Vanhurskas Aleksi Bortsurmanilainen

Pyhä Aleksi Gneušev palveli koko elämänsä pappina Bortsurmanin kylässä nykyisen Nižni Novgordin alueella. Hän syntyi papinperheeseen vuonna 1762. Hän kävi pappisseminaarin ja meni naimisiin, minkä jälkeen hänet 22-vuotiaana vihittiin diakoniksi Bortsurmanin Jumalanäidin kuolonuneen nukkumisen kyläkirkkoon. Kolmetoista vuotta myöhemmin hänet vihittiin kirkon papiksi.

Eräänä yönä isä Aleksia pyydettiin naapurikylään viemään ehtoollista kuolevalle. Hän harmistui, että häntä tultiin häiritsemään keskellä yötä, ajoi asiaa toimittamaan tulleen miehen pois ja kävi uudelleen nukkumaan. Jonkin ajan kuluttua omatunto alkoi kuitenkin vaivata häntä ja hän lähti matkaan. Astuessaan taloon hän näki, että talonpoika oli jo kuollut ja että vainajan vieressä seisoi enkeli ehtoollismalja kädessään. Näystä hämmästyneenä Aleksi lankesi maahan polvilleen ja rukoili koko yön. Aamulla hän palasi kotiin muuttuneena miehenä.

Tuosta päivästä lähtien pyhä Aleksi omistautui Jumalan ja ihmisten palvelemiselle. Hän alkoi toimittaa liturgian joka päivä, jos se vain oli mahdollista, ja noudatti voimiensa mukaan luostarirukoussääntöä. Keskiyöllä hän nousi lukemaan puoliyöpalveluksen, 12 psalmia, päivän pyhän elämäkerran ja päivän tekstin kirkkoisien opetuspuhekokoelmasta. Aamulla olivat vuorossa aamurukoukset ja hetket sekä akatistos pyhittäjä Sergei Radonežilaiselle, suurmarttyyri Barbaralle tai pyhälle Mitrofan Voronežilaiselle. Päivällä hän luki neljä katismaa psalttarista ja illalla kanonin ja akatistoksen Vapahtajalle sekä kanonin suojelusenkelille ja iltarukoukset. Hän teki päivittäin jopa 1500 kumarrusta lausuen Jeesuksen rukousta. Jumalanpalveluksilta ja rukoussäännöltä vapaaksi jäävänä aikana hän otti vastaan ihmisiä ja auttoi salaa köyhiä. Hän opetti luokseen tulevia sellaisella nöyryydellä ja rakkaudella, että taivutti ihmisten sydämet väkisinkin puoleensa. Vain noituutta harjoittaviin hän suhtautui ankarasti eikä päästänyt heitä luokseen, jos he eivät ensin sanoutuneet irti pimeisiin voimiin liittyvistä puuhistaan. Myös noitien ja tietäjien apuun turvautuvia hän ojensi ankarasti.

Jumala palkitsi vanhurskaan Aleksin hyvän kilvoituksen suomalla hänelle parantamisen ja selvänäkemisen armolahjat. Hän sai osakseen myös monia jumalallisia ilmestyksiä. Kerran liturgian aikana hän kuuli paratiisillista laulua ja näki itsensä Herran, joka käski hänen kaitsea Kristuksen laumaa. Vanhurskas Aleksi kirjoitti muistiin kokemansa Vapahtajan, Jumalanäidin ja pyhien ilmestykset. Muutamista hän kertoi Arzamasin luostarin igumenia Marialle, jota hän kunnioitti.

Yhdeksän vuotta ennen kuolemaansa vanhurskas Aleksi siirtyi vanhuudenlepoon. Silti hän toimitti yhä liturgian entiseen tapaansa melkein joka päivä. Viimeiset vuodet hän asui talonsa yhteydessä olevassa pienessä keljassa. Jätettyään kaikki maalliset huolet hän antautui askeettiseen rukouskilvoitukseen. Hän piti jouhipaitaa, nukkui kovalla alustalla pelkän huovan päällä ja söi vain kerran päivässä eikä koskaan lihaa. Tieto hänestä esirukoilijana ja ihmeidentekijänä kantautui kauas. Kun pyhittäjä Serafim Sarovilaisen luo tuli ihmisiä vanhurskaan Aleksin asuinseudulta, hän käännytti heidät takaisin sanoen, että heillä oli oma esirukoilijansa. “Hän rukouksineen on kuin palava kynttilä Jumalan valtaistuimen edessä. Vaikka tuo uurastaja ei ole tehnyt munkkilupauksia, hän ylittää monet munkit. Tähden tavoin hän loistaa kristinuskon taivaalla”, pyhittäjä Serafim sanoi.

Pyhä Aleksi Bortsurmanilainen teki paljon ihmeitä. Hän herätti rukouksellaan kuolleen pojan ja paransi kuusivuotiaan Tatjanan, joka ei ollut koskaan pystynyt kävelemään. Eräs kauppias, joka vapautui häntä piinanneista riivaajista pyhän Aleksin rukousten avulla, rakennutti Bortsurmanin kirkkoon harkkorautalattian.

Vuoden 1848 alussa pyhä Aleksi alkoi silminnähden heikentyä eikä enää kyennyt toimittamaan jumalanpalveluksia. Hänen pyynnöstään omaiset veivät hänet kirkkoon palveluksiin. Heikkenemisestään huolimatta hän piti suurena syntinä kieltäytyä auttamasta ihmisiä ja täytti viimeisillä voimillaan kaikkien pyynnöt. Kuolinpäivänään 21. huhtikuuta 1848 hän istui avoimen ikkunan ääressä siunaten kansaa, joka oli kauniina kevätpäivänä kokoontunut nähdäkseen hänet vielä kerran. Näin hän päätti maallisen vaelluksensa.

Pyhä Aleksi haudattiin Bortsurmanin kyläkirkon alttaripäätyyn. Ennen kuolemaansa hän oli vakuuttanut kaikille, ettei hän unohtaisi niitä, jotka tulisivat muistelemaan häntä. Lähikylien asukkaat kunnioittivat hänen hautaansa. Sunnuntaisin ja juhlapäivinä haudalla toimitettiin panihidoja ja monet sairaat paranivat vaivoistaan. Tapana oli myös ottaa haudalta hiekkaa ja nauttia se veden kanssa vaikean sairauden kohdatessa. Lokakuussa vuonna 1913 Bortsurmaniin saapui Nižni Novgorodin hengellisen konsistorin lähettämä komissio, jonka tehtävänä oli tutkia sekä suulliset että painetut kertomukset Aleksi Bortsurmanilaiseen liittyvistä ihmeistä. Ihmeet vahvistettiin tosiksi, mutta vallankumous esti kanonisoinnin. Neuvostoaikana viranomaiset yrittivät moneen kertaan hävittää haudan, mutta kansan kilvoittelijaa kohtaan osoittama kunnioitus ja paikalla tapahtuneet eittämättömät ihmeet estivät aikeet. Venäjän kirkko kanonisoi vanhurskaan Aleksi Bortsurmanilaisen vuonna 2000.