Pyhittäjä Publios

Pyhä Publios oli lähtöisin rikkaasta perheestä Zeugman kaupungista Eufratvirran rantamilta. Vanhempiensa kuoltua hän antoi kotitalonsa, peltonsa, omaisuutensa, vaatteensa ja tavaransa köyhille. Itse hän muutti kuuden kilometrin päähän korkean kukkulan huipulle, jonne hän rakensi itselleen pienen keljan. Siellä hän vietti kaiken aikansa palvellen Jumalaa rukouksin, veisaten psalmeja, lukien ja tehden käsityötä. Kukaan ei koskaan nähnyt hänen lepäävän. Jokaisen vieraan hän otti vastaan suuren ilon vallassa.

Näin kilvoitellen pyhä Publios alkoi esimerkillään houkutella muitakin taivaalliseen elämäntapaansa. Hänen luokseen tuli veljiä, joille rakennettiin omat keljat. Publios piti tapanaan pistäytyä yllättäen veljien keljoissa varmistuakseen, että heidän kilvoituksensa olisi Jumalaa miellyttävää ja etteivät he omistaneet mitään tarpeetonta. Nukkuvat hän herätti ja ylimääräistä ruokaa varastoineita hän nuhteli. Lopulta kaikki kilvoittelijat koottiin yhdeksi veljestöksi yhteen rakennukseen, jossa he kilvoittelivat toisiaan innoittaen ja rohkaisten. Näin paikalle syntyi 300-luvun puolivälin tienoilla luostari.

Publios opetti, että kaikilla oli oppimista toisiltaan: yhdeltä saattoi oppia sävyisyyttä, toiselta innokkuutta, kolmannelta paastoamista. ”Näin saavutamme täydellisyyden omaksumalla toisiltamme sen mitä itseltämme puuttuu.” Publios ja hänen ensimmäiset oppilaansa olivat kreikankielisiä, mutta pian joukkoon liittyi myös alueella enemmistönä olleita syyriankielisiä. Näitä varten rakennettiin oma asuinrakennus, mutta molemmilla ryhmillä oli yhteinen kirkko, jossa palvelukset toimitettiin aamuin illoin laulaen vuorotellen kreikaksi ja syyriaksi.

Pyhä Publios nukkui pois vuoden 380 tienoilla. Luostari jäi kukoistamaan pitkäksi aikaa hänen jälkeensä. Se jatkoi toimintaansa kreikkalais-syyrialaisena, ja sen johtajina oli monia suuria kilvoittelijoita, joista muutamia valittiin piispoiksi.