Pyhittäjäisä Teoktistos, Euthymios Suuren kilvoittelijatoveri

Pyhittäjä Teoktistos rakasti Jumalaa lapsesta lähtien. Hän jätti isänmaansa ja sukulaisensa päästäkseen Pyhään maahan, jossa hän vetäytyi erämaahan. Saavuttuaan pyhittäjä Haritonin (muistopäivä 28.9.) lauraan1, joka sijaitsi Faranissa noin kahdeksan kilometriä Jerusalemista koilliseen, hän asettui asumaan erakkomajaan lauran ulkopuolelle ja taisteli siellä himoja ja pahoja henkiä vastaan.

Samoihin aikoihin myös suuri Euthymios (20.1.) lähti kotimaastaan Armeniasta ja tuli hänkin asumaan Faraniin. Rakkaus hyveeseen ja yhteiset askeettiset kilvoitukset liittivät Euthymioksen ja Teoktistoksen yhteen niin voimakkaalla hengellisellä rakkaudella, että sekä heidän ajattelu- että elämäntapansa olivat yhtenevät – he olivat kuin yksi sielu kahdessa ruumiissa. Yhteisen tavoitteen yhdistäminä he vetäytyivät joka vuosi teofanian juhlakauden päätyttyä (14.1.) Kutilaan autiomaahan Kuolleenmeren seuduille kauaksi ihmisten ilmoilta. Heidän ainoa halunsa oli saada olla erämaan hiljaisuudessa ja yhdistyä Jumalaan rukouksen kautta. He viipyivät siellä aina palmusunnuntaihin saakka. Samalla kun he taltuttivat jatkuvasti ruumistaan ankaralla askeesilla, he ruokkivat sieluaan hengellisellä ravinnolla.

Kun Euthymios ja Teoktistos olivat kilvoitelleet yhdessä Faranissa viisi vuotta, he lähtivät tapansa mukaan jälleen Kutilaan erämaahan. Jumalan ohjaamina he saapuivat syvän ja vaikeakulkuisen rotkon reunalle, jonka pohjoissivustalta he löysivät suuren luolan. Iloissaan kilvoittelijat asettuivat tähän Jumalan rakentamaan asumukseen. Ainoana ravintonaan heillä oli alueella kasvaneet villiruohot. Luolasta, joka oli aikaisemmin ollut villieläinten turvapaikka, tuli nyt Jumalan huone pyhittäjien veisatessa ja rukoillessa siellä lakkaamatta.

Jonkin ajan kuluttua Jumala paljasti heidän olinpaikkansa betanialaisille paimenille. Kaksikon pyhästä elämäntavasta viehättyneinä monet kiiruhtivat asumaan heidän lähettyvilleen. Koska Euthymios rakasti kovasti hiljaisuutta, hän uskoi tulijat autuaan Teoktistoksen haltuun ja pyysi tätä huolehtimaan heistä. Ja Teoktistos, jonka mieleenkään ei juolahtanut olla tottelematon, otti heidät vastaan. Kaikista asioista hän kuitenkin neuvotteli Euthymioksen kanssa.

Vähitellen erakkoyhdyskunnasta kehittyi yhteiselämää noudattava luostari, jonka kirkkona luola oli ja jota Teoktistos johti. Pyhittäjä Euthymios poistui muutamaksi vuodeksi yhdessä Dometianuksen kanssa etelään Hebroniin ulottuvaan erämaahan, mutta palasi sitten Teoktistoksen luo ja vietti hesykastista elämää ylempänä pienessä luolassa. Siitä kehittyi hänen nimeään kantava laura, neljän kilometrin päähän Teoktistoksen luostarista. Ja Euthymioksen edistyessä hesykastisessa elämässä Teoktistos puolestaan kunnostautui yhteiselämän hyveissä.

Kun Euthymios Suuri oli saavuttanut 90 vuoden iän, Teoktistos, joka oli myös jo vanhus, sairastui vaikeasti. Euthymios, joka oli tullut häntä tervehtimään, viipyi hänen luonaan loppuun saakka. Teoktistos nukkui rauhassa kuolonuneen syyskuun 3. päivänä vuonna 468. Pyhittäjä Euthymios sekä Jerusalemin patriarkka Anastasios I (458-478) hautasivat hänet.


1 Laura tarkoittaa alun perin Palestiinassa kehittynyttä kilvoittelumuotoa, jossa munkit eli omissa majassaan samalla alueella. Vain lauantaisin ja sunnuntaisin he kokoontuivat yhteiseen jumalanpalvelukseen ja yhteiselle aterialle. Myöhemmin laurat muuttuivat tavallisiksi yhteiselämäluostareiksi ja näin “laura” ja “luostari” alkoivat tarkoittaa samaa asiaa. Tekstissä muoto laura viittaa alkuperäiseen kilvoittelumuotoon, kun taas muotoa lavra käytetään luostareista. Lavroiksi kutsutaan nykyisin yleensä vanhoja, historiallisesti merkittäviä luostareita.