Uusmarttyyri Faddei, Tverin arkkipiispa

Marttyyripiispa Faddei (Ivan Vasiljevitš Uspenski) syntyi pappisperheen poikana Nižni Novgorodin läänissä vuonna 1872. Hän opiskeli Moskovan hengellisessä akatemiassa, missä hän haaveili opettajan ammatista eikä siksi halunnut mennä luostariin. ”Ajatus siitä, ettei munkin ole mahdollista pitää tiivistä yhteyttä uskoviin, estää minua vihkiytymästä munkiksi”, hän sanoi. Opiskeluaikanaan hän kävi hengellisiä keskusteluja akatemian rehtorin arkkimandriitta (sittemmin metropoliitta) Antoni Hrapovitskin kanssa ja hakeutui tämän kehotuksesta Getsemanen skiitan vanhus Hermanin hengelliseen ohjaukseen.

Tammikuussa 1895 Johannes Kronstadtilainen (20.12.) vieraili Pyhän Kolminaisuuden lavrassa, jonka yhteydessä hengellinen akatemia toimi. Ivan näki hänet silloin ensimmäisen kerran ja osallistui yhdessä muiden opiskelijoiden kanssa pyhään ehtoolliseen. Pyhä Johannes näki nuoren kilvoittelijan tulevan elämäntien ja lausui hänelle: ”Jos rakastat minua, kaitse minun lampaitani. Kun olit nuori, sinä sidoit itse vyösi ja menit minne tahdoit. Mutta kun tulet vanhaksi, sinä ojennat kätesi ja sinut vyöttää toinen, joka vie sinut minne et tahdo.” (Joh. 21:17-18) Elämänsä ratkaisevina hetkinä Ivan muisteli usein näitä pyhän miehen hänelle lausumia sanoja, jotka toivat hänelle jumalallista lohdutusta vaikeissa koettelemuksissa.

Päätettyään opintonsa akatemiassa Ivan vihkiytyi munkiksi vuonna 1897 ja sai vihkimyksessä nimen Faddei (Taddeus). Pian seuranneen pappisvihkimyksen jälkeen hänet nimitettiin opettajaksi ensin Smolenskin ja sitten Minskin hengelliseen seminaariin. Hän enensi rukous- ja paastokilvoitustaan ja piti opetustyötä pyhänä kuuliaisuustehtävänään. Tämä ei kuitenkaan herättänyt minkäänlaista kunnioitusta eikä arvostusta opettajakollegoissa, jotka pilkkasivat ja herjasivat häntä avoimesti. Seminaarin johtokaan ei pitänyt Faddein innosta, jolla hän tahtomattaankin tuli paljastaneeksi toisten velttouden, ja kiirehti siirtämään hänet toiseen hiippakuntaan, Ufan hengelliseen seminaariin.

Ufassa Faddei opetti kesäisin hiippakunnan uskonnonopettajien täydennyskoulutuskursseilla yleistä uskontodidaktiikkaa ja kirkkoslaavin kieltä sekä laati didaktiikasta tutkielman, josta hänelle myönnettiin teologian tohtorin arvo. Vuonna 1902 hänet siirrettiin Petroskoihin Aunuksen hengellisen seminaarin rehtoriksi. Hän teki kaikkialla oppilaisiin myönteisen vaikutuksen valoisalla ja korkean eettisellä olemuksellaan. Opiskeluajoistaan lähtien hän oli tottunut pitämään päiväkirjaa, jossa hän arvioi puolueettomasti tekojaan ja sisäistä elämäänsä sulkematta silmiään omilta heikkouksiltaan ja hämmentymättä saavuttamastaan menestyksestä. Petroskoissa hän järjesti sunnuntaisin suosittuja uskonnollis-eettisiä luentotilaisuuksia ja arvioi jokaisen luennon jälkeen kriittisesti, missä mielessä se oli onnistunut tai epäonnistunut. Monien todellisten hengenmiesten tavoin hän oli syvällisesti kiinnostunut asuinseutunsa edesmenneistä kilvoittelijoista. Karjalassa asuessaan hän korjasi ja julkaisi käsikirjoituksen autuaan Faddei Petroskoilaisen elämästä.

