Pyhittäjä Simeon Pylväskilvoittelija

Pyhittäjäisä Simeon syntyi vuoden 388 tienoilla Sisa-nimisessä kylässä Pohjois-Syyriassa. Hänen vanhempansa tapasivat lähettää hänet paimentamaan lampaita, mutta eräänä aamuna lunta oli niin paljon, että lampaat saivat jäädä talliin ja Simeon lähti kirkkoon. Hän kuuli luettavan: ”Autuaita ovat murheelliset… autuaita ovat nöyrät… autuaita ovat puhdassydämiset”. Nämä sanat koskettivat nuorta Simeonia, joka tahtoi tietää, kuinka voisi päästä osalliseksi tästä Kristuksen julistamasta autuudesta. Hän jätti perheensä ja kaikki muutkin maalliset siteet ja meni kahdeksi vuodeksi läheiseen luostariin.

Simeon halusi kuitenkin päästä syvemmälle askeettiseen elämään, ja niin hän siirtyi Antiokian lähistölle Tel Adan luostariin, jossa kilvoiteltiin ankarammin munkki Heliodoroksen viisaassa ohjauksessa. Simeon oli veljestössä kymmenen vuotta, ja alusta pitäen hän erottui ankarilla kilvoituksillaan. Toiset munkit söivät joka toinen päivä, mutta Simeon nautti niukan aterian ainoastaan kerran viikossa. Hän oli niin innokas kärsimään Kristuksen puolesta, että hän kantoi viittansa alla palmunlehdistä punottua vyötä, joka oli kiristetty niin tiukkaan, että se repi hänen lihaansa. Luostarin vanhukset pyysivät lopulta pyhää miestä lähtemään, koska pelkäsivät toisten alkavan kilvoitella yli voimiensa nähdessään hänen esimerkkinsä.

Simeon siirtyi läheisten vuorten karuimpaan kolkkaan ja asettui kuivuneen lähteen pohjalle, jossa hän ylisti Herraa yötä päivää. Viiden päivän kuluttua Tel Adan munkit alkoivat katua, että olivat lähettäneet hänet pois, ja päättivät hakea hänet takaisin. Simeon ei kuitenkaan viipynyt heidän luostarissaan pitkään, sillä hänen katseensa oli jo suunnattu kauemmaksi.

Simeon vaelsi Tel Nešen kylään, jossa hän asettui autioon mökkiin kilvoittelemaan saavuttaakseen taivaallisia hyveitä. Suuren paaston aikana hän tahtoi Mooseksen, Eliaan ja Vapahtajamme Kristuksen tavoin olla neljäkymmentä päivää syömättä mitään ja pyysi ystäväänsä Blassusta muuraamaan keljansa oven umpeen. Tämä suostui vain sillä ehdolla, että Kristuksen soturi ottaisi mukaansa vähän leipää ja vettä, ettei hän riutuisi aivan loppuun. Neljänkymmenen päivän kuluttua Blassus avasi keljan huolestuneena kilvoittelijan voinnista. Hän löysi leivän ja veden siitä, mihin oli ne jättänyt, ja pyhän makaamasta lattialla liikkumattomana ja liian voimattomana sanoakseen sanaakaan. Hän sai voimiaan hiukan takaisin vasta osallistuttuaan pyhiin salaisuuksiin. Saatuaan kokemusta todellisesta kilvoituksesta Simeon vietti tästä lähtien suuren paaston aina syömättä; armon vahvistamana hän kesti koko ajan jaloillaan ja hänen henkensä pysyi virkeänä.

Vietettyään tuossa keljassaan kolme vuotta Simeon kiipesi kalliolle ja kiinnitti itsensä kiveen raskaalla ketjulla. Antiokialainen khorepiskopos¹ Meletios vakuutti hänelle, että valaistuneen ihmisen järki ja tahto ovat vahvempia kuin mitkään kahleet, sillä ne kykenevät estämään ajatuksien harhailemisen. Simeon antoi katkaista kahleensa ymmärtäen, että askeettinen kilvoitus on ylistettävää vain siinä määrin kuin se palauttaa luonnossamme olevan Jumalan kuvan alkuperäiseen kauneuteensa. Kahleita avattaessa niiden painamista haavoista paljastui isoja matoja, mikä osoitti silminnähden, että Simeon oli kärsivällisyydessä marttyyrien veroinen ja mikäli mahdollista vieläkin suurempi, sillä hän oli alistanut itsensä näihin kärsimyksiin omasta tahdostaan ja rakkaudesta Kristukseen.

