Pyhittäjä Trifon Vjatkalainen, hantien valistaja

Pyhittäjä Trifon oli rikkaan talonpoikaisperheen nuorin poika pohjoisesta Arkangelin läänistä. Hän lähti salaa vanhempiensa kodista välttyäkseen avioliitolta. Löydettyään ohjaajakseen hurskaan pappi Johanneksen hän eli jonkin aikaa vaeltelevaa elämää Permin lähistöllä. Siellä hänen esirukoustensa voimasta tapahtui parantumisihmeitä. 22-vuotiaana hän toteutti hartaan toiveensa ja meni Pyskorin luostariin, missä hänet vihittiin munkiksi.

Trifon kävi tunnollisesti kaikissa jumalanpalveluksissa ja teki iloiten hänelle uskotut kuuliaisuustehtävät. Yöllä hän meni suolle rukoilemaan ja antoi hyönteisten pistellä puolialastonta ruumistaan. Kilvoitusten näännyttämänä hän sairastui ja oli vuoteenomana 40 päivää, kunnes pyhä Nikolaos ilmestyi ja paransi hänet. Tämän jälkeen Trifon alkoi kilvoitella entistä ankarammin, ja Herra palkitsi hänet ihmeidentekemisen lahjalla. Hän sai osakseen ihmisten kunnioitusta mutta myös munkkien kateutta ja panettelua. Lopulta hän päätti lähteä luostarista.

Pyhittäjä Trifon asettui asumaan metsään hantien eli ostjakkien pakanallisen uhripaikan lähelle. Pian hantit tulivat 70 miehen suuruisella joukolla ottamaan selvää, kuka hän oli miehiään. Hän kertoi heille epäjumalanpalveluksen turhuudesta, Jumalasta, maailman Luojasta, syntiinlankeemuksesta ja Vapahtajan lihaksitulemisesta. Hantit kuuntelivat ihmetellen hänen saarnaansa ja jättivät hänet rauhaan.

Paikallisilta venäläisiltä kristityiltä Trifon kuuli, että hanteilla oli uhripaikkana suuri kuusi, jota he pitivät jumalana. Kuusen luona tapahtui outoja ihmeitä ja kristityt suhtautuivat siihen pelonsekaisin tuntein. Pyhittäjä päätti hävittää kuusen. Hän paastosi ja rukoili neljä viikkoa ja kaatoi sitten kuusen kirveellä, pilkkoi sen ja poltti yhdessä siihen ripustettujen uhrilahjojen, kullan, hopean, silkin ja turkisten kanssa. Teko sai hantit hämmästymään. Tahtomattaan he joutuivat tunnustamaan, että Trifon oli voittanut heidän jumalansa ja huudahtivat: ”Suuri on kristittyjen Jumala!” Samalla he tunsivat katkeruutta pyhittäjää kohtaan ja päättivät sopivan tilaisuuden tullen surmata hänet. He lähtivät joukolla hänen keljalleen, mutta eivät löytäneet sitä, sillä Jumalan tahdosta he eivät kyenneet näkemään keljaa. Hantit ihmettelivät tätä kovasti ja alkoivat kunnioittaa pyhittäjää. Ensimmäiset heistä kääntyivät kristinuskoon. Pian kasteelle tuli sekä hantien että mansien (vogulien) päällikköjen tyttäret ja heidän kanssaan monia muita. Kastetut toivat pyhittäjälle vahaa, hunajaa ja muuta tarpeellista ja hän rukoili vastakääntyneiden puolesta.

Sana Trifonin ihmeellisestä elämästä erämaassa kantautui Pyskorin luostariin ja veljestö pyysi häntä palaamaan takaisin. Trifon noudatti heidän kutsuaan. Luostarissa hän pysytteli keljassaan, rukoili lakkaamatta ja paransi sairaita. Hänen maineensa kasvoi entisestään ja alkoi pian tuntua hänestä taakalta. Lopulta hän päätti palata erämaan yksinäisyyteen. Tällä kertaa hän asettui asumaan erään rikkaan hyväntekijänsä omistamaan metsään ja vietti siellä yhdeksän vuotta. Kerran hänen kasketessaan peltotilkkuaan tuli ryöstäytyi irti ja poltti suuret määrät polttopuita, jotka maanomistaja oli antanut valmistaa suolankeittämöään varten. Onnettomuus pakotti Trifonin vaihtamaan jälleen asuinpaikkaa.

Seuraavaksi Jumala pani hänen sydämeensä ajatuksen mennä Vjatkan seudulle, jossa ei vielä ollut ainuttakaan luostaria. Vuonna 1580 hän asettui Hlynovin eli Vjatkan kaupunkiin ja alkoi sen asukkaiden innokkaalla tuella rakentaa luostaria. Mutta pian kaupunkilaisten innostus laimeni. Silloin Jumala lähetti heille rangaistukseksi rankkasateita, jotka jatkuivat lähes kuukauden Jumalanäidin kuolonuneen nukkumisen juhlasta hänen syntymänsä juhlaan. Tämän koettelemuksen jälkeen kaupungin asukkaat katuivat, ja luostariin rakennettiin heidän lahjoituksillaan kaksi kirkkoa.

Kun pyhittäjä Trifon kävi Moskovassa keräämässä lahjoituksia luostarilleen, hänen maineensa kiiri hänen edellään. Tsaari ja varakkaat moskovalaiset antoivat hänelle lahjoituksia ja patriarkka korotti hänet arkkimandriitaksi. Kazanin matkallaan hän tapasi metropoliitta Jermogenin ja profetoi, että metropoliitasta tulee Moskovan patriarkka ja että hän kuolee marttyyrina.

Luostarinsa veljestöä kohtaan Trifon oli vaativa eikä suonut heille helpotuksia, vaikka eräät niitä vaativat. Jatkuvasti hän kehotti heitä tyytymään yhteisen trapesan antiin ja pidättymään kokonaan viinistä. Lopulta munkkiveljet nousivat kapinaan häntä vastaan. He valitsivat igumeniksi Trifonin oppilaan Joonan ja karkottivat Trifonin tyhjin käsin luostarista.

Tämän jälkeen Trifon asettui Slobodskoin kaupunkiin ja perusti sinne uuden luostarin Herran kasteen kunniaksi. Sieltä hän lähti pyhiinvaellusmatkalle Solovetskin luostariin kumartamaan Zosima ja Savvati Solovetskilaisten pyhäinjäännöksiä. Perillä hänet otettiin vastaan kunnianosoituksin, sillä sana hänen ihmeistään ja kilvoituksistaan oli kantautunut sinnekin.

Paluumatkalla Trifon sairastui. Sairaana hän saapui Hlynovin kaupunkiin ja pyysi entistä oppilastaan igumeni Joonaa ottamaan hänet luostariin, jonka hän itse oli perustanut, mutta Joona kieltäytyi ottamasta häntä vastaan. Silloin kaupungin diakoni Maksim majoitti pyhittäjä Trifonin luokseen ja huolehti hänestä. Kahden kuukauden kuluttua Trifon tunsi kuolemansa lähestyvän ja pyysi uudelleen päästä perustamaansa Jumalanäidin kuolonuneen nukkumisen luostariin. Nyt igumeni Joona häpesi kovasydämisyyttään. Hän kutsui Trifonin luostariin ja pyysi häneltä polvillaan anteeksi. Muutaman päivän kuluttua 8.10.1612 pyhittäjä antoi rauhassa henkensä Herran haltuun.