron uusmarttyyrit pappismarttyyrit Vassili, Johannes, Joann, Arteemi ja Nikolai, diakonit Vassili ja Peeter sekä marttyyrit papinvaimo Marta, Joann, Theodor ja Anna

Rovasti Vassili Ristkok syntyi köyhän kyläsepän perheeseen Muhun saarella. Hän opiskeli Riian pappisseminaarissa ja Pietarin hengellisessä akatemiassa sekä arkeologisessa instituutissa. Valmistuttuaan hän toimi opettajana Venäjällä. Hän solmi avioliiton, ja vuonna 1915 hänet vihittiin papiksi.

Vassili palasi itsenäistyneeseen Viroon vuonna 1920 ja palveli pappina muun muassa Kuressaaressa. Hän sai rovastin arvon ja useita kirkollisia kunniamerkkejä. Kansa rakasti häntä hänen ystävällisen luonteensa vuoksi.

Vuonna 1940 neuvostojoukot miehittivät Viron ja Neuvostoliiton sisäasiainkomissariaatti aloitti virolaisten kyyditykset Siperiaan. Isä Vassili pidätettiin heinäkuussa 1941 ja kyyditettiin Irkutskiin. Häntä syytettiin neuvostovastaisesta aktiviteetista ja pappina toimimisesta. Kuulusteluissa Isä Vassili sanoi vastustavansa neuvostojärjestelmää, koska se kielsi uskonnon ja edisti vihaa ja väkivaltaa eikä rakkautta, rauhaa ja anteeksiantamusta niin kuin kirkko. Kuitenkin hän totesi opettaneensa kirkossa, että kaikkea esivaltaa tuli pitää Jumalan antamana. Isä Vassili kuoli tammikuussa 1942 monien kidutusten ja nöyryyttämisten jälkeen 64 vuoden iässä.

Pappi Johannes Kraav oli kotoisin Saaremaalta. Hän opiskeli Petserin pappisseminaarissa 1930-luvun puolivälissä. Hän solmi avioliiton ja hänet vihittiin papiksi. Isä Johannes oli rakastettu pappi, jonka vaikutuksesta monet liittyivät ortodoksiseen kirkkoon. Neuvostoarmeijan joukot pidättivät hänet heinäkuussa 1941 ja ampuivat hänet paikan päällä. Ikää hänellä oli tuolloin 27 vuotta. Paikalliset naiset toivat hänen ruumiinsa Kraavin kirkkoon, ja hänet haudattiin paikalliseen hautausmaahan.

Pappi Joann Sergejev oli lähtöisin Narvasta työläisperheestä. Hän opiskeli 1930-luvun alussa Pyhän Sergein teologisessa instituutissa Pariisissa. Hän solmi avioliiton ja hänet vihittiin papiksi. Hän palveli pappina muun muassa Vaskanarvassa ja Pärnussa. Isä Joann pidätettiin kesäkuussa 1941. Häntä syytettiin neuvostovastaisesta kiihotuksesta jumalanpalvelusten aikana ja kuulumisesta Viron suojeluskuntaan. Kuulusteluissa hän myönsi olevansa vakaumuksellinen pappi ja vastustavansa ateistista kommunismia, mutta kielsi osallistuneensa poliittiseen agitaatioon. Hänet tuomittiin 10 vuodeksi vankileirille Siperiaan. Pappi Joann menehtyi vankileirillä 35-vuotiaana vuonna 1943. Tarkka kuolinsyy ei ole tiedossa.

Pappi Arteemi Vapper syntyi Saaremaalla ja opiskeli 1930-luvun puolivälissä Petserin pappisseminaarissa. Hän solmi avioliiton ja hänet vihittiin papiksi vuonna 1936. Hänet pidätettiin heinäkuussa 1941 ja häntä syytettiin neuvostovastaisesta asenteesta. Kuulusteluissa hän sanoi tietävänsä, että kommunistinen puolue vastustaa uskontoa, mutta kielsi koskaan yllyttäneensä taisteluun sitä vastaan. Hän sanoi vain opettaneensa hengellistä laumaansa rakastamaan Jumalaa. Isä Arteemi kuoli vankilassa 30 vuoden ikäisenä vuonna 1944.

