Pyhittäjä Palamon

Pyhittäjä Palamon eli yksinään ankarasti kilvoitellen Egyptin autiomaassa jonkin matkan päässä Senesetin kylästä. Hän söi kesällä kerran päivässä ja talvella joka kolmas päivä, ja silloinkin vain leipää ja suolaa nauttimatta koskaan öljyä, viiniä tai kypsennettyä ruokaa. Hän rukoili öisin 50 ja päivisin 60 psalmia rukoushetkien lisäksi, piti jatkuvasti Jumalaa sydämessään ja mielessään ja kutsui avuksi Jumalan pyhää nimeä. Ansaitakseen elatuksensa ja voidakseen avustaa köyhiä Palamon punoi esineitä jouhista ja palmun kuiduista. Hän työskenteli myös öisin psalmeja resitoidessaan pysyäkseen paremmin valveilla. Jos käsityöstä huolimatta uni oli päästä voitolle, hän meni ulos ja kantoi korissa hiekkaa paikasta toiseen. Koko hänen askeettinen kilvoittelunsa tähtäsi lakkaamattomaan rukoukseen ja tarkkaavaisuuteen, jolla hän pyrki pitämään mielensä tyynenä ja rauhantäyteisenä.

Pyhä Pakomios (15.5.) oli kolme vuotta yrittänyt viettää Senesetin kylässä askeettista elämää, jota maallikoiden vierailut olivat kuitenkin häirinneet. Palamonin enkelielämän houkuttelemana Pakomios meni pyytämään häneltä, että saisi kilvoitella hänen ohjauksessaan. Vanhus oli ensin haluton ottamaan häntä vastaan ja varoitti, että monet olivat yrittäneet elää hänen tavallaan mutta joutuneet lähtemään, kun eivät kestäneet hänen askeesiaan. Pakomios halusi kuitenkin välttämättä jäädä, ja Palamon kertoi hänelle elämäntavastaan, paastostaan, yöllisistä valvomisista, käsityöstä ja lakkaamattomasta rukouksesta ja ehdotti, että nuori mies viettäisi kokeeksi joitakin päiviä vähän kauempana sijaitsevassa majassa. Pakomios vastasi, että hän oli vakaasti päättänyt omaksua tällaisen kilvoittelun. Silloin Palamon avasi hänelle ovensa ja otti hänet rakkaudella vastaan. Testattuaan oppilastaan ankarasti kolmen kuukauden ajan hän puki Pakomioksen munkin viittaan, jota oli säilyttänyt alttaripöydällä.

Siitä alkaen Palamon ja Pakomios pitivät yhtä. Kerran pääsiäisenä Pakomios lirautti öljytilkan ruoan päälle, jolloin Palamon puhkesi itkuun ja sanoi: ”Meidän Herramme on ristiinnaulittu ja minä syön öljyä!” Siitä lähtien hän söi tavallisen ruokansa kyynelin. Neljän vuoden ajan Pakomios kilvoitteli hengellisen isänsä kanssa ja antautui yhä ankarampiin askeettisiin kilvoituksiin. Myös ympäröivillä vuorilla asuvat askeetit ihailivat pyhää Palamonia ja pitivät häntä opettajanaan. Kun he kävivät hänen luonaan, hän antoi opetusta ja varoitti kiusauksista, joita Jumalan palvelijat joutuvat autiomaassa kokemaan.

Kerran Palamon sairastui ja oppilaidensa ja lääkärin neuvosta noudatti useita päiviä monipuolisempaa ruokavaliota, jonka piti auttaa parantumista. Kun sairaus ei parantunut, Palamon torjui ravitsevamman ruoan ja selitti: ”Kristuksen marttyyreilta leikattiin raajoja, heitä mestattiin ja poltettiin elävältä ja siitä huolimatta he pitivät kuolemaansa asti kiinni uskosta Jumalaan. Pitäisikö minun tämän vähäisen tuskan takia olla niin pelkurimainen, että luovuttaisin?” Hän palasi tavalliseen paastoonsa ja parani aikanaan.

Pian tämän jälkeen Jumala johdatti Pakomioksen Tabennisin autioituneeseen kylään, missä hän kuuli äänen, joka kehotti häntä asettumaan sinne ja ottamaan oppilaikseen paljon munkkeja. Hän meni heti kertomaan Palamonille näystään. Vanhus alistui kyynelin Jumalan tahtoon mutta pyysi, että he viettäisivät yhdessä vielä vähän aikaa kahdessa lähekkäisessä pikku majassa siihen asti, kunnes Herra tulisi noutamaan hänen sieluaan. Kun he kävivät toistensa luona, vanhus opetti Pakomiokselle sielujen ohjaamistaitoa.

Kun Palamon sairastui uudelleen, Pakomios kiiruhti auttamaan häntä ja viipyi hänen luonaan kuoleman hetkeen asti (n. 323). Kaikki vanhuksen oppilaat kokoontuivat lukemaan ja laulamaan psalmeja koko yön, ja toimitettuaan liturgian aamunkoitteessa he hautasivat hänet vuorelle lähelle hänen keljaansa. Sitten he palasivat raskain sydämin kilvoittelupaikoilleen todeten toisilleen: ”Me olemme jääneet orvoiksi.”