Pyhittäjä Nikeforos, Medikionin luostarin perustaja

Pyhittäjä Nikeforos syntyi Konstantinopolissa hurskaaseen perheeseen. Äitinsä vaikutuksesta hän oppi käymään kirkossa ja alkoi paneutua Jumalan sanan tutkiskeluun eikä halunnut hajottaa sisintään maailmallisiin asioihin. Hänen isänsä kuoleman jälkeen äiti, joka oli saanut päätökseen kolmen poikansa kasvatuksen, meni luostariin, ja hänen esimerkkiään seurasivat pian Nikeforoksen kaksi veljeä. Nikeforos itse meni 25-vuotiaana Bitynian Triglian Pyhän Herakleioksen luostariin, jonka igumenilla Joosefilla oli ennaltanäkemisen armolahja. Igumeni näki, että Jumala oli määrännyt hänen oppilaansa ohjaamaan monia sieluja pelastukseen. Opetettuaan Nikeforokselle luostarielämän keskeiset asiat hän lähetti tämän perustamaan Jumalanäidille omistetun luostarin maa-alueelle, joka kuului Nikeforoksen suvulle.

Noihin aikoihin taistelu pyhien ikonien asemasta kävi kuumimmillaan. Etenkin munkit puolustivat ikonien kunnioittamista henkeen ja vereen. Heitä kidutettiin ja tapettiin, ja heidän marttyyriverensä värjäsi maan. Tässä tilanteessa pyhä Nikeforos katsoi parhaaksi uhrata rakkautensa hiljaisuuteen ja yksinäisyyteen omistautuakseen opettamaan niitä, jotka tahtoivat ryhtyä harjoittamaan munkkien enkelielämää. Tuohon aikaan Jumalan armoittamat hengelliset isät olivat harvinaisia, ja Nikeforoksen ympärille kerääntyi niin paljon munkkeja, että luostari kävi pieneksi. Löydettyään muutaman kilometrin päässä Medikionista uuden sopivan paikan, jossa oli raunioitunut Ylienkeli Mikaelin kirkko, hän siirsi yhteisönsä sinne. He korjasivat nopeasti kirkon ja pystyttivät tarpeelliset rakennukset. Uusi luostari omistettiin pyhälle Sergiokselle.

Elävänä Kristuksen kuvana tässä hengellisessä paratiisissa pyhä Nikeforos opetti oppilaitaan tunnustamaan todellista uskoa, mikä käytännön elämässä tarkoittaa taistelua himoja vastaan ja jatkuvaa rukousta. He elivät veljellisessä rakkaudessa kilpaillen keskenään hyveissä ja välttäen väittelyitä ja kateuden aiheita. He kääntyivät pois lihallisuuden ja maallisten asioiden houkutuksista ja vartioivat ankarasti aistejaan. Tällä tavoin he pyrkivät Jumalan lapsille tarjolla olevaan uuteen elämään. Nikeforos piti usein opetuspuheita, joissa hän korosti omantunnon ja arvostelukyvyn merkitystä: ”Jos sytytätte omantuntonne lampun ja opitte viisaasti arvioimaan asioita, voitte olla varmoja, että tulette löytämään välinpitämättömyyden pölyn alla kätkössä olevan rahan (Luuk.15:19). Silloin voitte kutsua kaikki sielunvoimanne juhlimaan riemuissaan Jumalan kuvan ja kaltaisuuden entiselleen saattamista itsessänne.”

Pyhä Nikeforos osallistui VII yleiseen kirkolliskokoukseen Nikeassa vuonna 787. Heti kun ortodoksisuus oli jälleen saatettu voimaan, hän palasi luostariinsa ja jatkoi hengellistä työtään munkkiensa ohjaajana. Omassa elämässään hän eli todeksi evankeliumin autuudenlauseet (Matt. 5). Pelkkä hänen näkemisensä riitti jo opettamaan, miten Jumalalle mieluista elämää eletään. Jokainen, joka tuli hänen luokseen himojen painamana tai lannistuneena, sai häneltä heti hengelliseen tilaansa sopivaa rohkaisua ja kehotuksia. Kaikki lähtivät hänen luotaan innokkaina ja toivorikkaina, valmiina aloittamaan taas kilvoituksensa. Nikeforoksen sanoista välittyi Pyhän Hengen armovoima, jolla hän paransi sielujen hengellisiä sairauksia samaan tapaan kuin muut ihmeidentekijät ruumiillisia tauteja.

Kun pyhä Niketas (3.4.) tuli Nikeforoksen kuuliaisuusveljeksi, tämä huomasi nopeasti hänen kyvykkyytensä, antoi vihkiä hänet pappismunkiksi ja otti hänet mukaan luostarin hallintoon yhdessä munkki Athanasioksen kanssa. Nikeforoksen oma terveys oli alkanut horjua, eikä hän enää jaksanut hoitaa luostarin johtajan velvollisuuksia. Hän kieltäytyi turvautumasta lääketieteeseen, ja vasta pitkän pyytelyn jälkeen Niketaksen onnistui taivuttaa hänet lähtemään Konstantinopoliin lääkäreiden hoitoon. Ennen lähtöään Nikeforos kokosi yhteen kaikki veljet ja antoi heille viimeiset ohjeensa kehottaen heitä pysymään lujina uskossa ja kirkon perinteissä. Sitten hän määräsi Niketaksen seuraajakseen ja syleili isällisesti jokaista veljeä.

Lääkehoito ei kuitenkaan auttanut Nikeforosta, ja niin hän lähti paluumatkalle, vaikka olikin nähnyt näyn lähestyvästä kuolemastaan. Hänen sairautensa paheni niin kovasti, että laivan oli poikettava Halkin saarelle, missä hän nautti pyhän ehtoollisen ja antoi sen jälkeen Jumalaa kiittäen sielunsa Herran haltuun toukokuun 4. päivänä vuonna 813.

Kun Nikeforos muutamia päiviä myöhemmin haudattiin Medikionissa, hänen ruumiissaan ei näkynyt kuoleman merkkejä. Posket olivat punaiset eikä ruumis ollut jäykistynyt, vaan siitä levisi hyvää tuoksua.