Uusmarttyyri Onufrios (Manasse)

Pyhä Onufrios, maallikkonimeltään Matteus, syntyi vuonna 1785 Bulgariassa Turnovon kaupungin lähellä. Hän sai hyvän kristillisen kasvatuksen. Kun hän oli kahdeksanvuotias, hänen vanhempansa läimäyttivät häntä huonon käytöksen takia. Kostaakseen vanhemmilleen poika alkoi kiukustuneena heidän turkkilaisten naapureidensa läsnä ollessa huutaa, että hän haluaa olla muslimi. Naapurit innostuivat tästä, mutta vanhemmat kiidättivät pojan pois ja tämä itsekin unohti pian asian.

Matteuksesta kasvoi hurskas kristitty, ja vartuttuaan hän päätti mennä munkiksi Athoksen Pyhälle vuorelle. Siellä hän asettui serbialaiseen Hilandarin luostariin, jossa hänet koevuosien jälkeen vihittiin munkiksi ja pian sen jälkeen diakoniksi. Uudeksi nimekseen hän sai Manasse.

Munkkidiakoni Manasse oli innokas kilvoittelija. Hän rukoili ja paastosi paljon edistyen hyveissä ja nöyryydessä. Tutkiskellessaan tarkkaan elämäänsä hän muisti lapsuutensa tapahtuman, joka alkoi vaivata häntä. Omatunto ei jättänyt häntä rauhaan ja hänessä syntyi toive antaa elämänsä uhrina Herralle hyvittääkseen kieltämisensä konkreettisesti. Mitä suuremmaksi hänen rakkautensa Jumalaan kasvoi, sitä palavammin hän alkoi toivoa marttyyrikuolemaa.

Kertomatta asiasta kenellekään Manasse meni Pyhän Johannes Kastajan skiittaan, jossa eli tunnettu kilvoittelija ja kokenut rippi-isä Nikeforos. Hän oli hiljattain valmistanut marttyyrikilvoitukseen pyhät uusmarttyyrit Euthymioksen (22.3.), Ignatioksen (8.10.) ja Akakioksen (1.5.), jotka kaikki olivat jossain elämänsä vaiheessa kieltäneet Kristuksen. Isä Nikeforos antoi Manasselle keljan, jossa tämä eli eristäytyneenä syöden vain vähän leipää ja tehden 4 000 maahankumarrusta vuorokaudessa. Koko ajan hän rukoili mieli sydämeen laskeutuneena ja vuodatti runsaita kyyneleitä. Tämän valmistusajan jälkeen Nikeforos vihki Manassen, joka oli vapautunut kaikesta maallisesta, suureen skeemaan antaen hänelle nimeksi Onufrios.

Näin vahvistuneena Onufrios lähti kulkemaan kohti marttyyrikilvoitusta. Yhdessä munkki Gregorioksen kanssa, joka oli auttanut ja rohkaissut myös edellä mainittuja uusmarttyyreita, hän purjehti Khioksen saarelle. Siellä hän vietti vielä viikon yksinään rukoillen ja paastoten sekä luki kuvauksia aikaisempien uusmarttyyrien kilvoituksista. Yhtenä yönä hän näki kevyessä unessa, kuinka pyhien esipaimenten ja uusmarttyyrien joukot tulivat hänen luokseen sanoen: ”Kuningas kutsuu sinua!”

Tämä näky innosti Onufriosta ja hän kiitti Kristusta, joka oli tullut kutsumaan häntä. Näky kuitenkin myös synnytti hänessä hienoista ylpeyttä. Seuraavana päivänä hän alkoikin yhtäkkiä tuntea, että armo oli jättänyt hänet, ja häntä alkoi pelottaa. Munkki Gregorios ymmärsi syyn. Hän antoi isä Onufriokselle sellaiset nuhteet, että tämä vaipui itkien hänen jalkoihinsa. Kohta hän kuitenkin sanoi: ”Jumalan kiitos, isä, olen taas kunnossa.” Armo oli palannut nöyrtyneeseen sieluun.

Eräänä perjantain vastaisena iltana – päivä oli valittu Kristuksen kärsimysten muistoksi – Onufrios meni kirkkoon ja rukoili siellä koko yön, että saisi kärsiä kuoleman Herransa kunniaksi ja antaa sielunsa ja ruumiinsa uhriksi Hänelle. Sen jälkeen Gregorios ajoi pois hänen partansa ja hiuksensa ja voiteli hänet ikonien edessä lampukan öljyllä. Aamupalveluksen jälkeen Onufrios suuteli hartaasti kaikkia kirkossa olevia pyhäinjäännöksiä, joista jotkut kuuluivat uusmarttyyreille. Sen jälkeen pappi antoi hänelle pyhää ehtoollista alttarilla säilytetyistä pyhitetyistä ehtoollislahjoista. Lopulta hän pukeutui hänelle varattuun turkkilaisasuun.

Monien vaiheiden jälkeen Onufrios pääsi turkkilaisen tuomarin eteen, kertoi lapsuutensa tapahtuman ja sanoi tahtovansa katua. Varmemmaksi vakuudeksi hän heitti vihreän turkkilaispäähineensä lattialle ja polki sen jalkoihinsa. Läsnä olevat muslimit järkyttyivät. Profeetan väriä kantava päähine oli heille pyhä. Onufrios vangittiin. Kun hän ei vankilassakaan muuttanut mieltään, hänet päätettiin surmata.

Onufrios vietiin mestauspaikalle ja hän asettui samaan kohtaan, jossa aikaisemmin oli mestattu uusmarttyyri Markos (5.6.). Hänet lyötiin hengiltä kolmella miekaniskulla. Tämä tapahtui perjantaina tammikuun 4. päivänä vuonna 1818. Pyhä marttyyri oli tuolloin 32-vuotias.

Turkkilaiset olivat jo etukäteen määränneet, että kristityt eivät saisi ottaa talteen mitään pyhästä Onufrioksesta muistuttavaa. Hänen verestään kostunut maakin heitettiin yhdessä hänen ruumiinsa kanssa mereen Khioksen kristittyjen suureksi murheeksi. Turkkilaiset jopa pesivät veneen, jolla ruumista oli kuljetettu, ettei kukaan voisi ottaa talteen siihen mahdollisesti roiskunutta marttyyrin verta. Niinpä isä Gregorios joutui tällä kertaa palaamaan takaisin Athokselle ilman uusmarttyyrin kunniakkaita jäännöksiä, jotka jäivät Välimereen sen veden ja koko maailman pyhitykseksi.