Pyhittäjä Poimen Suuri
Pyhittäjä Poimen syntyi 300-luvulla egyptiläiseen eli koptilaiseen perheeseen.75 Vain 15 vuoden ikäisenä hän seurasi kuutta veljeään, jotka kilvoittelivat Sketiksen autiomaassa. Abba Anub (6.6.) oli vanhin ja Paisios nuorin. Kun Poimen oli vielä nuori, hän lähti kysymään eräältä vanhukselta kolmesta ajatuksesta, mutta keskustelun kuluessa hän unohti niistä yhden. Palattuaan kotiin hän muisti sen ja lähti uudelleen pitkälle matkalle vanhuksen luo. Vanhus ihaili Poimenin sinnikkyyttä ja ennusti: ”Enkelten Poimen, sinun nimeäsi mainitaan vielä koko Egyptin maassa.”
Kun barbaarit tuhosivat Sketiksen luostarikeskuksen (407), veljekset onnistuivat pakenemaan joukkomurhaa ja asettuivat Ala-Egyptin Terenuthikseen Niilin rannalle. Poimen saavutti sellaisen maineen, että monet hurskaat miehet alkoivat käydä pyytämässä neuvoja häneltä omien vanhustensa sijaan. Kun vieraat menivät kysymään neuvoa abba Anubilta, tämä lähetti heidät veljensä Poimenin luokse tunnustaen, että Poimenilla oli puheen lahja. Poimen ei kuitenkaan koskaan antanut neuvoja vanhimman veljensä läsnä ollessa eikä puhunut toisen vanhuksen jälkeen.
Kun veljesten äiti sai selville missä he asuivat, hän lähti tapaamaan poikiaan. Hän odotti heitä kirkon edessä, mutta hänet nähdessään he palasivat ja sulkivat oven hänen nenänsä edestä. Äiti itki ja huusi: ”Haluan nähdä teidät, lapseni. Olen jo aivan vanha.” Poimen vastasi sisältä: ”Haluatko nähdä meidät täällä vaiko tuonpuoleisessa maailmassa?” Äiti lähti pois iloiten ja sanoi: ”Jos tosiaan näen teidät siellä, en tahdo nähdä teitä täällä.”
Alussa Poimen paastosi paljon, oli kolme tai neljäkin päivää syömättä ja alisti kehonsa suuriin kieltäymyksiin. Hengellisen kokemuksen karttuessa hän alkoi opettaa, että on parasta syödä joka päivä mutta vähän, jotta ei lankeaisi ylpeyteen tai ylensyöntiin, ja seurata kuninkaallista tietä, sillä se on keveä. Eräälle veljelle, joka järkyttyi nähdessään hänen valavan vettä jaloilleen, Poimen vastasi: ”Emme ole oppineet ruumiin surmaajiksi vaan pyyteen surmaajiksi.” Hänellä oli tapana sanoa: ”Kaikki liioittelu on lähtöisin pahoilta hengiltä.”
Poimen käytti arvostelukykyä askeesissaan, mutta oli hyvin tarkka kaikessa, mikä liittyi ihmisten välisiin suhteisiin. Hän piti keljaansa hautana, jossa munkin täytyy pysyä vieraana kaikelle maalliselle kiintymykselle niin kuin olisi kuollut. Alueen kuvernööri halusi kovasti nähdä Poimenin ja pidätytti tämän sisarenpojan, jotta vanhus tulisi puhumaan pojan puolesta, mutta Poimen pysyi kuurona sisarensa aneluille ja sanoi: ”Poimen ei ole synnyttänyt lapsia.” Hän käski kuvernöörin tuomita pojan lain mukaan, jos tämä oli rikkonut sitä. Niin poika pääsi vapaaksi.
Abba Poimen vastasi mielellään kysymyksiin himoista ja sielun parantamisesta ja antoi kullekin kysyjälle heidän käsityskykynsä mukaisen vastauksen rohkaistakseen heitä edistymään hyveissä. Hän korosti, että synnillisille ajatuksille ei pidä antaa periksi. ”Et voi estää ajatuksia tulemasta, mutta sinun asiasi on vastustaa niitä.” Hän opetti kilvoittelijoita heittäytymään Jumalan eteen mittaamatta itseään ja jättäen taakseen oman tahtonsa. Täydellisyyttä kohden edistytään itsensä halventamisella ja tarkkaavaisuudella. Kun häneltä kysyttiin, oliko oikein nuhdella veljeä, jonka näkee tekevän jotakin väärää, Poimen vastasi: ”Sillä hetkellä, kun peitämme veljemme rikkomuksen, Jumalakin peittää meidän rikkomuksemme. Ja sillä hetkellä, kun paljastamme veljemme rikkomuksen, Jumalakin paljastaa meidän.” Kun hän näki jonkun munkkiveljen nukahtavan kirkossa, hän ei suinkaan moittinut tätä vaan painoi hänen päänsä polvilleen, jotta veljen olisi mukavampi nukkua. Itseään hän tarkkaili aina huolellisesti tietäen, että ajatusten harhailu on paheiden alku. Kun hän joutui poistumaan keljastaan, hän istui ensin tunnin yksin tutkimassa ajatuksiaan.
Poimen sanoi myös, että ihminen tarvitsee nöyryyttä ja Jumalan pelkoa niin kuin hengitysilmaa. Itsensä halventaminen saa meidät näkemään veljemme parempana kuin itsemme ja johtaa nöyryyteen. Hän halvensi itseään siinä määrin, että pystyi vilpittömästi sanomaan: ”Siihen paikkaan, mihin Saatana heittäytyy, heittäydyn minäkin.” Kun häneltä kysyttiin, miten hän saattoi pitää itseään koko luomakuntaa huonompana ja jopa huonompana kuin murhaajaa, vanhus vastasi: ”Murhaaja on tehnyt vain tuon yhden synnin, mutta minä murhaan joka päivä.”
Kun Poimen eräänä päivänä näki naisen itkevän miehensä ja poikansa haudalla, hän sanoi veljelleen Anubille, että jos ihminen ei saavuttanut samanlaista murheen ja jatkuvan lihan kuolettamisen tilaa, hänestä ei voinut tulla munkkia. Kerran eräs veli näki hänen joutuvan hurmoksiin ja kysyi jälkeenpäin, missä hän oli ollut. Poimen vastasi: ”Ajatukseni oli siellä, missä pyhä Jumalansynnyttäjä Maria seisoi itkemässä Vapahtajan ristin luona. Minäkin aina haluaisin itkeä sitä.”
Kerran eräät syyrialaiset tulivat kysymään Poimenilta sydämen puhtaudesta, mutta vanhus ei osannut kreikkaa tai syyriaa eikä tulkkiakaan ollut käytettävissä. Nähdessään heidät murheellisina vanhus alkoi puhua kreikkaa sanoen: ”Veden luonto on pehmeä mutta kiven kova. Silti kiven päällä riippuva vesiastia lävistää kiven tippa tipalta. Niin Jumalan sanakin on pehmeä mutta meidän sydämemme kova. Silti kuullessaan monesti Jumalan sanan ihmisen sydän avautuu Jumalan pelolle.”
Loistettuaan monia vuosia tähden lailla autiomaassa, opetettuaan omasta kokemuksestaan ja oltuaan kaikkien hyveiden elävä esikuva abba Poimen nukkui pois rauhassa. Tämä tapahtui pyhittäjä Arsenios Suuren (8.5.) kuoleman jälkeen, 400-luvun puolivälin tienoilla.