Viidennen yleisen kirkolliskokouksen 165 jumalankantajaisää

Toinen Konstantinopolissa pidetty ja kaiken kaikkiaan viides yleinen kirkolliskokous kokoontui vuonna 553 keisari Justinianos I:n koollekutsumana. Kokoukseen osallistuivat lähinnä itäisen kirkon piispat: latinankielisestä lännestä oli vain kuusi piispaa. Rooman paavi Vigilius oli riitaantunut keisarin kanssa kieltäydyttyään tuomitsemasta tiettyjä keisarin halveksimia antiokialaisen koulukunnan kirjoittajia. Puhetta johti Konstantinopolin patriarkka Eutykhios.

Kokouksen 165 jumalankantajaisää vahvistivat vuoden 451 kirkolliskokouksen ortodoksisuuden ja tuomitsivat useita erilaisia harhaoppiseksi katsottuja näkemyksiä. Tuomion saivat keisari Justinianoksen johdolla ensinnäkin Origeneen ja varsinkin niin sanottujen ”origenistien” erheet, jotka liittyivät sielun ennaltaolemiseen ja aineellisen todellisuuden arvon vähättelyyn. Toisekseen tuomittiin antiokialaisen koulukunnan kirjoittajia, jotka olivat syyllistyneet Kristuksen ihmisyyden ja jumaluuden liialliseen erillään pitämiseen.

Näin pyhät isät korostivat Kristuksen ykseyttä ja vahvistivat, että Jumalan Sana, joka tuli lihaksi, on sama persoona, joka kärsi ristillä ‒ ei niin että Mariaan tullut ikuinen Sana olisi yksi ja ristillä kärsinyt toinen. Jumalan Sanan ja ihmislihan yhteys toteutui hypostaattisesti niin, että ”Kristuksen mysteerissä synteettinen unioni ei ainoastaan suojele yhdistyneitä luontoja sekaantumattomana vaan ei myöskään salli niiden erkaantumista.” Samasta syystä vahvistettiin, että pyhä Jumalansynnyttäjä ainainen neitsyt Maria on koko Kristuksen persoonan synnyttäjä ‒ ei niin, että hän olisi synnyttänyt ihmisen, jonka Jumalan Logos valitsi asuinsijakseen. Vastaavasti Kristusta on palvottava yhtenä persoonana kahdessa luonnossaan – ei niin, että hänen ihmisyyttään ja jumaluuttaan ylistettäisiin ja palvottaisiin eri tavoin.