Faddein monivuotinen kilvoittelu sielunsa puhdistamiseksi ja työ kirkon hyväksi johdattivat hänet uuteen, korkeampaan palvelutehtävään. Joulukuussa 1908 hänet vihittiin Volynian Vladimirin apulaispiispaksi. Entiseen tapaansa hän jatkoi askeettista munkin kilvoitustaan, paastosi ja rukoili paljon. Uskoville hän oli nöyryyden, sävyisyyden ja puhtauden esikuva. Hän järjesti nuorille teologisia luentoja ja teki heidän kanssaan pyhiinvaellusmatkoja. Hän myös vieraili laajan hiippakuntansa kaikissa seurakunnissa. Samalla hän toteutti jo maallikkona tuntemaansa opettajankutsumustaan uhraamalla paljon aikaa ja voimia kansan valistamiseen ja opettajien kurssittamiseen.

Vuonna 1916 piispa Faddei siirrettiin Vladikavkazin hiippakuntaan Kaukasiaan sairastuneen piispa Antoninin sijaiseksi. Kaupunkiin saavuttuaan hän meni raskaan matkan jälkeen suoraan kirkkoon toimittamaan liturgian. Sitten hän asettui asumaan sairaan piispa Antoninin taloon. Faddei toi hänelle joka aamu kirkosta prosforan ja pyhää vettä ja keskusteli rauhassa tämän kanssa. Kerran hän sanoi sairaalle: ”Esipaimen, teidän pitäisi toimittaa liturgia ja osallistua ehtoolliseen, niin parantuisitte.” Antonin ei uskonut, mutta pian Faddei nosti hänet itse jalkeille. Aamulla Antonin tuli kirkkoon ja toimitettuaan liturgian hän parani.

Vuoden kuluttua Faddei palasi Volynian hiippakuntaan. Kommunistivallankumous ja sisällissota toivat sinne kaikki miehityksen ja kansalaissodan kauheudet. Arkkipiispa Jevlogi (Georgijevski) pakeni länteen ja Faddeista tuli hiippakunnan esimies. Kaiken sekasorron ja kauheuksien keskellä hänen läsnäolonsa oli kansalle suurena lohtuna.

Bolševikkien saatua Volynian lopullisesti hallintaansa piispa Faddei pidätettiin ja karkotettiin hiippakunnasta. Hän matkusti Moskovaan tapaamaan patriarkka Tiihonia (26.9.), mutta pian hänet pidätettiin uudelleen kirkon kalleuksien takavarikoinnista alkaneessa vainossa. Yhdessä metropoliitta Kirilin (Smirnov, ks. 7.11.) kanssa hänet teljettiin Vladimirin kaupungin vankilaan.

Metropoliitta Kiril on muistellut vankeusaikaa: ”Meidät sijoitettiin suureen selliin yhdessä varkaiden kanssa. Hirvittävät vankilaolot varkaiden ja murhaajien keskellä vaikuttivat minuun masentavasti. Piispa Faddei sitä vastoin oli rauhallinen, hän istui nurkassaan lattialla ajatellen koko ajan jotain ja öisin hän rukoili. Kerran yöllä kaikkien nukkuessa istuin paikallani ikävissäni ja epätoivoisena. Silloin esipaimen tarttui käteeni ja sanoi: ’Meille on koittanut oikea kristillinen aika: sielumme pitää olla täynnä iloa, ei murhetta. Nyt sielumme pitää olla valmis kilvoitukseen ja uhriin. Älä ole allapäin, sillä Kristus on meidän kanssamme.’ Tunsin ikään kuin jonkin tulisen virran kulkevan hänen kädestään omaani. Hetkessä kaikki muuttui sisimmässäni. Unohdin kohtaloni ja tunsin sielussani rauhaa ja iloa. Suutelin kahdesti hänen kättään kiittäen Jumalaa siitä lohdutuksen lahjasta, joka tuolla vanhurskaalla oli.”

