Pyhittäjä Varlaam Kiovan luolaluostarista

Pyhittäjä Varlaam eli 1000-luvulla Kiovassa. Hän oli ylimysperheen poika ja sai hyvän kristillisen kasvatuksen. Jo nuorena hän alkoi käydä pyhittäjä Antonin (10.7.) luona, mieltyi Kiovan luolaluostarin kilvoittelijoiden rauhalliseen elämään ja päätti lopulta jättää maailman kaikkine houkutuksineen ja asettua luolaan asumaan. Hän kertoi salaisesta päätöksestään pyhittäjä Antonille, joka antoi siunauksensa, mutta varoitti nuorukaista, ettei tämä antaisi maallisen kunnian houkutella häntä luolasta ja munkkielämästä takaisin maailmaan.

Seuraavana päivänä Varlaam jätti vanhempiensa kodin ja kihlatun morsiamensa. Upeisiin vaatteisiin pukeutuneena ja suuren seurueen saattamana hän ratsasti pyhittäjä Antonin luolalle. Nöyrät munkit tulivat ruhtinasta vastaan ja tervehtivät häntä kumartaen. Varlaam laskeutui ratsailta, kumarsi pyhittäjälle maahan asti, riisui ruhtinaalliset vaatteensa ja laski ne pyhittäjän jalkoihin sanoen: ”Tässä ovat tämän maailman houkutukset. Tee niille mitä tahdot. Minulle ne eivät merkitse mitään, haluan elää kanssanne luolissa löytääkseni Kristuksen enkä enää koskaan palaa kotiini.” Pyhittäjä Antoni vastasi hänelle: ”Muista, lapseni, kenelle annat lupauksesi ja kenen sotilas tahdot olla. Jumalan enkelit ovat näkymättömästi läsnä ja ottavat vastaan lupauksesi. Mutta jos isäsi tulee ja vie sinut täältä väkisin, mitä me emme voi estää, silloin sinä osoittaudut valehtelijaksi ja luopioksi Jumalan edessä.”

Varlaam vastasi: ”Vaikka isäni antaisi kiduttaa minua, en palaa maailmaan. Hartaasti anon sinua vihkimään minut munkiksi.” Tämän jälkeen autuas Nikon vihki pyhittäjä Antonin määräyksestä Varlaamin munkiksi ja puki hänet luostarivaatteisiin.

Kuultuaan rakkaan poikansa munkiksi vihkimisestä Varlaamin isä Johannes vihastui luolaluostarin kilvoittelijoihin, joiden hän arveli houkutelleen pojan luokseen. Hän ratsasti sotajoukkonsa kanssa luolille, hajotti munkkien joukon, riisui poikansa yltä munkkiviitan ja puettuaan hänet ylimysnuorukaisen vaatteisiin vei hänet väkisin kotiin. Matkalla Varlaam heitti muutaman kerran upeat vaatteensa maahan ja polki ne jalkoihinsa. Kotona hän kieltäytyi istumasta ruokapöydän ääreen yhdessä omaistensa kanssa eikä koskenut ruokaan vaan istui vaieten katse maahan luotuna. Hän ei piitannut morsiamensa hyväilyistä, ei äitinsä kyynelistä eikä isänsä uhkauksista vaan pysytteli vaieten huoneessaan eikä syönyt suupalaakaan kolmeen päivään. Samaan aikaan pyhittäjä Antoni ja munkit rukoilivat hänen puolestaan ja Jumala kuuli heidän rukouksensa. Kun Varlaamin isä sai tietää poikansa olleen jo kolme päivää syömättä, hän alkoi pelätä tämän kuolevan nälkään ja antoi tämän palata luoliin.

Luostarissa Varlaam alkoi rukoilla ja kilvoitella täynnä intoa ja tarmoa. Pyhittäjä Antoni pani iloiten merkille hänen hyveensä ja tavattoman hurskautensa ja piti häntä kykenevänä johtamaan veljestöä. Tuntiessaan itse tarvetta vetäytyä rukoilemaan yksinäisyyteen Antoni neuvoteltuaan veljestön kanssa asetti yhteisestä toivomuksesta Varlaamin koko luolaluostarin igumeniksi. Itselleen hän kaivoi vähän kauemmas uuden luolan ja antautui siellä rukoukseen ja hengelliseen mietiskelyyn.

Kiovan luolaluostarin ensimmäisenä igumenina pyhittäjä Varlaam lisäsi kilvoituksiaan entisestään. Veljestön lukumäärän noustua kahteenkymmeneen luolakirkko kävi heille ahtaaksi. Silloin Varlaam rakennutti pyhittäjä Antonin siunauksella vuonna 1058 luolan päälle puisen kirkon, joka pyhitettiin Jumalanäidin kuolonuneen nukkumiselle. Siitä lähtien kilvoittelijoiden asuinpaikka tuli kaikkien tietoon.

Varlaam oli luolaluostarin igumenina vain vähän aikaa. Suuriruhtinas Izjaslav Jaroslavitšin toivomuksesta hänet siirrettiin igumeniksi Pyhän suurmarttyyri Demetrioksen luostariin¹, jossa hän alkoi yhtä innokkaasti ja pyhästi kuin ennenkin huolehtia hänelle uskotusta laumasta ja pyrki sielläkin ottamaan käyttöön luolaluostarin pyhittäjäisien säännöt. Kahdesti hän kävi pyhiinvaellusmatkalla Jerusalemin ja Konstantinopolin pyhillä paikoilla. Toiselta matkalta palatessaan hän kuoli Volynian Vladimirissa vuonna 1065, ja omasta toivomuksestaan hänet haudattiin Kiovan luolaluostarin luoliin.