Pyhittäjä Nikodim Kožejärveläinen, Karjalan pyhä

Pyhittäjä Nikodim syntyi 1500-luvun puolivälissä hurskaaseen talonpoikaisperheeseen Rostovin seudulla ja sai kasteessa nimen Nikita. Eräänä päivänä, kun hän oli isänsä kanssa peltotöissä, hän kuuli äänen kutsuvan häntä nimeltä: ”Nikodim! Nikodim!” Tämä oli enteenä hänen tulevasta munkiksi vihkimisestään.

Vanhempiensa kuoltua Nikita meni Jaroslavliin, jossa hän oppi sepän ammatin. Sieltä hän siirtyi Moskovaan. Hän eli vaatimattomasti ja jakoi suuren osan palkastaan almuina köyhille. Vapaa-aikoinaan hän vieraili luostareissa. Moskovassa Nikita tutustui hurskaaseen mieheen, jonka vaimo petti tätä ja lopulta surmasi hänet laittamalla ruokaan myrkkyä. Mies kuoli heti. Nikita, joka oli ollut mukana samalla aterialla, sai vaikeita vatsavaivoja. Hän parani vasta, kun autuas Vasili Moskovalainen (2.8.) ilmestyi hänelle ja antoi hänen juoda astiastaan.

Kerran Nikita kulki Moskovan laitamilla asuvan houkka Iljan mökin ohitse. Nähdessään Nikitan Ilja huusi: ”Hozjugan erakko tuli!” Sanat tekivät Nikitaan vaikutuksen. Hän ymmärsi niiden merkitsevän kutsua luostarielämään. Hän jakoi pois omaisuutensa, meni Tšudovin (Ylienkeli Mikaelin ihmeen) luostariin Moskovassa ja pyysi arkkimandriitta Pafnutia ottamaan hänet veljestöön. Pian hänet vihittiin munkiksi nimellä Nikodim.

Nikodim kilvoitteli yksitoista vuotta arkkimandriitta Pafnutin hengellisessä ohjauksessa. Kun Pafnuti vuonna 1605 vihittiin Krutitsan metropoliitaksi, hän otti Nikodimin mukaansa hiippakuntaan. Vuoden kuluttua Nikodim kuitenkin vetäytyi piispan siunauksella pohjoiseen Kožejärven luostariin. Siellä hän toimi puolitoista vuotta kirkkoleipien leipojana.

Lopulta hiljaisuuden kaipuu sai Nikodimin jättämään luostarin ja vetäytymään noin viiden kilometrin päähän Hozjugajoelle. Hän kilvoitteli rakentamassaan keljassa 35 vuotta jäljitellen Paavali Thebalaisen elämää erämaassa. Täydessä hiljaisuudessa kaukana maailmasta hän noudatti ankaraa rukoussääntöään. Elantonsa Nikodim sai pienestä kasvimaasta. Joskus hän onki kalaa joesta, mutta söi saaliinsa vasta kun se alkoi pilaantua. Ylimääräisen kalansaaliin ja sadon hän vei Kožejärven luostariin. Villieläimet käyskentelivät pelkäämättä Nikodimin lähettyvillä. Yöt hän vietti rukoillen ja torkkui vain hetkittäin istualtaan. Pahat henget lähettivät hänelle kiusaavia näkyjä, mutta hän karkotti ne rukouksellaan ja nöyryydellään.

Palava rukous ja luottamus Jumalan apuun pelastivat Nikodimin monista vaaroista. Kerran hänen keljansa syttyi palamaan, mutta hän pysyi sisällä ja rukoili kaikessa rauhassa. Silloin odottamatta lankesi rankka sade ja sammutti tulen. Toisen kerran joki tulvi keljaan. Nikodim kiipesi katolle mukanaan Jumalanäidin ikoni. Hänen rukoustensa voimasta vesi laskeutui nopeasti tavanomaiseen uomaansa.

Kun Nikodimin rakentama kelja ränsistyi ja uhkasi luhistua, Kožejärven luostarin munkit rakensivat hänelle uuden. Sen viereen Nikodim kaivoi itselleen haudan ja laskeutui usein siihen rukoilemaan. Kerran hän rukoili haudassa koko suuren paaston ajan. Ankarilla kilvoituksillaan Nikodim sai osakseen hengellisiä lahjoja. Hänellä oli lakkaamattoman rukouksen lahja ja hänen rukoillessaan hänen silmistään vuotivat kyynelvirrat. Hänellä oli myös ennalta näkemisen ja parantamisen armolahjat.

Neljäkymmentä päivää ennen Nikodimin kuolemaa pyhä Aleksi, Moskovan metropoliitta (12.2.), ja pyhittäjä Dionisi Radonežilainen (12.5.) ilmestyivät hänelle ilmoittaen lähestyvästä lopusta. Ilmestyksen jälkeen Nikodim siirtyi erakkokeljastaan Kožejärven luostariin, jossa hän nukkui rauhassa kuolonuneen heinäkuun 3. päivänä vuonna 1640.