Vanhurskas Joona Odessalainen

Pyhä Joona Atamanski syntyi diakonin perheeseen Odessassa vuonna 1855. Hän jäi varhain orvoksi. Vanhempiensa kuoleman jälkeen hän vietti kokonaisia päiviä hautausmaalla punoen seppeleitä heidän haudalleen. Hänen setänsä otti hänet huostaansa, mutta hän ei lakannut ikävöimästä vanhempiaan.

Koulun käytyään Joona meni pappisseminaariin, jossa hän tuli tunnetuksi hurskaudestaan. Hän rukoili niin paljon kuin jaksoi ja joskus jopa nukahti kesken rukouksen. Kerran hän torkahti palava tuohus kädessään ja sai palovammoja vaatteiden sytyttyä tuleen. Hänellä oli kaunis ääni ja hän lauloi kirkkokuorossa.

Seminaarin jälkeen Joona solmi avioliiton Anastasia-nimisen neidon kanssa. Heille syntyi vuosien saatossa kahdeksan lasta. 29-vuotiaana Joona vihittiin diakoniksi ja parin vuoden kuluttua papiksi. Pappisvihkimyksen toimittanut arkkipiispa Nikanor sanoi tuntevansa, että Joonan päällä oli erityinen armo. ”Hänen sielunsa palaa pyhällä liekillä”, piispa totesi.

Joona nimitettiin sisälähetystyöntekijäksi kylään, jossa oli paljon evankelis-pietistisiä lahkolaisia (ns. stundisteja). Kahdeksan vuoden työn tuloksena lähes kaikki lahkolaiset palasivat ortodoksisen kirkon helmaan.

Vuodesta 1897 lähtien Joona palveli Odessassa Jumalansynnyttäjän kuolonuneen nukkumisen kirkossa. Uskovat kokoontuivat sankoin joukoin hänen toimittamiinsa liturgioihin. Syvä usko huokui hänen rukouksestaan ja hän keskusteli Jumalan kanssa kuin entisaikojen pyhät isät. Tapaaminen isä Joonan kanssa synnytti monien sielussa hengellisen innostuksen tunteen. Hän oli todellinen isä seurakuntalaisilleen. Hänen ovensa oli aina auki vaikeuksissa oleville ja hän osasi sanoa kaikille lohdutuksen sanan. Muistaen oman lapsuutensa hän osoitti erityistä myötätuntoa orvoille. Kotona hän rukoili jatkuvasti, mutta keskiyöllä hänen rukouksensa oli voimakkainta. Myrskyn aikana hän oli aina kirkossa rukoilemassa merellä olevien puolesta.

Vuonna 1901 isä Joona nimitettiin Pyhän Nikolaoksen satamakirkon kirkkoherraksi. Hän joutui palvelemaan pappina monien Venäjää koetelleiden mullistusten aikaan. Näitä olivat sota Japania vastaan vuonna 1905, panssarilaiva Potemkinin kapina, lokakuun vallankumous vuonna 1917, sitä seurannut sisällissota ja nälänhätä sekä neuvostovallan kirkkoon kohdistama vaino ja kirkon hajaannus. Tuona aikana isä Joona loisti ihmeidentekijänä, jonka rukoukset paransivat erityisesti riivattuja. Kun riivaajahenget joutuivat pakenemaan ihmisistä, joita ne olivat pitäneet vallassaan, ne kostivat tappionsa isä Joonan perheelle. Heidän talossaan syttyi selittämättömiä tulipaloja, lapsilla oli vaikeuksia, heidät erotettiin koulusta ja heillä oli onnettomia avioliittoja.

Suuren paaston isä Joona vietti lähes kokonaan kirkossa eikä käynyt edes kotonaan. Kirkko oli jatkuvasti auki; sen ovia ei suljettu yölläkään. Joonalla oli alttarin vieressä huone, jonne hän toisinaan vetäytyi. Siellä oli suuri koko seinän peittävä pyhittäjä Serafim Sarovilaisen ikoni. Tuota pyhää hän kunnioitti kovasti. Joona myös paastosi äärimmäisen ankarasti. Suuressa paastossa hän söi tuskin mitään, mutta osallistui usein ehtoolliseen. Rippilapsiaan hän kehotti tekemään samoin.