Kaikki saamansa paketit piispa Faddei antoi sellin vanhimmalle, joka jakoi ne vankien kesken. Kerran Faddei kuitenkin piilotti pienen osan lähetyksestä tyynynsä alle. Metropoliitta Kiril kysyi, kokosiko hän itselleen varastoa.

         – Ei, en itselleni. Tänään tänne tuodaan kanssaveljemme. Hänelle pitää olla syötävää, jos häntä ei vielä tänään oteta muonavahvuuteen.

Illalla selliin tuotiin piispa Afanasi (Saharov, ks. 15.10.), ja Faddei antoi hänelle syötävää varastostaan.

Vladimirista piispa Faddei karkotettiin Etelä-Siperiaan. Hän eli samassa kylässä metropoliitta Kirilin ja piispa Afanasin kanssa ja tuki monia uskovia sekä hengellisesti että aineellisesti. Karkotusajan päätyttyä kesällä 1923 hän asettui Volokolamskiin.

Syksyllä kaksi pappia tuli keskustelemaan Faddein kanssa muutosta Astrahaniin, jonka piispanistuimelle patriarkka Tiihon oli hänet nimittänyt. He kummastelivat esipaimenen köyhää asuntoa ja vaatetusta, mutta olivat haltioissaan hänen askeettisesta olemuksestaan ja lapsenomaisesta ujoudestaan. Keskustelun päätteeksi he ojensivat hänelle rahakuoren tulevaa matkaa varten. Esipaimen punastui ja hämmentyi. ”Mitä te nyt, en tarvitse rahaa, ei, ei tarvitse antaa, kyllä minä tulen”, hän esteli, ja papeista tuntui kuin he olisivat tehneet jotain hyvin sopimatonta.

Vuoden lopulla Faddei saapui Astrahaniin yksinään ilman saattajia, mukanaan vain pieni kulunut matkalaukku ja eväsnyytti. Asemalta hän meni jalkaisin suoraan kirkkoon toimittamaan liturgian ja siunasi sen jälkeen kirkkokansaa viiteen asti illalla. Hän asettui asumaan vaatimattomaan kahden huoneen asuntoon ja eli todellista köyhyyslupauksen tehneen kilvoittelijan elämää. Ihmisten seurassa hän oli yksinkertainen ja avoin. Hän otti vapaa-aikanaan vastaan vierailijoita ja toimitti aamuin ja illoin kirkkojärjestyksen mukaiset jumalanpalvelukset. Hän ei estänyt ketään tulemasta luokseen, vaan suhtautui kaikkiin tulijoihin rakastavasti tietäen, että elettiin murheen aikaa ja ettei uskovilla ollut muuta lohduttajaa kuin piispansa.

Piispana ollessaan Faddei ei kertaakaan käyttänyt kurinpidollisia rangaistuksia eikä edes moittinut ketään. Mutta hänen eettinen vaikutuksensa uskoviin oli valtava. Häntä kunnioitettiin jo eläessään kuin pyhää, ja hänen valokuvansa oli monien kotien ikoninurkkauksessa ikonien vierellä. Pyhä patriarkka Tiihon kutsui häntä ”kirkon valoksi ja oman aikamme ihmeeksi”.

Marraskuussa 1928 patriarkan viranhoitajan sijainen metropoliitta Sergei (Stragorodski) nimitti Faddein Tverin piispaksi. Tverissä hän asettui asumaan vaatimattomaan taloon pikkukadun varrelle. Iltaisin hän rukoili mielellään talon pienessä puutarhassa, siunasi sitten kaupungin ristinmerkillä kaikkiin ilmansuuntiin ja vetäytyi sisälle. Monet seurakuntalaiset huomasivat, että hänellä oli selvänäkemisen lahja. Hänen myös kerrottiin kantavan kilvoituskahleita. Vuonna 1936 viranomaiset kielsivät Faddeita toimittamasta jumalanpalveluksia, ja Tverin piispaksi nimitettiin arkkipiispa Nikifor. Faddein suosio oli kuitenkin niin varaukseton, että hiippakunnan papisto kääntyi edelleen kaikissa asioissa hänen puoleensa.