Pappi Nikolai Leisman oli kanttorin poika. Hän opiskeli Riian hengellisessä koulussa ja Kazanin pappisseminaarissa. Hän osallistui Viron vapaussotaan (1919). Vuonna 1933 hänet vihittiin papiksi Tallinnassa Kristuksen kirkastumisen kirkossa. Isä Nikolai pidätettiin kesäkuussa 1941. Häntä syytettiin osallistumisesta Viron vapaussotaan sekä neuvostovastaisesta kiihotuksesta pappina. Joku paikallisista asukkaista oli tehnyt hänestä väärän ilmiannon. Nikolai tuomittiin ensin kuolemaan, mutta tuomio muutettiin 10 vuoden vankeudeksi. Hän kuoli vankileirillä Sverdlovskin alueella Siperiassa 41 vuoden ikäisenä vuonna 1943. Kuolinsyy ei ole tiedossa.

Myös isä Nikolain vaimo Marta Leisman pidätettiin ja määrättiin karkotettavaksi. Neuvostovalta piti pappien perheitä Virossa ”sosiaalisesti vaarallisena elementtinä”. Sääntönä oli, että miehet tuomittiin vankileireille ja naiset ja lapset kyyditettiin Siperiaan. Vuonna 1941 kyyditetyistä ja karkotetuista vain harvat selvisivät hengissä. Useimmat kuolivat karkotuspaikassaan kärsimyksiin ja nöyryytyksiin. Marta Leisman kuoli Tomskin alueella keväällä 1943.

Diakoni Vassili Astanin oli kotoisin Gdovin piirikunnasta. Venäjän sisällissodan aikana hän palveli valkoarmeijan joukoissa. Vuonna 1919 hän asettui Viroon ja työskenteli kauppiaana. Kerran hän kävi salaa Venäjällä tapaamassa sairasta isäänsä. Venäjän tiedustelupalvelu käytti tätä episodia myöhemmin hyväkseen syyttäen häntä vakoilusta.

Vassili oli oikeudenmukainen ja huolehtivainen ihminen. Ostaessaan marjoja köyhiltä hän maksoi enemmän kuin pyydettiin. Koskaan hän ei vaatinut antamiensa lainojen takaisin maksua. Hän antoi lahjoituksia seurakunnille, myös luterilaiselle seurakunnalle ja maallisille järjestöille ja oli Tapan seurakunnan aktiivinen jäsen. Avioliiton solmittuaan Vassili vihittiin diakoniksi vuonna 1938. Kahden vuoden kuluttua hänet pidätettiin. Vankilassa hän sairastui. Häntä nöyryytettiin ruumiillisesti ja henkisesti. Lopulta Vassili tuomittiin kuolemaan ja teloitettiin ampumalla 6.6.1941. Hänen hautapaikkansa ei ole tiedossa.

Diakoni Peeter Kozlov oli lähtöisin talonpoikaisperheestä Moskovan alueelta. Hän palveli varusmestarina Venäjän keisarillisessa armeijassa ja myöhemmin valkoarmeijassa. Vuonna 1922 hän asettui asumaan Viroon ja työskenteli tehtaan toimistossa. Hän ei ollut naimisissa. Hänet vihittiin diakoniksi Narvassa vuonna 1939. Diakoni Peeter pidätettiin huhtikuussa 1941 ja häntä syytettiin kuulumisesta vastavallankumoukselliseen ryhmään. Hän kuoli seuraavana vuonna Siperiassa Solikamskin vankileirillä 56 vuoden ikäisenä.

