Pyhittäjäisä Euthymios Uusi

Pyhittäjäisä Euthymios syntyi keisari Leo Armenialaisen hallituskaudella (813–820) Galatian maakunnassa, nykyisen Ankaran lähistöllä. Kasteessa hän sai nimen Niketas. Hänen vanhempansa olivat kunnioitettuja ja varakkaita ihmisiä ja heillä oli hänen lisäkseen kaksi tytärtä. Kun Niketas oli 7-vuotias, hänen isänsä kuoli. Hänen hurskas äitinsä kasvatti hänet ortodoksiseen uskoon ja opetti kunnioittamaan pyhiä ikoneita. Vartuttuaan hän palveli jonkin aikaa armeijassa ja suostui sitten äitinsä pyynnöstä solmimaan avioliiton erään hurskaan ja rikkaan perheen tyttären kanssa. Liitosta hänelle syntyi yksi tytär.

Niketaksen sydän hehkui kuitenkin rakkautta kilvoituselämään. Vaivihkaa hän alkoi järjestää perheensä elämää omaa lähtöään silmällä pitäen. Hän antoi vanhemman sisarensa Marian vaimoksi hyvälle miehelle ja huolehti siitä, ettei hänen omalta puolisoltaan ja pikkutyttäreltään Anastasolta puuttuisi mitään hänen lähtönsä jälkeen.

Kerran yksi perheen hevosista karkasi. Niketas näki tilaisuutensa tulleen ja lähti muka sitä etsimään, mutta tosiasiallisesti hän pakeni erämaahan löytääkseen siellä Jumalan. Kulkiessaan hän saapui Olymposvuorelle Bityniaan, jossa noihin aikoihin sijaitsi Itä-Rooman valtakunnan tunnetuin kilvoittelukeskus. Siellä oli monia suuria luostareita ja niiden ympärillä eli tuhansia erakkoja joko täysin eristäytyneinä tai pienissä skiitoissa ohjaajavanhusten johdolla. Niketas halusi ennen kaikkea saada pyhän Joannikios Suuren siunauksen (4.11.) ja päästä hänen oppilaakseen. Nähdessään Niketaksen tulevan Joannikios tunsi hengessään, että tulija rakasti hyveitä, ja päätti panna hänet koetukselle. Hän sanoi oppilailleen: ”Tuo mies on ryöväri! Kuinka hän uskaltaa tulla tänne! Ottakaa hänet kiinni ja pankaa köysiin!” Niketas ei ollenkaan vastustellut, ja Joannikios ylisti oppilailleen hänen nöyryyttään. Niketas ei kuitenkaan jäänyt Joannikioksen oppilaaksi, vaan otti ohjaajavanhuksekseen Johannes-nimisen erakon.

Vuonna 824 Johannes vihki hänet pieneen skeemaan ja antoi hänelle nimeksi Euthymios. Sitten Johannes lähetti hänet lähellä sijaitsevaan Pissadeksen luostariin harjaantumaan kuuliaisuudessa ja päivittäisessä oman tahtonsa kieltämisessä. Euthymios teki innokkaasti kaikki hänelle annetut tehtävät. Hän piti itseään veljistä viimeisenä ja oli luostarin johtajan lisäksi kuuliainen kaikille muillekin veljille.

Euthymios rakasti ennen kaikkea rauhaa ja yksinäisyyttä. Siksi hän noin vuonna 858 lähti luostarista niiden levottomuuksien tähden, joita pyhän Fotioksen (6.2.) valinta Konstantinopolin patriarkaksi oli aiheuttanut munkkien keskuudessa. Hänen päämääränään oli Athosvuori, jolla tuohon aikaan asui vain ankaraa kilvoituselämää viettäviä erakoita. Hän tunsi kuitenkin, ettei hän ollut vielä kypsä tällaiseen kilvoitukseen. Niin hän hakeutui vielä muutamaksi vuodeksi tunnetun Olympoksen askeetin Teodoroksen luo täydentääkseen luostarikasvatustaan. Tämä vihki hänet suureen skeemaan.

Kaikkiaan Euthymios oli viettänyt 15 vuotta Olympoksella ennen kuin hän lähti Athokselle. Matkalla hän kohtasi miehen kotiseudultaan ja sai tietää, kuinka hänen vaimonsa, tyttärensä, äitinsä ja sisarensa surevat hänen kohtaloaan epätietoisina, mitä hänelle on tapahtunut. Miehen mukana hän lähetti heille pienen ristin ja luvan, että he voivat halutessaan kaikki ryhtyä nunniksi, minkä he tekivätkin. Euthymioksen omaisista vain hänen tyttärensä Anastaso solmi avioliiton.

