Pyhittäjämarttyyri Nektarios

Pyhä Nektarios syntyi Bourlan (nykykreikaksi Vurla) pikku- kaupungissa Vähässä-Aasiassa lähellä Efesosta noin vuonna 1800 ja sai nimekseen Nikolaos. Hänen isänsä oli kuollut varhain ja hän eli köyhyydessä yhdessä äitinsä kanssa. 17-vuotiaana hän pestautui erään turkkilaisen palvelukseen huolehtimaan hänen kameleistaan. Kulkutauti alkoi raivota seudulla, ja kaikki kaupungin asukkaat hajaantuivat maaseudulle tautia pakoon. Nikolaos seurasi isäntäväkeään. Turkkilaiset alkoivat levittää huhuja, että kaikki kristityt olivat kuolleet tautiin. Nikolaos kuuden muun nuoren kristityn pojan kanssa uskoi näitä huhuja ja kaikessa yksinkertaisuudessaan päätti kääntyä islamiin.
Jonkin päivän kuluttua Nikolaos sai kuitenkin kuulla, että hänen äitinsä oli elossa. Turkkilaisissa vaatteissaan hän riensi tapaamaan tätä. Kun äiti näki hänet turkkilaisasussa, hän alkoi huutaa: ”Mitä sinulla on päälläsi? Tiehesi täältä, minä en enää tunnusta sinua lapsekseni. Minä synnytin kristityn, en turkkilaista!” Omantunnonsoimaukset alkoivat ahdistaa Nikolaosta, kuoleman suru painoi hänen mieltään. Hän lähti Smyrnaan ja siellä yksi hänen sedistään, joka oli merimies, antoi hänelle eurooppalaiset vaatteet ja pani hänet Konstantinopoliin menevään laivaan. Hän kehotti nuorukaista jatkamaan matkaansa Venäjälle. Siellä hän voisi katua ja päästä takaisin kirkon yhteyteen.

Nuorukainen meni ensiksi Konstantinopoliin ja sieltä Valakiaan (nykyisen Romanian aluetta), niin kuin jotkut olivat häntä neuvoneet. Hän ei kuitenkaan löytänyt sieltä rauhaa sielulleen ja palasi Smyrnaan. Siellä hän avasi sielunsa athosvuorelaiselle rippi-isälle ja kertoi tälle kaikki syntinsä aina lapsuudesta lähtien. Rippi-isän kehotuksesta hän siirtyi itsekin Athokselle. Hänen tuttavansa munkki Daniel kutsui hänet luokseen Pyhän Annan skiittaan, itki yhdessä hänen kanssaan hänen harhaantumistaan ja ehdotti, että hän jäisi skiittaan. Aluksi muut munkit vastustivat, mutta Nikolaoksen esimerkillinen käyttäytyminen rauhoitti heidät. Pian hänet vihittiin munkiksi ja hän sai nimekseen Nektarios. Joka päivä hän antautui vapaaehtoiseen marttyyriuteen: hän paastosi, valvoi rukouksessa, vuodatti jatkuvasti kyyneleitä. Toiset munkit ihailivat hänen kilvoitustaan.

Jonkin ajan kuluttua saatuaan hengellisten isiensä siunauksen Nektarios, joka oli tuolloin 22-vuotias, lähti Athosvuorelta. Mukanaan hänellä oli munkki Daniel, joka oli päättänyt hinnalla millä hyvänsä auttaa häntä saavuttamaan haluamansa lopputulos.

He vaelsivat monissa turkkilaisten asuttamissa paikoissa ja saapuivat Konstantinopoliin. He eivät kuitenkaan saaneet tilaisuutta tunnustaa oikeata uskoa. Lopulta he saapuivat kotipaikkaansa Bourlaan. Nektarioksen sukulaiset ja ystävät pelkäsivät turkkilaisten reaktioita ja tahtoivat ajaa heidät pois. Rauhoittaakseen heitä Nektarios pukeutui turkkilaisen asuun ja kulki siinä aina muslimien bairamjuhlaan saakka.

Vietettyään koko yön rukouksessa Nektarios astui paikallisen tuomarin eteen ja kertoi tälle koko elämäntarinansa. Hän selitti tulleensa petetyksi ja tahtoi nyt palata isiensä uskoon. Hän heitti turkkilaisen fetsi-päähineensä maahan ja ilmoitti tahtovansa kuolla kristittynä. Tuomari tahtoi kuitenkin pelastaa hänen henkensä ja selitti, ettei Nektarios pystyisi kestämään kidutuksia. Mutta Nektarios vastasi, että hän oli tullut tuomarin eteen nimenomaan kuollakseen Kristuksen tähden.

Tämän jälkeen Nektariokselle annettiin vielä harkinta-aikaa. Seuraavana päivänä hän palasi tuomioistuimen eteen vielä entistäkin palavampana vakaumuksessaan. Hänet annettiin maaherran edustajan haltuun ja tämä pani hänet vankilaan. Hän oli siellä jalkapuussa viisi päivää. Rukoillen kyynelin Herraa ja Jumalanäitiä täyttämään hänen toiveensa hän torjui kaikki houkutukset kääntyä jälleen maailman iloihin.

Kun itse maaherra palasi, Nektarios vietiin hänen eteensä, ja jälleen hän osoitti samaa urhoollisuutta kuin aikaisemminkin. Hänet pantiin takaisin vankilaan, jonne papit onnistuivat viemään hänelle pyhän ehtoollisen, samalla kun kristityt rukoilivat hänelle rohkeutta. Näin kuolemattomuuden lääkkeen saatuaan Nektarios kesti kidutuksen silmää räpäyttämättä. Ollessaan vielä viimeisen kerran tuomarin edessä hän luki ääneen uskontunnustuksen ja otti sitten iloiten vastaan päätöksen kuolemantuomiosta. Mestauspaikalla hän polvistui omasta aloitteestaan, mutta pyövelin isku ei osunut ja ainoastaan hipaisi hänen niskaansa. Kun pyöveli pysyi mykkänä ja aivan kuin halvaantuneena, Nektarios huusi hänelle turkiksi: ”Mitä odotat? Etkö voi iskeä minua?” Silloin toinen pyöveli juoksi esiin, tönäisi pyhän maahan ja katkaisi hänen päänsä. Tämä tapahtui 11.6.1820.

Läsnä olevien kristittyjen käskettiin heittää Nektarioksen ruumis kuivaan kaivoon ja peittää kaivo kivillä. Muutamia vuosia myöhemmin Danielin onnistui kuitenkin löytää osa hänen kallisarvoisista reliikeistään. Hän vei ne Athosvuorelle. Myös pyhän Nektarioksen äiti, joka oli saanut aikaan poikansa kääntymyksen, piti itsellään poikansa pyhäinjäännöksiä.