Pyhittäjät Isaakios, Dalmatios ja Faustos

Pyhittäjä Dalmatios oli arvostetun perheen poika ja sotilas jo nuoruudestaan lähtien. Hän palveli upseerina keisarin palatsinvartijoiden kaartissa, mutta oli harras kristitty, eikä huono seura pystynyt vaikuttamaan häneen.

Keisari Teodosios sai tietää, että pyhittäjä Isaakios Dalmatialainen (30.5.) oli ennustanut keisari Valensin tappion taistelussa gootteja vastaan ja Valensin kurjan kuoleman. Teodosios meni pyhän Isaakioksen luo ottaen mukaansa Dalmatioksen. Isaakioksen enkelimäinen olemus ja hänen Pyhän Hengen innoittamat sanansa tekivät Dalmatiokseen niin suuren vaikutuksen, että pian tämä palasi Isaakioksen luokse seitsemäksi päiväksi saadakseen nauttia lisää hänen opetuksestaan. Kotiin palattuaan Dalmatios intoa hehkuen ilmoitti vaimolleen päätöksestään jättää maailman. Hän luovutti vaimolleen koko omaisuutensa, lähetti hänet takaisin lapsuudenkotiinsa ja jätti heidän tyttärensä hänen haltuunsa.

Dalmatios otti mukaansa heidän pienen poikansa Faustoksen ja kiirehti takaisin erakon luo. Dalmatios luopui kaikista kunnianosoituksista ja turhista huolista, ja hänestä tuli pian Isaakioksen huomattavin opetuslapsi. Hän paloi innostuksesta askeettisiin kilvoituksiin samoin kuin rakkaudesta hiljaisuuteen, eikä hän unohtanut köyhiä, joita luostarin liepeillä oli paljon. Koko suuren paaston Dalmatios vietti syömättä mitään. Kun Kristuksen taivaaseenastumisen juhla koitti, Dalmatios ikään kuin kantautui ekstaasissa Pyhien makkabilaismarttyyrien kirkkoon, jossa arkkipiispa oli toimittamassa palvelusta.

Kun pyhittäjä Isaakios oli vaipunut kuolonuneen vuonna 406, munkit pyysivät yksimielisesti arkkipiispaa nimittämään Dalmatioksen hänen seuraajakseen. Ensin vastusteltuaan Dalmatios suostui tehtävään ja piti sitä uutena tilaisuutena kilvoitukseen. Koskaan hän ei kuitenkaan lähtenyt luostaristaan ‒ ei edes silloin, kun keisari Teodosios II pyysi häntä osallistumaan kulkueeseen, jossa anottiin Jumalan varjelusta maanjäristykseltä. Jumalan suosio oli hänen päällään, niin että hän pystyi tunnistamaan sydänten salaisuudet ja jakamaan oikeutta.

Dalmatios kunnostautui totuuden tukipilarina erityisesti nestoriolaisen harhaopin aikana. Kun Nestorios oli valittu Konstantinopolin arkkipiispaksi, hän kävi tervehtimässä pyhää erakkoa. Dalmatios kuitenkin lähetti hänet pois sanoen: ”Pane ensin kuntoon se, mitä sinulla on sydämessäsi, ja vasta sitten voit tulla keljaani!” Korkea-arvoisen kirkonmiehen lähdettyä Dalmatios sanoi läsnä oleville munkeille ja maallikoille: ”Olkaa varuillanne, sillä peto on tullut kaupunkiin ja tulee aiheuttamaan paljon harmia monille ihmisille.” Kun Nestorios oli paljastanut harhaoppiset mielipiteensä Jumalanäidistä, kolmas ekumeeninen kirkolliskokous kutsuttiin koolle Efesokseen. Aleksandrian patriarkka Kyrilloksen voimakkaiden sanojen ansiosta piispat tuomitsivat heti Nestorioksen harhaopin, mutta tämän puolustajat, joilla oli takanaan keisarin hovin kannatusta, katkaisivat kaikki yhteydet pääkaupunkiin saadakseen kirkolliskokouksen taipumaan. Pyhä Kyrillos sai kuitenkin lähetetyksi kirjeen pyhälle Dalmatiokselle erään kerjäläiseksi pukeutuneen miehen avulla.

