Pyhittäjä Teodora Sihlalainen
Pyhittäjä Teodora syntyi Neamtsin alueella Moldovassa 1600-luvun puolivälissä. Hän meni naimisiin, mutta perheeseen ei syntynyt lapsia, ja aviopuolisot päättivät mennä kumpikin tahollaan luostariin. Teodora vihittiin nunnaksi Varzarestin skiitassa Buzaun alueella. Pian turkkilaiset hyökkäsivät ja tuhosivat luostarin. Teodora pakeni hengellisen äitinsä Paissian kanssa vuorille, jossa he kilvoittelivat useita vuosia ankarassa ilmastossa taistellen demonien hyökkäyksiä vastaan.
Paissian kuoltua Teodora sai Jumalalta käskyn asettua Sihlavuorelle kuuluisan Neamtsin luostarin lähistölle. Kolmen vuoden ajan hän asui luolassa eläen kuin toinen Maria Egyptiläinen. Jo luostarielämänsä alussa hän oli saanut Jumalalta sydämen rukouksen armolahjan. Niinpä hän vietti kaikki yönsä rukoillen kädet taivasta kohti kohotettuina, kunnes nousevan auringon säteet valaisivat hänen kasvonsa. Suotuaan itselleen kahden tunnin lepohetken hän jatkoi rukouskilvoitustaan. Hän söi vain joka toinen päivä vähän kuivaa leipää ja villiyrttejä. Juomakseen hän keräsi sadevettä kalliohalkeamaan, joka tuli sittemmin tunnetuksi Teodoran lähteenä. Hän ei koskaan laskeutunut vuorelta asutulle seudulle ja kilvoitteli vailla inhimillistä lohdutusta tai muuta apua kuin Jumalan armo. Ainoastaan Sihastrian skiitan rippi-isä Paavali kävi aika ajoin tuomassa hänelle pyhän ehtoollisen ja antamassa hengellisiä ohjeita. Isä Paavalin nukuttua kuolonuneen Teodora jäi täysin yksin.
Eräänä päivänä muutamat nunnat, jotka olivat paenneet turkkilaisten verilöylyä, saapuivat pyhän Teodoran piilopaikkaan. Hän luovutti heti keljansa heille. Itse hän vetäytyi luolaan jatkamaan kilvoitustaan kiinnittämättä huomiota sen enempää ruumiin tarpeisiin kuin demonien voimattomiin hyökkäyksiin. Kerrotaan, että kerran vuorille eksyneet turkkilaiset hyökkäsivät Teodoran kimppuun. Hän polvistui rukoukseen ja ihmeellisesti luolan seinämä aukeni, niin että hän pääsi pakenemaan ja piiloutumaan metsään.
Ajan kuluessa Teodoran vaatteet kuluivat rievuiksi. Linnut palvelivat häntä tuoden hänelle leivänmurusia Sihastrian luostarin trapesasta. Viimein igumeni, joka oli pannut linnut merkille, käski kahden munkin seurata niitä. Valopylväs johdatti munkit yön halki Teodoran piilopaikkaan. Teodora oli juuri rukoilemassa, hänen ruumiinsa oli kohonnut ilmaan ja hänen kasvonsa säteilivät kirkkaina kuin aurinko. Hän joutui vakuuttamaan munkeille, että hän oli ihminen eikä ilmestys. Pyydettyään tulijoilta viitan alastoman ruumiinsa suojaksi hän kutsui heidät sisään. Teodora kertoi munkeille elämästään ja pyysi, että he lähettäisivät papin tuomaan hänelle pyhän ehtoollisen. Seuraavana päivänä pappi tuli kahden veljen saattamana. Heti kun Teodora oli nauttinut ehtoollisen, hänen sielunsa erkani ruumiista, ja ympäristöön levisi taivaallinen tuoksu.
Tieto suuren askeetin kuolemasta levisi nopeasti ja uskovat alkoivat käydä hänen haudallaan. Vuoden 1830 tienoilla Teodoran maalliset jäännökset siirrettiin Kiovan luolaluostariin. Hänen kilvoituspaikkansa on kuitenkin armon pyhittämä ja yhä tänäänkin sairaita paranee juotuaan vettä pyhittäjä Teodoran lähteestä Sihlan skiitassa.