Uusmarttyyri Sakarias Patralainen

Pyhä Sakarias eli 1700-luvun loppupuolella turkkurina Vanhassa Patrassa Peloponnesoksella. Tuntemattomasta syystä hän oli kotiseudullaan Artan alueella kieltänyt kristinuskon ja omaksunut islamin. Hän oli kuitenkin säilyttänyt kirjan nimeltä Syntisten pelastus, joka oli turkkilaisvallan aikana hyvin suosittu hartauskirja kreikkalaisten kristittyjen keskuudessa. Hän luki sitä salaa kyyneleet silmissä ja rukoili, että Kristus osoittaisi hänelle tien katumukseen.

Lopulta Sakarias ei enää kestänyt omantuntonsa soimauksia vaan meni salaa yöllä erään arvostetun rippi-isän luo ja kertoi tälle halunsa palata kristityksi. Rippi-isä kehotti varovaisuuteen ja käski hänen sulkea turkisliikkeensä ja paastota ja rukoilla 40 päivää. Hän itse tekisi samoin ja sitten he keskustelisivat asiasta uudelleen. Mutta jo 20 päivän kuluttua Sakariaksen sydämeen oli syttynyt sellainen liekki, että hän ei kestänyt enää vaan tahtoi kiirehtiä marttyyrikilvoitukseen. Rippi-isä neuvoi häntä vain yksinkertaisesti ilmoittamaan, että hän haluaa palata takaisin kristinuskoon, ja olemaan pilkkaamatta islamia. Kun Sakarias oli ensin tunnustanut perusteellisesti koko elämänsä aikana tekemänsä synnit, rippi-isä otti hänet mirhalla voitelun sakramentin kautta takaisin kirkon yhteyteen ja antoi hänelle pyhän ehtoollisen.

Heti tämän jälkeen Sakarias kiiruhti kaupungin tuomarin luo, joka oli hänen asiakkaansa, ja ilmoitti kohteliaasti aikeistaan palata kristinuskoon. Tuomari arveli ensin, että hän oli mennyt sekaisin tai oli juovuksissa. Nähdessään Sakariaksen kuitenkin olevan tosissaan hän luovutti tämän kaupunginpäällikölle. Tämän päätöksestä hänet pantiin vankilaan, jossa häntä hakattiin kepeillä ja kivillä vankilan pihalla kolme kertaa päivässä. Tarkoitus oli saada hänet kuolemaan ilman verenvuodatusta, ettei kristityille jäisi marttyyrin veren punaamaa maata pyhäinjäännökseksi. Lyöntien aikana Sakarias toisteli Jeesuksen rukousta ja, kun kipu kävi oikein kovaksi, hän vain suuntasi sisäisen katseensa kohti taivasta.

Eräänä iltana vanginvartija sai määräyksen huolehtia siitä, että Sakarias kuolisi yön aikana, jottei kaupunginjohtajan sotilaiden tarvitsisi enää jatkaa hänen kiduttamistaan. Vartija levitti hänen jalkansa ääriasentoon jalkapuussa ja kiristi puita niin, että luut katkesivat. Silloin Sakarias huudahti: ”Herra, Sinun käsiisi minä annan henkeni” ja kuoli. Vankila täyttyi hyvästä tuoksusta. Tämä sai vanginvartijan häpeämään julmuuttaan. Hän lähti kaupungista mitään ilmoittamatta toiseen paikkaan.

Aamulla kaksi sotilasta heittivät Sakariaksen ruumiin erääseen kuivaan kaivoon. Seuraavana yönä kristityt, jotka iloitsivat kuultuaan Sakariaksen kestäneen kilvoituksensa loppuun asti, näkivät kaivon yläpuolella valon ja riensivät sen luo kunnioittamaan marttyyria. Tämän jälkeen turkkilaiset täyttivät kaivon heinillä ja maalla. Pyhän Sakariaksen marttyyrikuolema tapahtui vuonna 1782.