Pyhittäjä Pimen Paljonkärsinyt Kiovan luolaluostarista

Pyhittäjä Pimen syntyi fyysisesti sairaana ja sairasti läpi elämänsä, mutta hengellisesti hän oli terve ja puhdas. Moneen kertaan hän pyysi vanhemmiltaan lupaa mennäkseen luostariin, mutta nämä eivät antaneet suostumustaan. Kerran kun Pimen oli kuolemaisillaan, vanhemmat veivät hänet Kiovan luolaluostariin ja pyysivät munkkeja rukoilemaan hänen puolestaan. Munkit eivät kuitenkaan pystyneet rukouksillaan parantamaan Pimeniä, sillä Pimen itse rukoili salaa sairautensa jatkumista, koska tiesi vanhempiensa vievän hänet kotiin heti, jos hän paranisi. Eräänä yönä kaikkien nukkuessa Pimenille ilmestyi joukko enkeleitä igumenin ja munkkiveljien hahmossa. He vihkivät hänet munkiksi ja ojensivat hänelle palavan tuohuksen sanoen, että se palaisi 40 vuorokautta. Enkelit myös ilmoittivat, että Pimen paranisi sairaudestaan vasta kuolemansa edellä.

Kirkkoveisuun herättäminä munkit kokoontuivat Pimenin keljaan luullen hänen kuolleen. Heidän hämmästyksekseen kelja oli täynnä hyvää tuoksua. Pimen makasi vuoteellaan ilosta loistaen, munkiksi puettuna ja kädessään palava vihkimiskynttilä. Veljestön kysymyksiin hän vastasi, että igumeni oli käynyt vihkimässä hänet munkiksi antaen hänelle nimen Pimen. Näistä ihmeellisistä tapahtumista kuultuaan igumeni totesi, että Pimen oli saanut munkkivihkimyksen Jumalalta, ja antoi hänen jäädä luostariin.

Pimen sairasti luostarissa vuosien ajan. Hänestä huolehtivat veljet majoittivat hänen keljaansa toisen sairaan munkin voidakseen huolehtia heistä samalla kertaa, mutta lopulta he alkoivat lyödä laimin tehtävänsä ja sairaat jäivät vaille hoitoa. Silloin Pimen kysyi toiselta sairaalta, olisiko tämä valmis hoitamaan häntä, jos paranisi. Munkki myöntyi ja Pimenin rukousten voimalla hän parani nopeasti. Jonkin ajan kuluttua hän kuitenkin muuttui huolimattomaksi ja alkoi inhota sairaasta Pimenistä lähtevää lemua. Lopulta munkki muutti toiseen keljaan, mutta sairastui heti vakavasti ja kärsi hirvittävästä janosta, eikä kukaan ymmärtänyt tulla hänen avukseen. Kun Pimen sai tietää asiasta, hän totesi: ”Mitä ihminen kylvää, sitä hän myös niittää” (Gal. 6:7). Hän ei kuitenkaan halunnut kostaa pahaa pahalla, vaan käski sairasta munkkia nousemaan ylös ja tulemaan luokseen. Sairas parani välittömästi ja meni pyytämään Pimeniltä anteeksi. Pimen muistutti hänelle, että sairaat ja sairaita hoitavat saavat taivaassa kärsivällisyydestään yhtäläisen palkkion. Hän itse sanoi kestävänsä sairautensa vaivat ilolla pyytämättä itselleen tervehtymistä ja luottaen siihen, että hän kärsivällisyydellään voittaa omakseen ikuisen elämän. Näiden opetusten vahvistamana liikuttunut munkki alkoi taas huolehtia Pimenistä, joka puolestaan ei koskaan lakannut kiittämästä Jumalaa.

Pyhittäjä Pimen sairasti vielä 20 vuotta. Hänen kuolemansa aattona kolmen tulipatsaan nähtiin kohoavan luostarin yllä. Aamulla Pimen heräsi täysin terveenä. Hän kiersi hyvästelemässä kaikki veljet, paransi sairaat ja osallistui kirkossa pyhään ehtoolliseen. Sitten hän meni pyhittäjä Antonin luolaan ja osoitti paikan, johon toivoi tulevansa haudatuksi. Veljestön puoleen kääntyen hän sanoi juhlallisesti: ”He, jotka vihkivät minut munkiksi, ovat tulleet noutamaan sieluni.” Pyhittäjä Pimen asettui vuoteelle ja antoi sielunsa Herralle. Tämä tapahtui vuonna 1110.