Vanhurskas Juliana Lazarevolainen

Pyhän Julianan isä toimi tsaarin hovissa varastonhoitajana 1500-luvun alkupuolella. Hän oli hurskas ja armelias mies ja kuului varakkaaseen aatelissukuun. Juliana jäi kuitenkin kuusivuotiaana orvoksi ja varttui isoäitinsä ja tätinsä hoivissa. Jo lapsena hän oli nöyrä ja lempeä ja rukoili mielellään. Joskus häntä pilkattiin, kun hän pysytteli sivussa meluisista leikeistä ja huvituksista ja vetäytyi mieluummin paastoamaan ja rukoilemaan. Hän oli myös hyvin ahkera ja rakasti lähimmäisiään.

Kuusitoistavuotiaana Juliana annettiin vaimoksi rikkaalle muromilaiselle aatelismiehelle Georgi Osorjinille. He asettuivat asumaan Georgin sukutilalle Lazarevon kylään muutaman kilometrin päähän Muromista. Hiljaisella ja ystävällisellä käytöksellään Juliana voitti pian appivanhempiensa luottamuksen ja koko perhe alkoi arvostaa häntä. Kodin- ja taloudenhoito ei kuitenkaan täyttänyt kokonaan Julianan sielua. Aamuin ja illoin hän rukoili hartaasti tehden satoja maahankumarruksia ja opetti miehensäkin tekemään samoin. Kun Georgi kutsuttiin tsaarin palvelukseen kaukaisiin kaupunkeihin, Juliana vietti yöt rukoillen ja tehden käsitöitä, jotka hän sitten myi ja antoi rahat köyhille. Tämän hän teki salaa erään palvelustyttönsä välityksellä. Näin hän piti äidillisesti huolta useista perheistä.

Omassa kodissaan Juliana oli aina valmis palvelemaan toisia ja pyrki kaikin tavoin säilyttämään talossa rauhan, hiljaisuuden ja Jumalan armon. Jos hänellä oli vaikeuksia palvelusväen kanssa, hän turvautui rukoukseen. Kerran rukouksen aikana pahat henget alkoivat ahdistella häntä vaatien häntä lopettamaan kilvoittelunsa. Juliana huusi avuksi Jumalanäitiä ja pyhää Nikolaosta, jolloin pyhä Nikolaos ilmestyi karkottaen pahat henget ja vahvisti näin Julianan uskoa entisestään.

Kun maahan tuli nälänhätä, Julianan myötätunnolla kärsiviä kohtaan ei ollut mitään rajoja. Hän otti itselleen ylimääräisiä ruoka-annoksia ja jakoi ne salaa nälkäänäkeville. Hänen paastoamisestaan huolta kantanut kotiväki sen sijaan oli ihmeissään ja iloitsi siitä, että hän oli viimeinkin alkanut syödä kunnolla. Juliana selitti, että lasten syntymän jälkeen hänen ruokahalunsa oli kasvanut niin että hänen teki mieli syödä öisinkin. Ilahtunut anoppi antoi hänelle entistä suurempia annoksia arvaamatta, että Juliana jakoi kaiken köyhille.

Kun Julianan kaksi poikaa kuoli peräjälkeen, hän pyysi miestään päästämään hänet luostariin. Tämä kieltäytyi muistuttaen, että Julianan velvollisuus oli äitinä huolehtia nuoremmista lapsista, mutta antoi hänelle luvan elää luostarielämää maailmassa. Siitä lähtien puolisot elivät keskenään kuin veli ja sisar. Toisten mentyä nukkumaan Juliana nousi omalta makuusijaltaan uuninpankolta, jossa hän nukkui vähän alkuyöstä halkojen päällä, ja vietti yön rukoillen. Aamulla hän meni kirkkoon varhaiseen liturgiaan ja sieltä palattuaan ryhtyi tekemään kotitöitä.

Kymmenen vuoden kuluttua Julianan mies kuoli. Tämän jälkeen Juliana omistautui kokonaan palvelemaan Jumalaa ja lähimmäisiään. Hän eli leskenä yhdeksän vuotta ja jakoi tuona aikana pois kaiken omaisuutensa. Talvella hän pyysi lapsiltaan rahaa muka hankkiakseen itselleen lämpimiä vaatteita, mutta antoikin rahat köyhille ja veti itse paljaisiin jalkoihinsa kuluneet saappaat.

1600-luvun alussa Venäjää kohtasi uusi hirvittävä nälänhätä. Jotkut söivät nälkäänsä jopa ihmislihaa. Ruoka loppui myös Julianan perheeltä. Hän myi kaiken jäljellä olevan omaisuuden vaatteita ja astioita myöten hankkiakseen leipää ja vapautti palveluskuntansa, mutta teki kaikkensa ruokkiakseen ne, jotka halusivat pysyä hänen kanssaan. Leivän loputtua hän antoi tehdä yrteistä ja puunkuoresta pettuleipää, josta hänen rukoustensa avulla tuli niin maukasta ja ravitsevaa, että kerjäläiset tulivat joukoittain hakemaan sitä. ”Joskus saamme jostakin talosta oikeata leipääkin, mutta sekään ei ole niin maukasta kuin tämä Juliana-lesken leipä”, he sanoivat. Kaikkien koettelemustensa aikana Juliana ei koskaan valittanut eikä lannistunut, vaan pysyi aina iloisena ja hyväntuulisena.

Joulukuun lopussa vuonna 1603 Juliana sairastui. Viikon kuluttua tammikuun 2. päivänä hän osallistui kotonaan pyhään ehtoolliseen. Ennen kuolemaansa hän sanoi omaisilleen: ”Nuorena kaipasin kovasti enkelielämää, mutta se ei syntieni tähden tullut osakseni. Mutta kunnia Jumalalle kaikesta.” Kun hän oli antanut sielunsa Jumalan käsiin, hänen päänsä ympärille muodostui kultainen sädekehä aivan kuin pyhien ikoneissa.

Julianan lapset ja omaiset rakennuttivat hänen haudalleen pienen kirkon. Kymmenen vuoden kuluttua Julianan haudan viereen valmistettiin hautapaikkaa hänen pojalleen Georgille. Samalla löydettiin Julianan arkku ja siitä maatumattomat pyhäinjäännökset. Arkku oli täynnä tuoksuvaa mirhaa. Ihmiset, jotka voitelivat mirhalla itseään, paranivat monista taudeistaan. Kun mirha oli käytetty loppuun, uskovat alkoivat ottaa haudalta hiekkaa, hieroivat sillä itseään ja saivat apua uskonsa mukaan.

2
1