Seuraavana vuonna alkoivat laajamittaiset vainot. Piispoja ja pappeja pidätettiin ja vietiin teloitettavaksi. Joulukuussa 1937 pidätettiin myös arkkipiispa Faddei. Häntä vastaan oli saatu valheellisia lausuntoja eräältä papilta, joka ei ollut kestänyt kidutuksia, sekä kanteluja neuvostovallan suosimilta kirkon uudistusmielisiltä papeilta. Sisäasiain kansankomissariaatin joukot eivät kuitenkaan koko yön kestäneessä kotietsinnässä löytäneet mitään arvokasta.

         – Millä te elätte? he kysyivät.

         – Elämme lahjoitusten turvin, vastasi Faddei.

Kuulusteluissa hän käyttäytyi rohkeasti eikä tunnustanut syyllistyneensä vastavallankumoukselliseen toimintaan. Faddei sijoitettiin selliin, jossa oli ennestään rikollisia. Nämä pilkkasivat ja häpäisivät häntä kaikin tavoin. He painoivat piispan seinää vasten ja kiipesivät hänen olkapäilleen ulottuakseen ikkunaan. Piinattuaan häntä he työnsivät hänet makuulaverin alle. Aika ajoin yksi roistoista täytti säilykepurkin käymäläjätteillä ja sysäsi sen laverin alle kehottaen piispaa ottamaan vastaan heidän suitsutuksensa.

Faddei kesti kaiken piinan ja häpäisyn sävyisästi ja nöyrästi. Maatessaan laverin alla lakkaamatta rukoillen hän kantoi maanpäällisen elämänsä viimeisinä päivinä ristiä, jonka nöyryytys ja häpäisy tekivät tavallistakin raskaammaksi. Silloin Jumalanäiti itse nousi puolustamaan häntä. Jumalanäiti ilmestyi rikollisten johtajalle ja sanoi ankarasti: ”Älkää koskeko pyhään mieheen tai muuten kuolette kurjalla tavalla.” Aamulla roisto kertoi unesta tovereilleen, ja kaikki rynnistivät kurkistamaan laverin alle, oliko pyhä vanhus vielä elossa. Laverin alta heille loisti sokaiseva valo. Kiskottuaan Faddein ylös he kaikki pyysivät häneltä anteeksi.

Kymmenen päivän kuluttua pidätyksestä arkkipiispa Faddei tuomittiin ammuttavaksi. Hänet teloitettiin noin kello yhdeltä yöllä joulukuun 31. päivänä (juliaanisen kalenterin mukaan 18.12.) vuonna 1937. Kertoman mukaan hänet hukutettiin käymäläkuoppaan. Kaksi seurakuntalaista, jotka saivat vankilan lääkäriltä tiedon Faddein hautaamisesta, näki miten vanginvartijat laskivat esipaimenen alusvaatteilla verhotun ruumiin matalaan hautaan eräälle hautausmaalle Volgan toiselle puolelle. Seuraavana keväänä naiset kaivoivat haudan auki ja sijoittivat arkkipiispan maalliset jäännökset yksinkertaiseen arkkuun. Haudalle asetettiin risti, johon oli merkitty vainajan nimi, mutta pian viranomaiset tuhosivat senkin.

Lokakuussa 1993 Jumalanäidin Ivironin ikonin juhlapäivänä Tverin hoitamattomalta hautausmaalta löydettiin marttyyripiispa Faddein pyhäinjäännökset, jotka ovat nykyään kunnioitettavina Kristuksen taivaaseenastumisen katedraalissa Tverissä. Venäjän kirkko kanonisoi marttyyripiispa Faddein vuonna 1997.

Pyhiesi rukouksien tähden Herra Jeesus Kristus armahda meitä. Aamen.

18
12