Pyhittäjä Platon Studionlainen

Pyhä Platon syntyi Konstantinopolissa vuonna 734 (tai 732). Hänen vanhempansa olivat Stergios ja Eufemia, ja heillä oli Platonin lisäksi myös kolme muuta poikaa sekä kaksi tytärtä. Perhe oli tunnettu ja arvostettu. Platonin ollessa noin kolmetoistavuotias Konstantinopolin alueella riehunut rutto tappoi hänen vanhempansa. Orvoksi jääneen Platonin huoltajaksi tuli hänen setänsä, joka oli varakas mies ja toimi keisarillisena rahastonhoitajana.

Platonin setä koulutti pojasta itselleen apulaisen, ja pian nuori Platon työskenteli hovissa korkeassa virassa. Hänen menestyksensä työssä sekä hänen vanhemmiltaan saamansa perintö takasivat hänelle mukavan elämän. Tämä mukavuus ei kuitenkaan tyydyttänyt Platonia, joka kaipasi täydellistä hengellistä elämää. Moni perheenisä olisi halunnut hurskaan, taitavan ja arvostetun Platonin menevän naimisiin tyttärensä kanssa, mutta Platonilla oli muita suunnitelmia. Hänen unelmanaan oli omistaa itsensä kokonaan Jumalalle ja astua luostarielämään. Lisäksi hän toivoi, että voisi suojella ortodoksista uskoa, jota ikonoklastit tuohon aikaan uhkasivat.

Ensin Platon suostutteli kolme veljeään omistautumaan kokonaan Jumalalle: heistä kaikista tuli munkkeja. Noin 24 vuoden iässä Platon päätti toteuttaa oman unelmansa. Hän jätti asemansa hovissa ja vapautti kaikki orjansa. Platon antoi osan omaisuudestaan sisarilleen ja toisen osan köyhille.

Hyvästeltyään perheenjäsenensä, ystävänsä ja kotimaansa Platon suuntasi askeleensa kohti Bityniassa sijaitsevaa Olymposvuorta, joka tunnettiin nimellä “munkkien vuori”. Hänen matkatoverinaan oli yksi palvelija. Saavuttuaan määränpäähänsä Platon lähetti palvelijan takaisin Konstantinopoliin. Hän antoi palvelijalle kaikki vaatteensa lukuun ottamatta päällään ollutta karkeaa vaatekertaa.

Platon asettui Symbolien luostariin, jossa hänet vihittiin munkiksi vuonna 759. Hän edistyi nopeasti hengellisessä kasvussaan. Platon oli nöyrä ja uskollinen. Hänen sielulleen tuotti suurta mielihyvää rukoilla ja lukea hengellistä kirjallisuutta. Kuuliaisuustehtävänsä Platon teki iloisella mielin: hän työskenteli mielellään niin pelloilla kuin leipätaikinaa alustaen. Useimmiten hänen kuitenkin annettiin kopioida käsikirjoituksia, missä hän oli erittäin taitava. Luostarin johtajan, pyhän Teoktistoksen ohjaukselle kuuliaisena Platon saavutti pian korkean hengellisen tason.

Teoktistos koetteli joskus nuorta hengellistä lastaan kasvattaakseen tämän nöyryyttä entisestäänkin. Luostarin johtaja saattoi esimerkiksi syyttää viatonta Platonia jostain rikkomuksesta vieraiden läsnäollessa. Platon ei edes yrittänyt puolustautua väärien syytösten edessä. Hän vain painoi katseensa alas ja pyysi anteeksiantoa kyyneleet silmissään. Tämä jumalallinen nöyryys teki Platonista erittäin rakastetun Teoktistoksen ja koko veljestön silmissä.

Teoktistos nukkui kuolonuneen vuoden 770 tienoilla. Platon oli tuolloin 36-vuotias, ja vastoin hänen tahtoaan veljestö valitsi hänet uudeksi johtajakseen. Platon halusi varmistaa, ettei valta turmelisi hänen sisintään. Niinpä hän tiukensi kilvoitteluaan. Hän ei juonut mitään muuta kuin vettä ja söi ainoastaan leipää, papuja tai yrttejä ilman öljyä. Platon ei koskaan nauttinut sellaista ruokaa eikä käyttänyt sellaisia vaatteita, joita hän ei ollut hankkinut omien kättensä työllä. Hän teki myös työtä auttaakseen tuloillaan köyhiä ihmisiä.

