Siinailla surmatut neljäkymmentä erämaakilvoittelijaa

Neljännen vuosisadan alusta lähtien yhä enemmän kilvoittelijoita levittäytyi asumaan Siinain erämaahan, jossa Jumala oli vanhan liiton aikana 40 vuoden ajan koetellut kansaansa ja näyttänyt sille monia ihmeitä ja tunnustekoja. Monet hyveet koristivat näitä pyhiä munkkeja, jotka olivat askeesilla vapautuneet lihan taakasta ja tulleet enkelten kaltaisiksi lakkaamattomassa rukouksessaan. He olivat antaneet itsensä kokonaan Jumalan kaitselmuksen haltuun eläessään erämaassa ryöstelevien arabiheimojen armoilla.

Kerran1 eräs arabipäällikkö sattui kuolemaan, kun hänen rosvojoukkonsa oli leiriytynyt lähelle kirkkoa, jossa erakot viettivät yhdessä liturgiaa sunnuntaisin. Beduiinit purkivat raivonsa munkkeihin ja teurastivat raakalaismaisesti yhteisön johtajan Dulaksen ja kaikki ympärillä olleissa keljoissa eläneet isät. Kuiva maa oli jo heidän verensä kostuttama, kun valtaisa tulen leimahdus löi yhtäkkiä taivasta kohti Siinain vuoren huipulta, niin että koko Jumalan vuori alkoi näyttää tuli- ja savupatsaalta. Arabit joutuivat paniikkiin ja pakenivat jättäen taakseen neljänkymmenen askeetin runnellut ruumiit. Monien kaulat oli katkaistu kokonaan tai muita ruumiinosia oli hakattu irti. Joidenkin päitä ei ollut leikattu kokonaan irti, vaan ne roikkuivat nahanriekaleen varassa.

Harvat eloonjääneet hautasivat isät kyyneleitä vuodattaen. Ruumiiden joukosta löytyi kaksi munkkia, jotka olivat vielä elossa. Heistäkin toinen kuoli iltaan mennessä. Toinen oli nimeltään Sabbas; hänen haavansa ei näyttänyt vakavalta, mutta hänkin valitti ja itki: ”Voi minua kurjaa ja arvotonta syntistä, joka ainoana olen jäänyt vaille ikuista siunausta, jonka pyhät marttyyrit ovat tänään saaneet!” Herra vastasi hänen kaipaukseensa ja hänkin menehtyi, ja marttyyrien luku täydentyi neljäänkymmeneen.

Keisari Justinianos rakennutti Siinaille vuonna 527 luostarin, jonka muurit tarjosivat kilvoittelijoille paremman suojan beduiinien ryöstöretkiä vastaan.