Simeonin luokse alkoi tulla yhä enemmän pyhiinvaeltajia saadakseen häneltä siunauksen ja parannusta niin sielulleen kuin ruumiilleenkin. Simeon kuitenkin kaipasi enemmän yksinäisyyttä ja rauhaa päästäkseen lähemmäksi taivasta, katselemaan jumalallisia asioita mahdollisimman puhtaasti.

Simeon päätti rakennuttaa kilvoituspaikakseen pylvään, jonka päällä oli pieni tasanne. Hänen ensimmäinen pylväänsä oli kolme metriä korkea. Se korvattiin pian kuusimetrisellä, ja kolmas pylväs oli jo 18 metriä korkea. Sen päällä hän kilvoitteli viimeiset kaksikymmentä vuottaan eläen taivaan ja maan puolivälissä. Toinen toistaan korkeammat pylväät olivat ikään kuin merkki siitä, kuinka hänen henkensä nousi kohti jumalallista valoa. Ollessaan ylhäisessä yksinäisyydessään mutta samalla kaikkien nähtävänä Simeon veti puoleensa yhä suurempia ihmisjoukkoja, eikä vain lähialueilta vaan Persiasta, Armeniasta, Georgiasta, Italiasta, Galliasta ja Britanniasta asti. Simeon loisti kuin kirkas valo korkeassa lampunjalassa valaisten uskon valolla monia pakanoita, jotka tulivat ihmettelemään outoa näkyä.

Ollessaan yksin Jumalan kanssa pylväänsä huipulla pyhä Simeon toimi Jumalan rakkauden välikappaleena. Hän julisti ihmisille evankeliumia sanoillaan, teoillaan ja koko olemuksellaan levittäen ympärilleen rauhaa, joka hänellä oli sydämessään. Simeon teki monia ihmeitä ja paransi ihmisiä. Profeetan tavoin hän varoitti tulevista luonnononnettomuuksista. Kaikki pitivät häntä pelastuksen satamana ja hengellisen lohdun lähteenä. Monet kääntyivät kristityiksi hänen vaikutuksestaan.

Maailmalle täydellisesti ristiinnaulittuna Simeon ei pitänyt itsellään mitään vaan uhrasi itsensä Jumalalle enkelien ja ihmisten katseltavaksi. Kuolevaiseen ruumiiseen pukeutuneenakin hän eli ruumiittomien enkelien elämää. Silti hänen nöyryytensä oli vieläkin ihmeellisempää, sillä niin runsain mitoin hyveitä saavutettuaan ja monia ihmeitä tehtyään hän piti itseään kaikkia ihmisiä vähäisempänä.

Vuonna 459 pyhä Simeon rukouksessa ollessaan nukkui pois 69 vuoden ikäisenä. Hänen kallisarvoinen ruumiinsa tuotiin Antiokiaan suuren väenpaljouden saattelemana. Pyhät jäännökset tekivät ihmeitä niille, jotka lähestyivät niitä uskoen. Kahdeksan vuoden kuluttua keisari Leo I siirrätti reliikit Konstantinopoliin Daniel Styliitan (muistopäivä 11.12.) toivomuksesta. Daniel oli Simeonin ensimmäinen seuraaja pylväskilvoittelijoiden pyhässä saatossa. Konstantinopolissa Simeonin reliikeille rakennettiin kirkko pyhän Danielin pylvään lähistölle.

Simeonin pylvään ympärille kasvaneesta luostarista muodostui suuri ja tärkeä hengellinen keskus. Paikalle rakennettiin valtaisa ristinmuotoinen basilika, jonka keskipisteessä oli Simeonin pylväs. Muslimit hävittivät luostarin ja tuhosivat kirkon vuonna 985, mutta pylvään kanta on yhä nähtävissä ja Qalat Siman-nimellä tunnetuilla raunioilla käy edelleen pyhiinvaeltajia.