Joann Lagovski oli papin poika Kostromasta Venäjältä. Hän valmistui teologian maisteriksi Kiovan hengellisestä akatemiasta. Venäjän sisällissodan aikana Joann emigroitui länteen ja toimi luennoitsijana Pyhän Sergein teologisessa instituutissa Pariisissa. Hän oli yksi Venäläisen kristillisen opiskelijaliiton johtajista ja sen lehden toimittaja. Vuonna 1933 Joann muutti perheineen Viroon. Hän johti Venäläisen kristillisen opiskelijaliiton Viron osastoa, kirjoitti artikkeleita ja piti luentoja hengellisistä aiheista. Hän oli jäsenenä Kirkon hallintotehtävissä ja toimi lukijana Tarton kirkossa.

Joann Lagovski pidätettiin elokuussa 1940 yhdessä Venäläisen kristillisen opiskelijaliiton Viron osaston jäsenten kanssa. Heidän kaikkien todettiin syyllistyneen neuvostovastaiseen toimintaan sekä vangittujen ja Venäjälle kyyditettyjen auttamiseen. Joann tuomittiin kuolemaan, häntä kidutettiin, nöyryytettiin ja lopulta 3.7.1941 hänet ammuttiin.

Theodor Pettai oli kotoisin Vōrumaalta. Hän opiskeli Riian pappisseminaarissa, meni naimisiin ja sai kolme lasta. Vanhempiensa kuoltua hän huolehti myös nuorempien sisarustensa kasvattamisesta. Bolševikit pidättivät Theodorin jo vuonna 1919 ja tuomitsivat kuolemaan, mutta Viron armeijassa palvelleet suomalaiset vapaaehtoiset vapauttivat hänet.

Viron itsenäistyttyä Theodor toimi opettajana sekä kuoronjohtajana paikallisessa kirkossa. Hän osallistui aktiivisesti yhteiskunnalliseen elämään: hän perusti paikallisen kirjaston ja kuului Viron suojeluskuntaan ja muihin järjestöihin. Hän oli tunnettu ystävällisyydestään ja nautti paikallisten asukkaiden kunnioitusta. Theodor pidätettiin kesäkuussa 1941. Hänen perheensä kyyditettiin Siperiaan, jossa hänen vaimonsa kuoli. Theodoria syytettiin neuvostovastaisesta kiihotuksesta ja hänet tuomittiin kuolemaan. Hänet teloitettiin ampumalla todennäköisesti vuonna 1942.

Theodorin vaimo Anna Pettai oli kotoisin Mōnistesta. Hän oli alkujaan luterilainen mutta liittyi ortodoksiseen kirkkoon ennen kuin hänet vihittiin Theodorin kanssa. Hän oli aktiivisesti mukana suojeluskunnan naisosaston toiminnassa. Theodorin pidätyksen jälkeen Anna kyyditettiin 17- ja 9-vuotiaiden tyttäriensä kanssa Siperiaan. Tiedon puute Theodorin kohtalosta oli perheelle tuskallista. Paikallisessa kolhoosissa heille määrättiin vero, jota he eivät pystyneet maksamaan, koska heistä kolmesta vain vanhin tytär Helvi oli työkykyinen. Silloin heiltä takavarikoitiin kaikki, mitä he omistivat, enimmät vaatteet mukaan lukien. Ajoittain he söivät jopa ruohoa säilyäkseen hengissä. Käsityötaito auttoi heitä jonkin verran. Koettelemukset mursivat Annan terveyden, ja hän kuoli 58-vuotiaana helmikuussa 1948. Kuolinvuoteellaan hän pyysi anteeksi läheisiltään ja antoi itse anteeksi.

Ekumeeninen patriarkaatti kanonisoi Viron uusmarttyyrit vuonna 2012. Heidän muistoaan vietetään 14. kesäkuuta, joka on Virossa vuoden 1941 suurkyyditysten muistopäivä.