Samothraken pyhät uusmarttyyrit Manuel, Teodoros, Georgios, Georgios ja Mikael

Kun Kreikka itsenäistyi vuonna 1821, oli kyse vain pienestä alueesta. Suurin osa kristittyä kreikkalaista väestöä jäi edelleen Osmanien valtakunnan alaiseksi. Turkkilaiset kostivat Kreikan menetyksen omien alueittensa kristityille. Erittäin julmia nämä kostotoimenpiteet olivat Traakiassa ja Samothraken saarella, jotka eivät tuolloin vielä kuuluneet Kreikkaan. Saaren miehet, noin 700 henkeä, surmattiin ja naiset ja lapset vietiin muualle orjiksi. Uusilla asuinpaikoilla lapset ja nuoret pakkokäännytettiin islamiin. Samothraken miehistä Kyprokselta kotoisin ollut Mikael kääntyi kuolemaa peläten islamiin ja säilyi siten hengissä.

Kun Kreikan ja Turkin välillä solmittiin rauha, Mikael ja neljä nuorta – Manuel, Teodoros ja kaksi Georgiosta – palasivat Samothrakeen, ja heidät otettiin takaisin kirkon yhteyteen voitelun sakramentilla. Saatuaan kuulla miesten paluusta kristinuskoon turkkilaiset viranomaiset uhkailivat heitä vankeudella, mutta maksamalla raskaita lunnaita he pystyivät säilyttämään vapautensa. Lunnaiden maksu piti kuitenkin uusia joka kerta, kun Samothrakeen tuli uusi maallinen tai hengellinen turkkilainen johtomies. Sen tähden Traianopoliksen piispa neuvoteltuaan ensin asiasta patriarkan kanssa neuvoi miehiä pakenemaan vapaaseen Kreikkaan. He kuitenkin kieltäytyivät ja sanoivat olevansa valmiit tunnustamaan Kristuksen verikuolemalla.

Kun uusi kadi, turkkilainen uskonnollinen johtaja ja tuomari, kuuli miesten paluusta kristinuskoon, hän kutsui heidät hallintokaupunkiinsa Makriin, joka sijaitsee Traakian rannikolla. Siellä hän kehotti heitä lempein äänenpainoin olemaan hylkäämättä islamia, johon he olivat kääntyneet. He vastasivat, että heidät oli lapsina petetty vaihtamaan uskoaan, mutta nyt he olivat tajunneet, mikä oli heidän todellinen hyötynsä. Nyt he olivat palanneet isiensä uskoon, ja he olivat myös valmiita kuolemaan sen edestä. Kadi kutsui piispan paikalle arvellen tämän rohkaisseen heitä ja kysyi tältä, mitä hänen pitäisi tehdä. Piispa vastasi, ettei hän tiedä asiasta mitään, ja niin miehet päästettiin vapaaksi suurta rahasummaa vastaan.

Jonkin ajan kuluttua uusi aga, alueen maallinen johtomies, saapui Albaniasta. Hän oli häijy mies, joka vihasi kristittyjä. Hän kävi tarkastusmatkalla Samothrakessa, missä turkkilaiset asukkaat ilmiantoivat hänelle kristinuskoon palanneet miehet. Hän pani heidät Makrin vankilaan muslimien ramadan-paaston ensimmäisenä päivänä ja kuulusteli heitä illan tultua. Koska he pysyivät järkkymättöminä uskossaan, hän käski kahlehtia heidät, sitoa heidän kätensä selän taakse ja panna heidän jalkansa jalkapuuhun. Marttyyrit rohkaisivat kärsimyksissään toisiaan, jotta saisivat kaikki yhdessä kilvoituksensa voittoisaan päätökseen. Kylän pappi hankkiutui vankilaan tunnustamalla, ettei muka ollut koskaan maksanut säädettyjä veroja, ja pääsi niin tuomaan marttyyreille pyhän ehtoollisen.

Kolmen päivän kuluttua aga kutsui luokseen Manuelin, joka oli Egyptissä ollessaan oppinut arabian kielen ja tutustunut Koraaniin, ja ehdotti tälle, että hän kieltäsi kristinuskon vain sanoin. Sen jälkeen hän olisi vapaa elämään loppuelämänsä kristittynä. Mutta Manuel julisti olevansa valmis ennemmin kuolemaan kidutuksissa kuin kieltämään uudestaan Kristuksen. Hän toi myös esiin monia Koraanin epäjohdonmukaisuuksia.

Marttyyrit kestivät miehuullisesti pahoinpitelyä ne 23 päivää, joiden aikana sulttaani Mahmudin henkilökohtainen neuvonantaja tutki heidän asiaansa. Heidät tuomittiin lopulta kuolemaan piikkilaudan päällä. Tuomaan sunnuntain jälkeisenä maanantaina eli toisella pääsiäisen jälkeisellä viikolla 3.4.1835 Mikael vietiin Makrin torille, missä hän tunnusti uskonsa niin voimakkaasti, että turkkilaiset ryntäsivät hänen kimppuunsa ja viiltelivät hänet kappaleiksi hänen seisoessaan rukouksessa. Kun toiset neljä näkivät mestauspaikalle tullessaan Mikaelin jäseniä levällään tiellä, he saivat lisää rohkeutta. Georgios ja Teodoros hirtettiin ja Manuel heitettiin piikkilaudalle, jolloin hän kuoli heti. Mutta kun toinen Georgios heitettiin samalle laudalle, sen piikkinaulat taipuivat kuin ne olisivat olleet pehmeää ainesta, eikä hän haavoittunut ollenkaan. Seppä kutsuttiin korjaamaan lautaa, minkä jälkeen pyöveli heitti hänet uudestaan laudan päälle ja työnsi hänen jalkansa piikkeihin. Georgios kitui laudan päällä vuorokauden kestäen hirveitä tuskia. Kristityt keräsivät hänen vertaan kangaspaloihin, jotka sittemmin paransivat niin sairaita kristittyjä kuin turkkilaisiakin. Kun sitten annettiin määräys poistaa ruumiit telotuspaikalta, Georgios, joka oli vielä elossa, tapettiin liekinheittimellä.

Uhrien ruumiiden hautaaminen oli kielletty, mutta jotkut kristityt uhmasivat kieltoa ja hautasivat hartain mielin viiden pyhän marttyyrin ruumiit. Jonkin ajan kuluttua erilaiset vastoinkäymiset alkoivat kohdata marttyyrien tappamisesta vastanneita ja kiduttajia, mitä pidettiin Jumalan rangaistuksena.