Athokselta Euthymios löysi hengelliseksi isäkseen armenialaisen Joosefin, jonka hyve oli niin suuri, että hänen kuolemansa jälkeen hänen pyhäinjäännöksistään alkoi vuotaa tuoksuvaa öljyä. Kolmeksi vuodeksi he asettuivat luolaan päättäen olla poistumatta sieltä ja jättäen ravinnonsaantinsakin kokonaan hyvän Jumalan huoleksi. He selvisivät voitokkaina tästä yli-inhimillisestä kilvoituksesta ja saivat valaistumisen armon. Euthymios palasi vielä Olympokselle hakemaan luokseen iäkkään hengellisen isänsä Teodoroksen. Vanhuutensa ja sairauksiensa vuoksi Teodoros ei kuitenkaan pystynyt elämään Athoksella. Euthymios sijoitti hänet Tessalonikan lähelle ja palasi itse Athokselle viettämään hesykastista elämää. Pian hän sai kuulla Teodoroksen kuolleen ja meni Tessalonikaan kunnioittamaan tämän hautaa. Hän viipyi jonkin aikaa Tessalonikan ulkopuolella asuen pylvään päässä. Pylväästä käsin hän ohjasi luokseen tulevaa kansaa hyveen ja oikean uskon tielle. Ihmispaljous häiritsi kuitenkin hänen elämäänsä, ja niin hän päätti laskeutua alas pylväältä.

Euthymios palasi takaisin Athokselle saatuaan pappisvihkimyksen, jonka hän halusi sen vuoksi, että Athoksen askeetit voisivat useammin osallistua pyhään ehtoolliseen. Hänen elämänsä kävi kuitenkin Athoksellakin yhä levottomammaksi, koska muut kilvoittelijat parveilivat hänen luonaan neuvoja kysellen. Hän päätti siirtyä toveriensa Johannes Koloboksen ja Simeonin kanssa Pyhän Eustratioksen saarelle. Matkalla arabimerirosvot saivat heidät kiinni, mutta he pääsivät vapaiksi ja palasivat Athokselle. Sielläkin merirosvojen hyökkäykset yhä yleistyivät, ja he päättivät etsiä itselleen jonkin turvallisemman asuinpaikan.

Euthymios, Joosef Armenialainen ja eräät heidän oppilaansa asettuivat Khalkidikeen niemimaalle Brastan kylään, joka kuului Tessalonikaan. Siellä he viettivät enkelielämää kukin omassa keljassaan. Aika ajoin Euthymios kävi Athoksella, missä hän tunsi pääsevänsä läheisempään yhteyteen Jumalan kanssa. Kerran siellä ollessaan hän sai ilmestyksen, jossa häntä käskettiin uudistamaan lähellä Tessalonikaa Peristerai-vuorella sijaitseva hylätty luostari, niin että seudun asukkaat saisivat siitä siunausta. Hän asettui kahden oppilaansa Ignatioksen ja Efraimin kanssa luostarin raunioihin noin vuonna 871. Monien vaikeuksien keskellä heidän onnistui rakentaa uudelleen tuo apostoli Andreakselle omistettu luostari. Tessalonikasta ja lähiseudulta luostariin saapui runsaasti uusia veljiä. Vuonna 888 Euthymios perusti samalle seudulle myös nunnaluostarin, jonka igumeniaksi hän asetti nunnaksi ryhtyneen sisarensa Eufemian.

Näinä vuosina Euthymios harjoitti toisinaan askeettista kilvoitusta saman pylvään päällä, jolla hän oli oleskellut ensimmäisinä Tessalonikan vuosinaan. Parhaiten hän kuitenkin viihtyi Athosvuorella, jonne hän ajoittain vetäytyi päästäkseen yksinäisyyteen Jumalan kanssa. Vuonna 898 hän sai etukäteen tiedon kuolinpäivästään. Hän kutsui kaikki oppilaansa juhla-aterialle luostarin trapesaan ja antoi heille viimeiset kehotuksensa sekä siunasi heidät. Tahtoen viettää viimeiset päivänsä yksinäisyydessä hän siirtyi asumattomalle saarelle. Siellä hän antoi sielunsa Jumalalle täydellisessä rauhassa vain enkelten ja pyhien läsnä ollessa.