Keisari Konstantinos V Kopronymoksen kuoltua vuonna 775 Platon meni Konstantinopoliin hoitamaan asioita. Siellä hänen perheensä otti hänet vastaan kuin kunniavieraan. Koko kaupunki ihastui Platonin askeettisuuteen, lempeyteen sekä armontäyteisiin sanoihin. Ollessaan kaupungissa Platon pyrki ohjaamaan ihmisiä pyhyyteen sekä hyveen rakastamiseen.

Platonin olemus ja sanat tekivät suuren vaikutuksen hänen sisareensa Teoktistaan ja tämän aviomieheen Fotinokseen sekä näiden yhteen tyttäreen ja kolmeen poikaan. Pojat olivat nimeltään Teodoros (11.11.), joka sai myöhemmin lisänimen Studionilainen, Josef (14.7.) ja Euthymios. Platonin tavattuaan koko perhe siirtyi luostareihin. Platonilla oli sama vaikutus lankonsa veljiin ja ystäviin: hänet tavattuaan monet menivät luostareihin ja vihkiytyivät enkelielämään.

Vierailun aikana Konstantinopolin patriarkka yritti saada Platonia suostumaan piispanvihkimykseen, mutta epäonnistui yrityksissään. Platon pakeni takaisin Symbolien luostarin suojiin. Vuoden 782 tienoilla Platonin perhe pyysi häntä kuitenkin jättämään Symbolien luostarin ja siirtymään uuden Sakkudionin luostarin johtoon. Platonin luostarielämään siirtyneet perheenjäsenet olivat perustaneet kyseisen luostarin omistamalleen tilalle, joka sijaitsi lähellä Konstantinopolia.

Platon suostui sisarustensa pyyntöihin. Hän toimi Sakkudionin luostarin johtajana kahdentoista vuoden ajan. Tuona aikana luostari kasvoi nopeasti: pian siitä tuli yli sadan munkin asuinpaikka. Itse Platon kaipasi kuitenkin yksinäisyyttä. Huomattuaan, että hänen sisarenpojallaan Teodoroksella oli poikkeuksellisia hengellisiä kykyjä, hän alkoi valmistaa tätä ottamaan vastaan luostarinjohtajan tehtävät. Vuoden 794 tienoilla Platon vetäytyi johtajanpaikalta, ja luostarin uudeksi igumeniksi tuli Teodoros.

Platonin yksinäisen elämän rauha rikkoutui kuitenkin pian. Hän ja Teodoros joutuivat puuttumaan keisari Konstantinos VI:n (hallitsijana 780–797) tekoihin. Keisari oli nimittäin hylännyt vaimonsa, keisarinna Maria Paflagonialaisen keksimällä syyttää tätä valheellisesti myrkytysyrityksestä. Tämän jälkeen keisari oli sulkenut vaimonsa pakolla luostariin ja ottanut luokseen erään hovinaisen, Teodoten. Kyseinen nainen oli sukua keisarille hänen isänsä kautta ja oli myös Platonin sisarentytär. Luonnollisesti tämä järjestely herätti suurta närkästystä. Myös patriarkka Tarasios arvosteli keisaria, muttei onnistunut kääntämään tämän päätä ja lopulta taipui hänen tahtoonsa. Keisari jopa uhkasi palauttaa ikonoklasmin, eikä patriarkka halunnut aikaisempien vainojen alkavan uudelleen. Platon uskalsi kuitenkin mennä moitteissaan patriarkkaa pidemmälle. Hän laati keisarin ekskommunikaatioon tuomitsevan tekstin, joka levisi luostareissa. Vaikka monet pitivät keisarin tekoa epäkanonisena, oli myös luostariasukkaita ja pappeja, jotka yrittivät saada Platonin hyväksymään keisarin avioeron. Yksi heistä oli pappi Josef, joka toimi Hagia Sofian kirkon rahastonhoitajana. Hän myös vihki keisari Konstantinoksen ja Teodoten avioliittoon syyskuussa 795.

Platoniin hermostunut keisari Konstantinos kutsutti hänet Konstantinopoliin saadakseen hänet taipumaan. Platon pysyi kuitenkin järkähtämättömänä. Pyhän Herran Edelläkävijän sanoja käyttäen hän huudahti keisarille: “Sinun ei ole lupa pitää veljesi vaimoa!” (Mark. 6:18). Tästä hyvästä keisari käski heittää Platonin tyrmään. Keisari hajoitti Sakkudionin luostarin veljestön, ja Teodoros lähetettiin maanpakolaisuuteen Tessalonikaan yhdentoista munkin kanssa.