Isä Joonan ja pyhän Johannes Kronstadtilaisen (20.12.) välillä vallitsi molemminpuolinen rakkaus ja kunnioitus. Kun pyhän Johanneksen luo tuli ihmisiä etelästä, hän saattoi sanoa heille: ”Miksi näette vaivaa tullaksenne luokseni? Teillähän on siellä oma johannes kronstadtilaisenne – isä Joona.” Kerran hän lähetti Joonalle lahjaksi kauniin valkoisen jumalanpalveluspuvun, josta tämä piti kovasti.

Vallankumouksen jälkeen Joona jatkoi papintyötään Pyhän Nikolaoksen kirkossa. Hän kehotti seurakuntalaisiaan olemaan antamatta periksi ajan hengelle, säilyttämään uskon Jumalaan ja pysymään ortodoksisen kirkon uskollisina lapsina. Herra antoi hänen rukoustensa kautta tapahtua ihmeitä uskovien vahvistukseksi ja jumalankieltäjien häpeäksi. Eräs maalaisnainen toi kaksivuotiaan sokeana syntyneen poikansa Odessaan kuuluisan silmälääkäri Filatovin klinikalle. Tutkittuaan pojan Filatov selitti äidille, ettei lääketiede voinut auttaa lasta. Silloin äiti pyysi apua isä Joonalta. Tämä seisoi rukouksessa yhdeksän yötä, toimitti rukouspalveluksia ja akatistoksia, ja yhdeksäntenä päivänä lapsi sai näkönsä. Asiasta nousi kaupungissa suuri kohu. Professori Filatov oli hämmästyksen lyömä. Neuvostovalta järjesti tutkinnan ja oikeudenkäynnin, jossa isä Joonaa syytettiin petoksesta. Asiassa kuultiin myös Filatovia, joka vain totesi, että oli tapahtunut ihme. Oikeudenkäynti päättyi ilman, että ketään tuomittiin. Uskoa ei saatu nujerretuksi, vaan päinvastoin, se vahvistui. Kun Joonan rukousten kautta tapahtui toinenkin sokean lapsen parantuminen, professori Filatov alkoi käydä hänen luonaan ja pian hänestä tuli isä Joonan rippilapsi.

Vähän ennen kirkon rivejä hajottavan uudistusmielisen ja Ukrainan kirkolle täyttä itsenäisyyttä (autokefaliaa) tavoittelevan liikkeen syntyä Joona näki alttarissa näyn: Papit repivät edellään kävelevän Kristuksen viittaa. Herran vierellä kulki pyhittäjä Serafim Sarovilainen, joka itki, mutta Herra lohdutti pyhittäjää sanoen: ”Älä itke, he tulevat katumaan.”

Uudistusmieliset aiheuttivat Joonalle monenlaista harmia. Hänen kotonaan tehtiin kotietsintöjä ja hänet kutsuttiin kuulusteltavaksi. Painostuksesta huolimatta hän pysyi uskollisena patriarkka Tiihonin johtamalle viralliselle kirkolle. Hän säilytti kaikissa tilanteissa rauhallisuutensa ja suhtautui lempeästi vihamiehiinsä. Tämä sai monet uudistusmielisten riveihin liittyneet papit katumaan ratkaisuaan ja he tulivat pyytämään isä Joonalta anteeksi. Joona kehotti heitä ensin pyytämään anteeksi kansalta, jota he olivat johtaneet harhaan. Vasta sitten hän liitti heidät takaisin virallisen kirkon yhteyteen.

Vuonna 1921 neuvostovalta pani toimeen mittavan kirkon kalleuksien takavarikoinnin käyttäen tekosyynä nälkää näkevien auttamista. Tarkoituksena oli riistää kirkolta ehtoollisastiat ja lamaannuttaa sen toiminta. Myös Pyhän Nikolaoksen kirkosta vietiin valtaosa jumalanpalvelusesineistöä. Samalla isä Joona pidätettiin. Häntä puolustamaan kokoontui kuitenkin niin suuri joukko työläisiä ja talonpoikia ja nousi sellainen meteli, että viranomaisten oli pakko vapauttaa hänet.

Isä Joona kuoli tuskalliseen virtsamyrkytykseen toukokuun 17. (30.) päivänä vuonna 1924. Hänen hautajaisistaan muodostui valtaisa kansantapahtuma, johon kokoontui koko uskova Odessa. Hänen omasta toivomuksestaan häntä ei haudattu kirkkoon, jonka tuhoamisen hän oli nähnyt ennalta, vaan hautausmaalle vanhempiensa viereen. Hänen haudastaan tuli uskovien kokoontumispaikka, jossa tapahtui paljon ihmeitä. Pyhä Joona Odessalainen kanonisoitiin vuonna 1996.