Pyhittäjä Nikanor Ihmeidentekijä

Pyhittäjä Nikanor syntyi Tessalonikassa vuonna 1491. Hänen vanhempansa olivat hurskaita ja varakkaita mutta surivat lapsettomuuttaan, kunnes lopulta vuosien jälkeen saivat lapsen pyhän suurmarttyyri Menaksen ilmestyttyä heille. He kasvattivat poikaansa huolellisesti, opettivat hänet rakastamaan pyhiä kirjoituksia ja ruokkivat hänen sieluaan rakkaudella hyveisiin. Vanhempien kuoltua Nikanor jakoi kaiken omaisuutensa köyhille ja pukeutui enkelien asuun eli vihkiytyi munkiksi. Vaikka hän asui yhä kotonaan, hän jäljitteli pyhien isien kilvoituksia ja vietti suurimman osan yöstä rukouksessa kädet taivasta kohti kohotettuina. Piispakin ihaili hänen innokasta kilvoitteluaan ja pojan vastusteluista huolimatta vihki hänet diakoniksi ja sitten papiksi. Piispa antoi hänen vastuulleen katedraalin jumalanpalvelukset ja niiden hyvän järjestyksen säilyttämisen.

Kun Nikanor oli 37-vuotias, hän kuuli eräänä yönä äänen, joka kehotti häntä vetäytymään Kallistratosvuorelle Grevenan alueelle, Aliakmonjoen vasemmalle rannalle. Sieltä hän löytäisi hiljaisen paikan, jossa voisi keskittyä kanssakäymiseen Jumalan kanssa. Nikanor jakoi pois lopunkin omaisuutensa ja lähti Tessalonikasta kohti Grevenaa. Matkan varrelle osuneissa kylissä hän opetti ihmisiä. Hän vietti jonkin aikaa Sarakinan kylässä, missä hän sai aikaan monia ihmeitä kristittyjen parhaaksi. Maineen leviäminen alkoi vaivata Nikanoria, joten hän vetäytyi Kallistratosvuorelle vaikeapääsyiseen luolaan. Siellä hän saattoi paastota ankarasti ja rukoilla lakkaamatta. Paholainen ei kuitenkaan sietänyt hänen edistymistään, ja pyhä kilvoittelija joutui kestämään loputtomasti koettelemuksia, joista hän selvisi voittajana Kristuksen ristin ja nimen voimalla.

Pyhän Nikanorin askeettiset kilvoitukset ja äärimmäinen köyhyys eivät voineet jäädä tuntemattomiksi. Erityisesti pyhittäjä Dionysios Olymposlainen (23.1.) ihaili häntä ja sanoi oppilailleen: ”Katsokaa, mikä aarre on piilotettuna noiden ryysyjen alle!” Kaksi varakasta kristittyä, jotka olivat kuulleet Nikanorista, menivät Kallistratosvuorelle ja pyysivät päästä hänen oppilaikseen. Jumalan mies suhtautui asiaan myötämielisesti, mutta moitti heitä, koska he olivat jättäneet pyhän Dionysioksen tullakseen hänen luokseen. Heidän innokkuutensa mursi kuitenkin Nikanorin vastarinnan ja lopulta hän puki heidät luostarivaatteisiin. Pian yhteisö alkoi kasvaa, kun siihen liittyi muitakin veljiä, niin että luostarin rakentaminen kävi välttämättömäksi. Ensin veljet kunnostivat Pyhän Johannes Edelläkävijän pienen vanhan luostarin, joka oli luolan lähellä. Eräänä yönä rukoillessaan Nikanor kuuli äänen, joka kehotti häntä kiipeämään vuoren huipulle, mistä hän löysi vanhan Kristuksen ikonin.

Nikanor aloitti heti työt munkkiensa ja työmiesten kanssa ja rakensi Kristuksen kirkastumiselle omistetun kirkon ja suuren luostarin, joka vihittiin vuonna 1534. Jo muutaman vuoden kuluttua tähän Kristuksen kirkastumisen luostariin ‒ toiselta nimeltään Zaborda ‒ ja sen sivuluostareihin kuului useita satoja munkkeja ja siitä muodostui maan johtava luostari. Se oli patriarkaalinen ja stauropegiaalinen eli toimi suoraan patriarkan alaisuudessa. Pyhä Nikanor itse loisti siellä kirkkaana tähtenä, ja kristittyjä tuli joukoittain hänen luokseen joko pyrkiäkseen luostariveljiksi tai kuuntelemaan hänen opetuksiaan ja parantumaan sairauksistaan. Jokainen sai niistä itselleen sen mitä tarvitsi, kukin uskonsa ja katumuksensa mukaan.

Kun pyhä Nikanor oli saattanut loppuun Jumalan hänelle uskoman tehtävän, hän kutsui kolme päivää ennen kuolemaansa koolle kaikki munkkinsa ja luovutti heille testamenttinsa. Siinä hän kehotti heitä olemaan uskollisia pyhien isien traditioille ja noudattamaan pyhän Sabbaan typikonia, olemaan armeliaita ja kannustamaan toinen toistaan. Hän myös antoi määräyksen, jolla kielsi lapsilta ja naisilta pääsyn luostariin, ja antoi ohjeita uuden igumenin valitsemiseen. Kristuksen kirkastumisen juhlana elokuun 6. päivänä pyhä Nikanor otti vielä vastaan kaikki uskovat, jotka olivat tulleet viettämään tätä suurta juhlaa, vaikka oli jo sairauden heikentämä. Heti kun hän juhlan jälkeen vetäytyi keljaansa, ankara kuume iski häneen. Seuraavana päivänä hän vaipui kuolonuneen (1549), ja hänet haudattiin Johannes Edelläkävijän kappeliin, missä hänen reliikkiensä kautta tapahtui monia ihmeitä.

Luonnonkauniin metsäisen vuoriston keskellä sijaitseva Pyhän Nikanorin luostari oli kuuluisa koulustaan, joka toimi vuoteen 1912 saakka. Luostari tunnettiin myös suurista muona- ja viinivarastoistaan, joista kaikille vieraille osoitettiin avokätistä vieraanvaraisuutta. Kreikan itsenäistymistaistelun aikana luostari oli tärkeä tukikohta osin juuri tästä syystä. Luostarin toiminta hiipui 1900-luvulla, mutta viime aikoina on alettu valmistella sen toiminnan elvyttämistä.