Kun Dalmatios sai kirjeestä tietää, että keisarin sotajoukot uhkasivat isien kokousta, hän alkoi rukoilla ja kuuli taivaallisen äänen kehotuksen poistua luostaristaan ensimmäisen kerran 48 vuoteen pelastaakseen vaarassa olevan kirkon. Kaikkien munkkiensa ja matkan varrella mukaan lähteneiden muiden uskovien kanssa hän saapui keisari Teodosioksen eteen. Tämä hämmästyi nähdessään edessään tuon munkin, jota hän oli niin usein turhaan pyytänyt luokseen. Dalmatios luki hänelle synodin kirjeen ja pyysi keisaria vapauttamaan piispat ja toimimaan totuuden voittoon pääsemiseksi. Saatuaan pyhältä Dalmatiokselta tiedon siitä, mitä oli todella tapahtunut ja mitä vahinkoa Nestorios oli aiheuttanut, keisari lähetti Efesokseen käskykirjeen määräten, että kokouksen Nestoriosta koskevat päätökset oli vahvistettava. Nestorioksen itsensä olisi vetäydyttävä luostariinsa Antiokian lähelle.

Lähdettyään palatsista Dalmatios astui Pyhän Mokioksen kirkon ambonille ja kertoi kirkolliskokouksen kirjeen sisällöstä sekä tapaamisestaan keisarin kanssa. Sitten hän kirjoitti pyhälle Kyrillokselle luostarien johtajien ja pääkaupungin merkkimiesten nimissä luvaten hänelle heidän vankkumattoman tukensa. Näiden tapausten jälkeen, jotka merkitsivät ratkaisevaa muutosta kohti ortodoksisuuden voittoa, kirkolliskokous korotti pyhän Dalmatioksen arkkimandriitaksi ja kaikkien pääkaupungin luostarien eksarkiksi, minkä tittelin hänen seuraajansakin perivät. Tällä tavoin Dalmatioksen luostarista tuli pääkaupungin arvoltaan ensimmäinen luostari ja ortodoksisuuden suojamuuri.

Pyhä Maximianus (21.4.) johti kirkkoa vain lyhyen ajan. Pyhän Prokloksen (20.11.) arkkipiispakaudella pyhä Dalmatios nukkui rauhassa lepoon vuonna 440 saavutettuaan 85 vuoden iän. Heti kun uutinen hänen poislähdöstään levisi, koko kaupunki, niin nuoret kuin vanhat, munkit ja maallikot kiiruhtivat kaikki luostariin tuohuksia käsissään. Ruumiinsiunauksen toimitti arvokkaasti arkkipiispa Proklos Hagia Sofian kirkossa, ja sen jälkeen Dalmatioksen ruumis vietiin takaisin luostariin. Kolmen päivän kuluttua ihana tuoksu alkoi kohota sarkofagista, johon pyhän ruumis oli sijoitettu. Monet niistä, jotka hieroivat tuoksua iholleen, parantuivat sairauksistaan.

Saatuaan tietää pyhän viimeisistä toivomuksista arkkipiispa Proklos vihki Dalmatioksen pojan Faustoksen igumeniksi ja kaikkien luostarien arkkimandriitaksi. Faustos, jolla oli parta kuin Aaronilla ja lempeyden lahja kuin Mooseksella, loisti Pyhän Hengen armoa ja oli joka suhteessa isänsä kaltainen. Faustos reagoi vuonna 448 heti voimakkaasti Eutykheen vääriin oppeihin. Hänellä oli myös ihmeitätekevä voima. Kun hän oli viisaasti johtanut hengellistä laumaansa, hän poistui tästä elämästä liittyäkseen Isaakioksen ja Dalmatioksen joukkoon keisari Markianoksen hallituskaudella (450–457).