Platon joutui viettämään aikansa vankilan ankeissa oloissa keisarin kuolemaan (797) asti. Tämän jälkeen Bysantin valtaistuimelle nousi keisarinna Irene, joka vapautti Platonin. Munkit pystyivät jälleen palaamaan Sakkudioniin. Rauhan aikaa ei kuitenkaan kestänyt pitkään.

Muslimien hyökättyä Bysanttiin Sakkudionin luostarin munkit jättivät jälleen luostarinsa ja siirtyivät Studioniin. Uudessa luostarissaan Platon oli kuuliainen sisarenpojalleen Teodorokselle. Hän vetäytyi asumaan pieneen keljaan, jossa hän omistautui jatkuvalle rukoukselle ja käsitöille. Platon kytki toiseen jalkaansa painavan rautaketjun, jonka avulla hän ikään kuin kiinnittyi maahan, vaikka liitelikin sisämmässään kotkan tavoin hengen korkeuksissa. Ketjunsa hän piilotti huolellisesti viittansa alle, niin ettei kukaan tiennyt sen olemassa olosta.

Vuonna 806 Konstantinopolin uudeksi patriarkaksi valittiin pyhä Nikeforos (2.6.), joka oli hyveellinen maallikko. Platon vastusti Nikeforoksen valintaa. Hänellä ei ollut henkilökohtaisesti mitään ketään vastaan, mutta hän piti maallikon valitsemista piispaksi kyseenalaisena, sillä tällainen oli erittäin epätavallista. Kaiken lisäksi seuraavana vuonna keisari Nikeforos I palautti pappi Josefille tämän aseman kirkon rahastonhoitajana.

Platon tuomitsi keisarin teon, jolla tämä ohitti kirkollisen järjestyksen. Keisari puolestaan kosti Platonille asettamalla tämän kotiarestiin vuoden ajaksi. Tämän jälkeen viatonta Platonia alettiin syyttää keksityistä rikoksista. Rangaistukseksi hänet lähetettiin neljäksi vuodeksi eräälle Bosporinsalmen saarelle. Saarella Platon heitettiin tyrmään ja häntä pidettiin oloissa, joissa hänen terveytensä alkoi pian horjua. Keisari käski myös sotilaidensa ajaa kaikki munkit pois Studionin luostarista, ja veljestö joutui kärsimään julmaa vainoa kokonaisen vuoden ajan.

Myöhemmin keisari katui tekoaan. Nikeforos I ei kuitenkaan ehtinyt kumota Platonin tuomiota, sillä hän kuoli taistelussa bulgaareja vastaan 29.7.811. Seuraavaksi pidempiaikaiseksi keisariksi tuli Nikeforoksen jälkeen Mikael I. Hän kumosi ensitöikseen Platonin tuomion ja kohteli kovissa oloissa heikentynyttä Platonia suurella kunnioituksella. Keisari antoi myös vainotun veljestön palata Studioniin.

Studionin rauhassa Platon vetäytyi keljaansa. Hänen terveydentilansa oli heikentynyt melkoisesti, eikä hän pystynyt enää edes seisomaan. Platon vietti aikansa vuoteenomana, mutta jatkuvassa rukouksessa. Hän myös ohjasi luostariyhteisöä neuvoillaan. Vuoden 814 suuren paaston aikaan Platon sairastui kuolemanvakavasti. Hän käski munkkiensa kantaa hänet hautaan, jonka oli itse kaivanut itselleen. Kun Platon laskettiin siihen, hän huudahti helpottuneena: “Tämä on lepopaikkani!”

Platonin luona vieraili ylhäisöä ja muuta väkeä Konstantinopolista. Heidän joukossaan oli patriarkka Nikeforos, jonka kanssa Platon oli tehnyt rauhan. Pyhä Platon nukkui kuolonuneen Lasaruksen lauantaina. Hänen viimeiset sanansa olivat suuren lauantain jumalanpalvelusveisusta: “Kuolleet heräävät, haudoissa olevat nousevat ylös, ja kaikki maan asukkaat iloitsevat.”¹

Pyhä patriarkka Nikeforos toimitti Platonin hautajaispalveluksen. Pyhä Teodoros Studionilainen piti hänen hautajaisissaan puheen, joka on säilynyt jälkipolville.² Slaavilaisessa kalenterissa pyhän Platonin muisto on siirtynyt seuraavalle päivälle.